Rouva Niskanen

Jo koettua - sarjan kirjoituksia on varsin hauska kirjoittaa :) Huomaan, että monista asioista on Naakan ja Touhin kanssa on jo menty eteenpäin. Pikkulapsihulinassa olo tuntui ainakin minusta varsin pitkälliseltä tarpomiselta, nyt tuntuu monella tapaa sujuvammalta. Taisin ennen lapsen syntymää lukea innoissani kirjan "Kuinka kasvattaa Bebe", jonka pohjalta päätin, että lapseni ovat kaikkiruokaisia suurin piirtein synnytysosastolta saakka. Itse kirjaa en moiti - olen lukenut sen sittemmin myös uudestaan. Päätöksessäni en ole sen sijaan pysynyt ;)  Kaksivuotias Naakka lopetti syömisen lähes kokonaan lukuun ottamatta kaupan pinaattilettuja ja banaaneja. Kaikki muu aiheutti joko raivarin, ruokalautasen kaatamisen tai muuta älytöntä. Suhtauduin lopulta ruokahetkiimme väsymyksellä ja inholla, jotka toki yritin peittää. Kokeilin pieniä paloja, rupattelua, pakottamista ja ei-pakottamista. Ruokaohjelmissa neuvottiin, että pitää olla yhteinen, harmoninen ruokahetki - se vain villitsi

Tälläkin viikolla olen pohtinut monenlaisia asioita. Kuten, onko elämäni muodostunut sellaiseksi kuin olen kaavaillut. Itse asiassa, kirjoitin erääseen kirjevihkoon (minun ja kahden ystäväni) viidesluokkalaisena, että minulla on aikuisena  mies, maatila, 5 lasta ja liuta eläimiä ja olen eläinlääkäri - no ei ihan, mutta ehkäpä joiltakin osin. No, perheessäni on nykyisellään kaksi aikuista. Lapsia ei todellakaan ole viittä. Kahta suurempaa lukumäärää on toivottu (ei ihan viittä), mutta kaikkia ei ole joko saatu ollenkaan tai elävänä tänne maailmaan asti. Onneksi olen niin tyytyväinen heihin, jotka minulla nyt on <3  Liuta eläimiä ei varmaankaan tarkoittanut viidesluokkalaisen minäni ajatuksissa noin neljääkymmentä eläintä, kaloja, rapuja ja sauvasirkkoja. Olin tuohon aikaan koirafani (joo, olen edelleenkin) ja kaikki mahdolliset jyrsijät upposivat, akvaariojutut toki myös. Eläinlääkäri? Hmm...totesin taannoin luonnontieteitä (siis laskemista vaativia) tankatessani, että jokin muu al

Parin viikon välin jälkeen rva alkoi kuin alkoikin saada keikkatöitä. Alku oli vähän hankalaa, kun en keksinyt väylää, mitä kautta etsiä. Minulla on kokemusta systeemistä nuoruusvuosiltani pikkukaupungissa, jossa homma sujui suoraviivaisemmin. Kevään ohjelmani on, että työpäiväni selviää usein vasta aamulla, mikä sopii minulle tällä hetkellä ihan hyvin. Jos taustalla ei olisi tasaisempaa kahden vuoden rupeamaa kiinteässä työpaikassa, olisin luultavasti vastahakoisempi. Saan tämänkaltaisesta työstä kokemusta tulevaa ammattipätevyyttäni ajatellen (apua, opiskeluun täytyy muuten hakea ihan kohta). Oikeastaan kaikki on ihan hyvin, jos en kovasti mieti byrokratiaa. Minun täytyy selvittää, miten siirryn työttömästä työlliseksi, kun palkka ei varsinkaan tammikuulta tule olemaan huimaava. Selvitys opinnoista TE-toimiston kanssa on vielä kesken, koska yksi arvosana uupuu. Työni ei ole pääte- eikä edes istumistyötä . Itse asiassa, se on pääasiassa seisoma- ja kävelytyötä. Koska minulla on edell

Meillä on tällä viikolla nautittu talvikeleistä. Niistä on tosin ollut sekä hyötyä että haittaa. Olen jo aiemmin kertonut, etten siedä hellettä - tarkemmin sanottuna kehoni ei siedä. Turpoan muodottomaksi ja olo on kuin olisi ollut liian kauan kuumassa saunassa. Voi kuulemma liittyä matalaan verenpaineeseen. Itse asiassa - jos puhutaan psyykkisestä puolesta ja siitä, ettei minulla olisi fyysisiä ongelmia, pitäisin varmaankin helteestä paljon, varsinkin, jos voisin olla vedessä paljon. Ne hellepäivän illat ovat ihania, kun on lempeän lämmintä ja kesähän on mukavaa aikaa. Talvea, kylmääkin, olen aina sietänyt melko hyvin. Minusta on ollut hauskaa pukeutua, tehdä talviaktiviteetteja ja katsella lumista maisemaa. Toki liikenne pelaa lumikaaoksissa huonosti ja takavuosina lastenvaunut juuttuivat pieneenkin hankeen, mutta pääasiassa olen nauttinut. Talven miinuspuoli on liukastuminen. Henkilön, jonka pitää varoa niskaansa uusilta retkahduksilta, ei pitäisi liukastua ollenkaan. No, mitähän r

Olen huomannut, että yhteiskunnallisessa keskustelussa vanhemmat asettuvat valitettavan usein toisiaan vastaan. On myös helppoa "unohtaa", millaista on olla eri-ikäisen lapsen vanhempi. Siksipä yritän kirjoituksessani pohtia kotihoidontukiasiaa, joka on ollut tapetilla viime vuosina. Meillä aihe oli ajankohtainen vuosina 2014 - 2018. Tuolloin kotihoidontuki & "kaupunkilisä" olivat mukana kuvioissa, toki niistä tuolloinkin keskusteltiin kiivaasti. Nyt on menty käytännön leikkauksiin ja poistoihin.  Hoidin Naakkaa kotihoidontuella kuuden kuukauden ajan, kunnes hän meni päiväkotiin vuoden ja neljän kuukauden vanhana. Touhin kanssa olin kotona pidempään - hän aloitti päiväkodin melkein päivälleen sen ikäisenä, kun hän täytti kaksi vuotta. Olen monesti vuosien aikana pohtinut, miksi ensimmäinen kynnyskohta tukien kanssa saavutetaan niinkin varhain kuin yhdeksän kuukauden iässä? Aika harva laittaa sen ikäistä vauvaa päivähoitoon, en minäkään olisi halunnut laittaa.

Naakan Wilmaan kilahti perjantaina viesti: tiistaina luistelua. Vai niin, nytkö se alkaa? En ole itse luistellut vuosiin - niskani takia en uskalla ottaa niin ilmiselvää kaatumisen riskiä. Luisteluhommat on tarvittaessa delegoitu lasten isälle, joka kokee olevansa jäällä mukavuusalueellaan. Minun suhtautumiseni lajiin on ristiriitainen: taitoluistelukilpailuja on älyttömän mukava katsoa telkkarista. Itse taitoluistelukin liippaa läheltä, yksi perheenjäsenistäni on harrastajatasolla erittäin taitava kyseisessä lajissa.  Entäs minä sitten? Muistan elävästi talvi-illat, jolloin menin kavereiden kanssa luistelemaan. Luistinradalla oli hieman jännittävää - lämmitettyjä koppeja ei ollut, joten luistimet tuli laitettua jalkaan varsin nopeasti.  En ollut koskaan kovin taitava luistelija, mutta tykkäsin mennä eteenpäin ja vähän pyörähdelläkin. Hauskinta taisi olla muiden luistelijoiden, yleensä isompien koululaisten seuraaminen. Vapaa-ajalla oli luistellessa yleensä aina pimeää, mikä sekin ol

Tänään minulla on ohjelmassa käydä ystävän kanssa lounaalla, ja laittaa joulukoristeet laatikkoon odottamaan seuraavaa vuotta. Joulukuun loppu ja tammikuun ensimmäinen viikko ovat olleet iloinen yllätys - kävin eilen illalla kaupassa oltuani ilman maskia neljä päivää. Kun en käy julkisissa sisätiloissa, tuntuu melkein normaalilta. Kävimme myös toissapäivänä kylässä ystäväperheen luona. Sekin on aivan kummallista aktiviteettia tämän vuoden spekseissä. On ollut mukavaa "unohtaa" korona vähäksi aikaa, tosin valiten sellaisen kyläpaikan, jossa elämä on ollut suurin piirtein samanlaista kuin meillä :D  Minä odottelen edelleen viimeistä arvosanaa, jotta voisin raportoida TE-toimistolle, että olen reippaasti opiskellut koko syksyn enkä lorvinut juurikaan ;) Niin, tuli kyllä opiskeltua suorastaan yltiöpäisesti! Onneksi nyt ei heti taas tarvitse. Vuosi sitten meillä oli jännät paikat, kun ilmoitimme Naakkaa kouluun. Syyslukukauden aikana koulu systeemeineen on tullut oikein tutuksi,

Lumi tuli viimein myös Helsinkiin. Kuluneella viikolla olemme päässeet jo hieman nauttimaan lumesta vähän pohjoisempana, siis 80 kilometriä täältä pohjoiseen :D Meillä on käynnissä lomanukutus, joka ilmenee myöhäisinä iltoina ja -aamuina. Tänään täytyy joka tapauksessa siirtyä ulos, because of the lumi. Lapset odottivat lunta koko viime talven - sitä tuli meille alle kahdeksi viikoksi. Nyt näyttää hieman paremmalta, tämä kuukausi vaikuttaa sääennusteiden puolesta jopa turvatulta. Erityisesti Naakka, oma "Elsamme", puhuu välillä lumesta heinäkuussa. Minä totesin vähän aikaa sitten, että perkuleen vaelluskenkäni, joita suositeltiin myös pikkupakkasiin, eivät todellakaan sovellu edes pienille plus-asteille. Onneksi minulla on epäseksikkäät Kuoma-talvilenkkarini, jotka soveltuvat todella paljon paremmin (kun ne vaelluskengät taas olivat tietenkin seksikkyyden huippu).  Naakkanen kuuluu perheemme huolestuneimpiin henkilöihin ilmastonmuutoksen suhteen. Suoraan sanottuna, eipä se