Jo koettua - kotihoidontuki

Olen huomannut, että yhteiskunnallisessa keskustelussa vanhemmat asettuvat valitettavan usein toisiaan vastaan. On myös helppoa "unohtaa", millaista on olla eri-ikäisen lapsen vanhempi. Siksipä yritän kirjoituksessani pohtia kotihoidontukiasiaa, joka on ollut tapetilla viime vuosina.

Meillä aihe oli ajankohtainen vuosina 2014 - 2018. Tuolloin kotihoidontuki & "kaupunkilisä" olivat mukana kuvioissa, toki niistä tuolloinkin keskusteltiin kiivaasti. Nyt on menty käytännön leikkauksiin ja poistoihin. 

Hoidin Naakkaa kotihoidontuella kuuden kuukauden ajan, kunnes hän meni päiväkotiin vuoden ja neljän kuukauden vanhana. Touhin kanssa olin kotona pidempään - hän aloitti päiväkodin melkein päivälleen sen ikäisenä, kun hän täytti kaksi vuotta.

Olen monesti vuosien aikana pohtinut, miksi ensimmäinen kynnyskohta tukien kanssa saavutetaan niinkin varhain kuin yhdeksän kuukauden iässä? Aika harva laittaa sen ikäistä vauvaa päivähoitoon, en minäkään olisi halunnut laittaa. Silloin jatko vanhempainpäivärahaa pienemmällä kotihoidontuella on "automaattinen".

Toisaalta, miksi ihmeessä päivähoitopaikan saaminen on niin vaikeaa? Toki päiväkotipaikka pitää tarjota, mutta elämä menee vaikeaksi, jos päivähoitomatka on vaikea. Meillä oli tällainen tilanne Touhin kanssa: vaikka sisaruksen pitäisi olla ensisijalla, päiväkodissa oli remontin takia tuolloin vähemmän paikkoja kuin tavallisesti. 

En nähnyt mahdollisuutena, että lapsemme menisivät eri päiväkoteihin - sen reissaamisen kanssa en olisi ainakaan päätynyt töihin. Odotimme puoli vuotta, ja sisaruspaikka päiväkotiin aukeni. Olin puoli päivää työttömänä, kunnes löysin itselleni töitä.

Naakan kanssa ei aikanaan meinannut irrota päiväkotipaikkaa - lopulta saimme osapäiväisen paikan, jonka pidentämiseen kokopäiväiseksi piti käyttää aikaa ja energiaa byrokratian sokkeloissa. 

Lopulta (ja muutaman vuoden päässä kohderyhmästä), voin todeta, että harmi, kun kotivanhemmuus tehdään entistä aliarvostetummaksi. En edes lukeudu niihin, jotka olisivat halunneet hoitaa lapsiaan kotona kovin pitkään, mutta harmittelen näiden suhteellisen lyhyiden työpoissaolojen suoranaista kriminalisoimista.Varsinkin, kun ongelma työttömyyden kannalta on useimmiten, että omalla alalla on p*ska työtilanne eikä se, että joku haluaa hoitaa taaperonsa kotona.

Hyvässä pohdinnassa on mielestäni usein jokin kompromissi, ja olkoon se ajatusteni pohjalta tämä: vanhempainpäivärahan kesto voisi olla 1,5 -vuotinen, ja mikäli lapsella on kaksi huoltajaa, täytyy vuorotella. Kotihoidontuki voitaisiin poistaa, mutta mahdollisuudet lyhennettyyn työaikaan pitäisi säilyttää.

Vastavuoroisesti, päiväkotipaikan läheltä kotia pitäisi irrota kaupunkioloissa todella paljon nykyistä helpommalla. Monesti paikkaa joutuu odottamaan kuukausia tai jopa vuosia, mikä on liikaa.

PS. Tsemppiä pikkuisten vanhemmille! Kirjoitin tämän tekstin siitä näkökulmasta, että asiat ovat jo muuttumassa/muuttuneet, minkä vuoksi en lähtenyt puolustamaan vanhaa systeemiä, koska sen palautuminen ei näytä enää realistiselta.

PPS. Meille kävi aikanaan päiväkodin kanssa hyvin - olemme asiakkaita jo seitsemättä vuotta.

PPPS. Meidän seuraava "vaihe" on muuten pienen koululaisen kesähoito - iik!