Huojuvilla puilla on vahvat juuret - edelleenkin
Olen tänään imuroinut ja pessyt lattiat kahdesta huoneesta, siivonnut askartelulaatikon (se kauhistus), pessyt pyykkiä, vaihtanut vettä akvaariosta ja tehnyt ruokaostokset. Päivän huhkimisen jälkeen täällä alkaa taas näyttää pitkästä aikaa inhimilliseltä.
Puhuttaessa blogistani olen saanut kuulla, että se on mennyt aika kauas alkuperäisestä aiheesta, elämästä niskan retkahdusvamman jälkitilan kanssa.
Vammani on aikalailla tasoittunut oireistoon, ja tilanne on ollut sama jo useamman vuoden. Luulen, etten niskan osalta enää tämän terveemmäksi tule. Yläselkä on ja pysyy krampissa, hierojaa tarvitaan säännöllisesti. Kun päätä kääntää oikealle, tuntuu vihlova kipu. Huimaus
Olemassa olevat oireet pahenevat välillä ja helpottavat myös, aikalailla omassa syklissään.
Yritän hoitaa tilannetta lihaskuntoharjoituksilla ja säännöllisillä liikuntasuorituksilla. Mittaan askelmittarilla askelia ja nyt olen reippaasti käynyt myös uimassa. Tarkkailen myös ryhtiäni.
Eräs itseäni hämäävä oire on surkea kykyni kävellä/pyöriä vasemmalle. Pystyn mainiosti kävelemään ympyrää oikealle, mutta vasemmalle mentäessä tulee heti huono olo ja huimaus (tänään piti pysäyttää vauhdin antaminen lapsille apinakeinussa, kun en pystynyt kulkemaan ympyrää vasemmalle - suunnan vaihtaminen auttoi).
Tämä voi joko johtua niskavammasta tai olla jonkinlaista toispuoleisuutta, joka minulla on ollut syntymästä lähtien. Ei ole tullut perehdyttyä tarkemmin.
Henkisesti käsittelen asiaa varsin usein. Olen tullut todella pitkän matkan melkein sänkypotilaasta henkilöksi, jolla on lapsia ja työpaikka. Huomaan, että minulla on ikääni nähden aukkoja monenlaisissa asioissa.
Koska jouduin vuosikausia huimauksen takia vetäytymään tilanteista, joissa oli paljon liikettä ja ihmisiä, harjoittelen nyt lajini, ihmisten porukoissa olemista. Olen edelleen viettänyt varsin vähän aikaa ikäisteni aikuisten seurassa. Opin paljon koko ajan.
Olen huomannut, että teen samalla myös eräänlaista surutyötä menetettyjen vuosien muistolle. Samalla suren sitä, ettei terveyteni palaa niskan suhteen todennäköisesti koskaan siihen tilaan, jossa se oli ennen vammautumista.
Moni asia on ehkä jo tänä vuonna muuttumassa. Menen nyt kohti sitä, jota olisin toisessa tilanteessa tavoitellut kymmenisen vuotta sitten. Ehkäpä ainoa ongelmani on, että teen asioita eri tahdissa kuin ikäiseni keskimäärin. Ajoittain se tuntuu suurelta ongelmalta, parhaina päivinä ei juuri miltään.
Minulla on huomennakin useampi kotiaskare tehtävänä. Huomenna on myös Naakan miekkailu, ja sitten onkin jo aika valmistautua seuraavaan työviikkoon. Ihan kiireetöntä arkea ei ole luvassa, mutta ehkäpä kaikesta selvitään.
PS. Olimme tänään kaksi tuntia ulkona - nyt tuntuu siltä, että on vieläkin kylmä, hrr!
PPS. Olen kompensoinut viimevuotisen kirjasaldoni pääsemällä jo kolmen kirjan loppuun tänä vuonna.
PPPS. Meille on tullut jo kolme postcrossing-korttia, jee!
Puhuttaessa blogistani olen saanut kuulla, että se on mennyt aika kauas alkuperäisestä aiheesta, elämästä niskan retkahdusvamman jälkitilan kanssa.
Vammani on aikalailla tasoittunut oireistoon, ja tilanne on ollut sama jo useamman vuoden. Luulen, etten niskan osalta enää tämän terveemmäksi tule. Yläselkä on ja pysyy krampissa, hierojaa tarvitaan säännöllisesti. Kun päätä kääntää oikealle, tuntuu vihlova kipu. Huimaus
Olemassa olevat oireet pahenevat välillä ja helpottavat myös, aikalailla omassa syklissään.
Yritän hoitaa tilannetta lihaskuntoharjoituksilla ja säännöllisillä liikuntasuorituksilla. Mittaan askelmittarilla askelia ja nyt olen reippaasti käynyt myös uimassa. Tarkkailen myös ryhtiäni.
Eräs itseäni hämäävä oire on surkea kykyni kävellä/pyöriä vasemmalle. Pystyn mainiosti kävelemään ympyrää oikealle, mutta vasemmalle mentäessä tulee heti huono olo ja huimaus (tänään piti pysäyttää vauhdin antaminen lapsille apinakeinussa, kun en pystynyt kulkemaan ympyrää vasemmalle - suunnan vaihtaminen auttoi).
Tämä voi joko johtua niskavammasta tai olla jonkinlaista toispuoleisuutta, joka minulla on ollut syntymästä lähtien. Ei ole tullut perehdyttyä tarkemmin.
Henkisesti käsittelen asiaa varsin usein. Olen tullut todella pitkän matkan melkein sänkypotilaasta henkilöksi, jolla on lapsia ja työpaikka. Huomaan, että minulla on ikääni nähden aukkoja monenlaisissa asioissa.
Koska jouduin vuosikausia huimauksen takia vetäytymään tilanteista, joissa oli paljon liikettä ja ihmisiä, harjoittelen nyt lajini, ihmisten porukoissa olemista. Olen edelleen viettänyt varsin vähän aikaa ikäisteni aikuisten seurassa. Opin paljon koko ajan.
Olen huomannut, että teen samalla myös eräänlaista surutyötä menetettyjen vuosien muistolle. Samalla suren sitä, ettei terveyteni palaa niskan suhteen todennäköisesti koskaan siihen tilaan, jossa se oli ennen vammautumista.
Moni asia on ehkä jo tänä vuonna muuttumassa. Menen nyt kohti sitä, jota olisin toisessa tilanteessa tavoitellut kymmenisen vuotta sitten. Ehkäpä ainoa ongelmani on, että teen asioita eri tahdissa kuin ikäiseni keskimäärin. Ajoittain se tuntuu suurelta ongelmalta, parhaina päivinä ei juuri miltään.
Minulla on huomennakin useampi kotiaskare tehtävänä. Huomenna on myös Naakan miekkailu, ja sitten onkin jo aika valmistautua seuraavaan työviikkoon. Ihan kiireetöntä arkea ei ole luvassa, mutta ehkäpä kaikesta selvitään.
PS. Olimme tänään kaksi tuntia ulkona - nyt tuntuu siltä, että on vieläkin kylmä, hrr!
PPS. Olen kompensoinut viimevuotisen kirjasaldoni pääsemällä jo kolmen kirjan loppuun tänä vuonna.
PPPS. Meille on tullut jo kolme postcrossing-korttia, jee!
Kommentit
Lähetä kommentti