Elämän iloja - akvaario

Minulla on ollut akvaario pienin keskeytyksin aina vuodesta 1994 asti. Akvaario on mielestäni yksi mielenkiintoisimmista harrastuksista. Akvaario ei  ole ihan helppo; kalojen ja kasvien vaatimukset seuran, tilan, veden laadun ja -lämpötilan suhteen on tiedettävä aika tarkkaan.

Nykyisellään akvaariossani uiskentelee mustatetroja, kirsikkabarbeja, partamonneja, touhunuoliaisia, piikkisilmiä sekä kolme leväsukarapua. Kasveja on sekalainen kokoelma, joka on lisähiilidioksidin ansiosta vieläpä melko vehmas. 

Veden ja kasvien parissa lotrailu vetreyttää henkisesti, eikä rasita niskaakaan kohtuuttomasti. Ainoa, mikä on vaikeutunut, on kalojen katselu akvaariokaupoissa. Minähän kiertelisin akvaariohyllystöjä samalla innolla kuin joku muu vaatekauppoja...

Särkänniemen yleisöakvaario oli muuten ykköskohde, kun syksyllä 2009 teimme puolisoni kanssa matkan Tampereelle. Minä olin tuolloin jo tietämättäni niskavammainen. Muistan tiedustelleeni, onko näyttelytilassa penkkejä, jotta voisin istua ja ihailla mitä erilaisimpia akvaarioita vähän pidempään. "Ei", sanoi vastaanottovirkailija ja toljotti minua vähän ihmeissään. 

Haluaisin kokeilla pienen merivesiakvaarion perustamista. Samaten haluaisin kokeilla pienimuotoista kalanviljelyä, jonka aloittaisin lajeista, jotka lisääntyvät suhteellisen helposti. Realistisin haave on vähän isompi akvaario nykyisen 170-litraisen tilalle.

Isoja persoonia vuosien varrelta:

- vuosituhannen vaihteen piikkisilmät Vilppu ykkönen, kakkonen ja kolmonen (piikkisilmät ovat hauskoja matomaisen ruumiinrakenteensa vuoksi, ja niitä on hauska seurata)
- yli kymmenvuotiaaksi elänyt haarniskamonni Angela, joka oli iso, mutta ystävällinen. Angela tuli meille aika iäkkäänä, kun edellisen omistajan piti luopua akvaariosta
- akvaariossamme nytkin vipeltävät leväsukaravut (helppoja kuin mitkä, ja hauskoja katsella)