Uutta ja jännää
Niskaset ovat nyt olleet kotona vauvan kanssa melkein viikon. Viikko on kyllä ollut erilainen kuin mikään muu viikko elämässäni. Tyttösen kanssa on ollut raskasta ja ihanaa samanaikaisesti.
Synnytyksestä hieman... se muodostuikin varsin rankaksi, kaksi vuorokautta kestäneeksi kokemukseksi. Se alkoi ihan "normaalisti" aamulla lapsiveden menolla, mutta supistukset alkoivat myöhemmin. Silloin tuleva lapsiperhe lähti sairaalaan. Siellä supistukset voimistuivat hiljalleen, mutta tyssäsivät sitten iltaan mennesä. Sain kipulääkettä ja aloin nukkua. Tuleva isä lähti kotiin nukkumaan.
Seuraavana päivänä siirryimme synnytyssaliin, kun niitä supistuksia ei ollenkaan kuulunut. Synnytystä käynnistettiin oksitosiinilla, joka aiheutti järkyttävät supistukset, mutta ei avannut kohdunsuuta juuri ollenkaan. Sen päivän aikana otin vastaan koko mahdollisen kipulääkearsenaalin. Yöllä tehtiin sektiopäätöstä, kun lapsideden menosta oli jo niin kauan.
Yllättäen kohdunsuu olikin auennut, ja olin suoraan sanottuna silloin sitä mieltä, että en millään jaksa enää synnyttää! Jotenkin se kumminkin onnistui, vaikka viitisen tuntia siinäkin vielä meni. Tyttö oli sylissäni puoli kahdeksan aikaan aamulla - virkeänä ja hyvävointisena :)
Sairaalassa saimme perhehuoneen, jossa vietimmekin monta päivää, kun tyttö meni keltaiseksi, mikä taas liittyi siihen, kun imetys ei onnistunut (eikä onnistu vieläkään). Tilanne kumminkin helpottui, ja pääsimme viimein kotiin.
Monenlaiset tunteet ovat pinnassa, myös väsymys ja epävarmuus. Ennen kaikkea olen kuitenkin onnellinen, että saan viimeinkin olla pienen, ihanan tytön äiti.
Niska kesti synnytyksen yllättävän hyvin, mutta alkoi temppuilla sairaalassa. Hieronta tekisi hyvää, mutta vauvanhoito ja sen opettelu ovat nyt olleet prioriteetteja. Oikeastaan kaikki muu on vähän toisella sijalla.
Niskaset opettelevat nyt ihmeellisiä juttuja, kuten vaunuilua, bodyjen pukemista ja erilaisten itkujen tunnistamista. Hiljalleen kokemus toivottavasti karttuu, kun eihän tämä nyt niin mahdottoman monimutkaista ole. Täysin uudenlaista kumminkin
Synnytyksestä hieman... se muodostuikin varsin rankaksi, kaksi vuorokautta kestäneeksi kokemukseksi. Se alkoi ihan "normaalisti" aamulla lapsiveden menolla, mutta supistukset alkoivat myöhemmin. Silloin tuleva lapsiperhe lähti sairaalaan. Siellä supistukset voimistuivat hiljalleen, mutta tyssäsivät sitten iltaan mennesä. Sain kipulääkettä ja aloin nukkua. Tuleva isä lähti kotiin nukkumaan.
Seuraavana päivänä siirryimme synnytyssaliin, kun niitä supistuksia ei ollenkaan kuulunut. Synnytystä käynnistettiin oksitosiinilla, joka aiheutti järkyttävät supistukset, mutta ei avannut kohdunsuuta juuri ollenkaan. Sen päivän aikana otin vastaan koko mahdollisen kipulääkearsenaalin. Yöllä tehtiin sektiopäätöstä, kun lapsideden menosta oli jo niin kauan.
Yllättäen kohdunsuu olikin auennut, ja olin suoraan sanottuna silloin sitä mieltä, että en millään jaksa enää synnyttää! Jotenkin se kumminkin onnistui, vaikka viitisen tuntia siinäkin vielä meni. Tyttö oli sylissäni puoli kahdeksan aikaan aamulla - virkeänä ja hyvävointisena :)
Sairaalassa saimme perhehuoneen, jossa vietimmekin monta päivää, kun tyttö meni keltaiseksi, mikä taas liittyi siihen, kun imetys ei onnistunut (eikä onnistu vieläkään). Tilanne kumminkin helpottui, ja pääsimme viimein kotiin.
Monenlaiset tunteet ovat pinnassa, myös väsymys ja epävarmuus. Ennen kaikkea olen kuitenkin onnellinen, että saan viimeinkin olla pienen, ihanan tytön äiti.
Niska kesti synnytyksen yllättävän hyvin, mutta alkoi temppuilla sairaalassa. Hieronta tekisi hyvää, mutta vauvanhoito ja sen opettelu ovat nyt olleet prioriteetteja. Oikeastaan kaikki muu on vähän toisella sijalla.
Niskaset opettelevat nyt ihmeellisiä juttuja, kuten vaunuilua, bodyjen pukemista ja erilaisten itkujen tunnistamista. Hiljalleen kokemus toivottavasti karttuu, kun eihän tämä nyt niin mahdottoman monimutkaista ole. Täysin uudenlaista kumminkin
Voi ihanus, eipä sitä näin 11v. jälkeen enää muistakaan, millaista sitä oli ensimmäisen vauvan kanssa.
VastaaPoistaOn täysin normaalia, että maito alkaa kunnolla nousta vasta muutama päivä synnytyksestä ja olihan meilläkin kolmas lapsi keltainen kuin pääsiäistipu synnytyksen jälkeisenä päivänä. Ja jos vauva roikkuu rinnalla, ei se tarkoita maidon loppumista vaan lapsi "tilaa" maitoa eli kiihtyttää maidontuotantoa. Alkuvaiheen itkuun on aina syynä joko nälkä, ilmavaivat tai kakat vaipassa :D
Anna vain yhden neuvon sinulle ja se on:
Luota itseesi! Äidinvaisto on alkukantaisin vaisto, mitä meillä on :)
Ja jos imetys tuottaa ongelmia, niin käy vilkaisemassa http://www.imetys.fi/, sieltä voit saada jonkun toisen äidin kotiisi neuvomaan kädestä pitäen oikeaa imuotetta ja niin pois päin.
Onnea hurjasti<3 Toivottavasti niskasi pysyy hyvässä kunnossa.
VastaaPoista