Ihan ok viikko ja oppia ikä kaikki!

Pohdin, että alanko vielä vääntää blogikirjoitusta vai menenkö jo nukkumaan. Jälkimmäinen olisi voinut olla fiksumpi vaihtoehto, mutta sittenhän kaikki ajatukset jäisivät mieleen ja häiritsisivät unentuloa.

Kiputilanne on ollut tällä viikolla normaali (keskimääräisesti kipuja), samoin kaikki muutkin ongelmat kropassa. Olen näköjään kestänyt ne. Työtehtävissäni olen myös edennyt, ja toisaalta ottanut tavakseni maata hetken työpaikan lepohuoneessa päivittäin.

Tuo hetken makuulle meno on mielestäni auttanut tilannetta ja tunnen voivani sen ansiosta paremmin työpäivän aikana kuin aikaisemmin. Olen siitä iloinen.

Ajatus, joka pyöri mielessäni, liittyy postin tänään tuomaan Anna-lehteen, jossa oli mielenkiintoinen juttu keski-ikäisistä bloggaajista. Jutussa esiteltiin kaksi bloggaajaa, joiden blogeja aion käydä kurkistamassa.

Juttu liittyi niin sanottuihin lifestyle-blogeihin, joita myös rva käy säännöllisesti lukemassa. Punainen lanka (ainakin rva:n käsityksen mukaan) oli, että lifestyle-blogeja eivät enää kirjoitakaan ainoastaan parikymppiset, vaan myös keski-ikäiset.

Tykkäsin jutusta ja tykkäsin siitä, että yhä useampi bloggaaja on keski-ikäinen.

Aloin pohtia omaa blogiaihettani jutun pohjalta, onhan tämäkin eräänlaista lifestyleä. Todellakin, pitkäaikaissairaus se vasta lifestyleä, elämäntapaa onkin! Kun vammautuu tai sairastuu, täytyy opetella kokonaan uusi elämäntapa - "Hei, olen rva ja minulla on tosi magee niskavammalifestyle!"

Erona muihin lifestyle-henkisiin kirjoituksiin on varmaankin, että en usko kenenkään tekstejäni lukevan varsinaisesti tavoittelevan whiplash-henkistä elämäntapaani.

Ikä ei ole ollenkaan kynnyskysymys blogeissa, joita seuraan ja joissa kerrotaan elämästä jonkin sairauden kanssa. Sillä ei oikeastaan ole mitään väliä. En ihan osaa kuvitella juttua, jossa kerrotaan, että nyt myös keski-ikäiset ovat vallanneet sairaus- ja vammablogit!

Iästä puheenollen, ilman julkaisujakin tai oikeastaan juuri siksi olen jo kauan sitten ymmärtänyt, että minulla, kolmekymppisellä, parhaassa työiässä olevalla ei oikein saisi olla kroonista sairautta. Jos onkin, kannattaa yrittää elää kuin sairautta ei olisikaan, ettei vain leimaudu.

Argumenttini puolesta puhuu myös jäätävä ohjeistuksen vähyys tilanteissa, joissa pitäisi saada selville, mitä tehdä jos yhtäkkiä vammautuu ja koko entiseltä elämältä putoaa pohja ilman ennakkovaroitusta.

Koska aihepiiri on sellainen, ettei siitä oikein saisi puhua,  tulin joitakin vuosia sitten oikein pirulliseksi ja perustin Rouva Niskasen.

Täten näiden ja varmasti myös tulevien ajatusten myötä Rva jatkaa keski-ikäistymistään sairaus- ja vammabloggaajana ja nauttii yhä kirjoittamisesta valtavasti. Oikein hyvää yötä itse kullekin!