Huonot hetket
Olen perusluonteeltani positiivinen ja suorastaan toiveikas. Jaksan yrittää ja tutkailen usein sitä harmaata kiveäkin, jos sieltä löytyisi jokin aukko, jonka läpi ryömiä.
Minulla on kuitenkin myös huonot hetkeni. Välillä ne hetket ovat huonoja, jolloin olen oikeasti sairas. Usein huonoja ovat myös fyysisesti paremmat ajat, joiden tiedän kuitenkin pian päättyvän. Joskus tuntuu jopa helpommalta potea niskaoireita kuin odottaa niitä alkaviksi.
Olen vasta viime aikoina ymmärtänyt, kuinka iso trauma onnettomuuteni minulle oli. Olin sitä ennen tuntenut itseni...hmm...jollakin tavalla vahingoittumattomaksi. Sitten kaikki muuttui yhdessä hetkessä, ja sain terveyteni tilalle kasan outoja oireita ilman selitystä - ja kuolemanpelon.
Tietyt oireet, kuten pyörryttävä olo, näön sumeneminen ja "vajoamisen tunne", aiheuttavat minulle välillä suoranaista kauhuntunnetta. Vaikka tiedän, että ne kaikki ovat niskaoireita, on primitiivireaktioni usein, että nyt minulla on varmasti jokin kohtalokas sairauskohtaus tms.
Kun olotila vaihtelee koko ajan, on hankalaa luoda itselleen ja olemiselleen turvallista henkistä "perustaa". Olen ymmärtänyt, että henkinen tasapaino on pakko opetella hakemaan muualta kuin fyysisestä olotilasta. Sillä saralla olen vasta alkutekijöissä (ja se koko opetteluprosessi tuntuu tällä hetkellä täysin epäreilulta).
Saan usein kuulla olevani reipas ja sinnikäs, mikä onkin mukavaa. Välillä olen kuitenkin myös peiton alle piiloutuva raukkis, kiukkuinen ja usein jopa harvinaisen v*ttuuntunut reistailevaan terveydentilaani. On kuitenkin onni olla jo aikuinen ja ymmärtää, ettei kaikkea ole tarkoituskaan sietää hymyssäsuin. EVVVK yhtään mikään, välillä.
Minulla on kuitenkin myös huonot hetkeni. Välillä ne hetket ovat huonoja, jolloin olen oikeasti sairas. Usein huonoja ovat myös fyysisesti paremmat ajat, joiden tiedän kuitenkin pian päättyvän. Joskus tuntuu jopa helpommalta potea niskaoireita kuin odottaa niitä alkaviksi.
Olen vasta viime aikoina ymmärtänyt, kuinka iso trauma onnettomuuteni minulle oli. Olin sitä ennen tuntenut itseni...hmm...jollakin tavalla vahingoittumattomaksi. Sitten kaikki muuttui yhdessä hetkessä, ja sain terveyteni tilalle kasan outoja oireita ilman selitystä - ja kuolemanpelon.
Tietyt oireet, kuten pyörryttävä olo, näön sumeneminen ja "vajoamisen tunne", aiheuttavat minulle välillä suoranaista kauhuntunnetta. Vaikka tiedän, että ne kaikki ovat niskaoireita, on primitiivireaktioni usein, että nyt minulla on varmasti jokin kohtalokas sairauskohtaus tms.
Kun olotila vaihtelee koko ajan, on hankalaa luoda itselleen ja olemiselleen turvallista henkistä "perustaa". Olen ymmärtänyt, että henkinen tasapaino on pakko opetella hakemaan muualta kuin fyysisestä olotilasta. Sillä saralla olen vasta alkutekijöissä (ja se koko opetteluprosessi tuntuu tällä hetkellä täysin epäreilulta).
Saan usein kuulla olevani reipas ja sinnikäs, mikä onkin mukavaa. Välillä olen kuitenkin myös peiton alle piiloutuva raukkis, kiukkuinen ja usein jopa harvinaisen v*ttuuntunut reistailevaan terveydentilaani. On kuitenkin onni olla jo aikuinen ja ymmärtää, ettei kaikkea ole tarkoituskaan sietää hymyssäsuin. EVVVK yhtään mikään, välillä.
Kommentit
Lähetä kommentti