Viikkokuulumisia, osa 1
Kun ryhdyin oikein ajattelemaan, niin tälläkin viikolla on tapahtunut monenlaisia asioita. Maanantaina paistoin silakoita. Viime vuosina on ollut lievästi sanottuna vaikeaa keksiä ruokalajeja, joita molemmat tai edes toinen lapsi hyvällä ruokahalulla syövät.
En ollut paistanut silakoita pitkiin aikoihin. Yleensä ruuat, jotka täytyy ottaa sulamaan, ovat hieman hankalia arkiruokia. Tällä kerralla vain tiedostin, että syömme tuntia myöhemmin kuin tavallisesti.
Kierittelin silakkafileet ruisjauhoissa, mutta oikaisin paistamisessa - voin sijaan paistoin silakat rypsiöljyssä.
Molemmat lapset söivät isot annokset ja ilmoittivat, että silakoita täytyy paistaa pian uudestaan. Tällaista ei usein meillä tapahdu.
Katselimme Naakan kanssa vähän aikaa sitten ohjelman, jossa puhuttiin Itämeren ravinteiden vähentämisestä. Yhtenä asiana, minkä mekin voimme tehdä, on lisätä silakoiden ja muun muassa särkikalojen määrää ruokavaliossamme. Tämä ekoteko onnistuu näemmä meiltä oikein hyvin.
Lumettomuus haittaa ja ei haittaa. Täällä etelärannikolla sää pysyttelee itsepintaisesti nollan yläpuolella. En kaipaa jäätyneitä sormia ja liukastumista. Sekin on mukavaa, ettei töihin tarvitse kahlata aamuseitsemältä lumihangessa.
Loput puolet ovatkin sitten huonoja: Touhin toppapuku on jo polvesta rikki - niitä ei ole tehty kura-asuiksi. Silti on sen verran kylmää, että talvivaatteita on käytettävä.
Lapset kaipaavat lumiukkoja ja varsinkin mäenlaskua. Meillä on ihan lähellä hieno mäenlaskupaikka, ja hurjempia mäkiä löytyy vähän kauempaa. Nyt emme laske, eikä luistelemaankaan ole tullut lähdettyä, vaikka Helsingistä löytyy tekojäitä.
Itseeni tammikuun lämpö vaikuttaa siten, että olen jotenkin levoton ja hieman huolestunut. Elämme tiettyä vuodenaikaa, jolla ei ole kyseisen vuodenajan tunnusmerkkejä. Ulkonä pitäisi näyttää toisenlaiselta ja nenäni tulisi haistaa pakkanen.
Se, ettei talvella ole talvi, vaikuttaa minuun enemmän kuin haluaisin.
PS. Eilen pääsimme "talveen" ajamalla 150 kilometriä rannikolta pohjoiseen - se oli mukavaa.
PPS. Nappasin kuvan töissä ollessani. Aamut sentään valkenevat kauniisti, vaikka lunta ei olekaan.
En ollut paistanut silakoita pitkiin aikoihin. Yleensä ruuat, jotka täytyy ottaa sulamaan, ovat hieman hankalia arkiruokia. Tällä kerralla vain tiedostin, että syömme tuntia myöhemmin kuin tavallisesti.
Kierittelin silakkafileet ruisjauhoissa, mutta oikaisin paistamisessa - voin sijaan paistoin silakat rypsiöljyssä.
Molemmat lapset söivät isot annokset ja ilmoittivat, että silakoita täytyy paistaa pian uudestaan. Tällaista ei usein meillä tapahdu.
Katselimme Naakan kanssa vähän aikaa sitten ohjelman, jossa puhuttiin Itämeren ravinteiden vähentämisestä. Yhtenä asiana, minkä mekin voimme tehdä, on lisätä silakoiden ja muun muassa särkikalojen määrää ruokavaliossamme. Tämä ekoteko onnistuu näemmä meiltä oikein hyvin.
Loput puolet ovatkin sitten huonoja: Touhin toppapuku on jo polvesta rikki - niitä ei ole tehty kura-asuiksi. Silti on sen verran kylmää, että talvivaatteita on käytettävä.
Lapset kaipaavat lumiukkoja ja varsinkin mäenlaskua. Meillä on ihan lähellä hieno mäenlaskupaikka, ja hurjempia mäkiä löytyy vähän kauempaa. Nyt emme laske, eikä luistelemaankaan ole tullut lähdettyä, vaikka Helsingistä löytyy tekojäitä.
Itseeni tammikuun lämpö vaikuttaa siten, että olen jotenkin levoton ja hieman huolestunut. Elämme tiettyä vuodenaikaa, jolla ei ole kyseisen vuodenajan tunnusmerkkejä. Ulkonä pitäisi näyttää toisenlaiselta ja nenäni tulisi haistaa pakkanen.
Se, ettei talvella ole talvi, vaikuttaa minuun enemmän kuin haluaisin.
PS. Eilen pääsimme "talveen" ajamalla 150 kilometriä rannikolta pohjoiseen - se oli mukavaa.
PPS. Nappasin kuvan töissä ollessani. Aamut sentään valkenevat kauniisti, vaikka lunta ei olekaan.
Kommentit
Lähetä kommentti