Treeni muuttuu ja olo vaihtelee

Johan se aika nyt menee nopeasti! Minun piti kirjoittaa jo kauan sitten, mutta töiden aloitus ja sen sellainen ovat vieneet ajan ja voimat. Nyt on vapaapäivä (salille!!!), joten kirjoittaakin ehtii. Salipuolelle kuuluukin paljon.

Viime viikolla kokeilin kahvakuulaa salilla sellaisen opastusvideon kanssa. Videossa kehotettiin valitsemaan kuuden kilon kahvakuula, valitsin siis neljän, siis kaikkein kevyimmän. Onneksi olin jumppasalissa yksin!

Treeni sujui ihan hyvin, mutta näytti taas epätasapainon, joka rva:lla on vasemman ja oikean puolen kanssa. Oikeassa kädessä ja jalassa ei ole voimia nimeksikään ja vasen on sitten ottanut oikean tehtävät. Tämä johtuu kai siitä, että niskan huonompi puoli on oikealla ja on ollut pitkään niin kipeä, että olen käyttänyt lähinnä vasenta puolta kehosta.

Tänä tiistaina olin pitkästä aikaa fyssarilla. Tunti sisälsi puolen tunnin selän käsittelyn ja puoli tuntia ohjausta Ortonin salilla. Sain "kotiläksyksi" kolme liikettä, kaksi niistä on kahvakuulalla. Kohta pääsen kokeilemaan niitä.

Treenin suhteen näyttäisi nyt oikein hyvältä, mutta eihän se sitten kokonaisuudessa ihan niin mene. Fyssarin käsittely oli hyödyllinen mutta aika kova, olin kipeä vielä keskiviikkonakin. Keskiviikkoon osui sitten työhön liittyvä seminaari, jossa sinnittelin (kiemurtelin) nelisen tuntia istuma-asennossa.

Seminaari oli tosi kiinnostava ja olisi rva:lla ollut lupa lähteä niiden osioiden jälkeen, joita tuli kuuntelemaan. Ei sitä kuitenkaan malttanut, ja olisihan se mukavaa, että tällaiset normaalien ihmisten normaalit työkuviot onnistuisivat paremmin. Toipuminen jatkuu tänäänkin.

Vaikka viikko onkin ollut vähän puolikuntoinen, on siihen mahtunut paljon hyvää. Naakan päiväkodin harjoittelija tuli eilen ihan erikseen sanomaan, kuinka söpö Naakka hänen mielestään on. Naakka otti kehut itsestäänselvyytenä (kuten yksivuotiaat tavallisestikin) ja minä sanoin vähän hämilläni mutta ilahtuneena että "kiitos".

Keskiviikkona, kun olin oikein voipunut, ystäväni kutsui minut luokseen ja pääsin siellä saunaan. Meillä ei ole saunaa kotona, joten oli tosi mukavaa päästä rentoutumaan! Tänään ja viikonloppunakin on mukavaa ohjelmaa: Naakalle tulee ystävä kylään ja myöhemmin hän näkee mimmin ja papan!

Ei meille varmaan muuta erikoista kuulu...mukava loppuviikkoa itse kullekin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys