Suodattimen vaihto

Eilinen olikin meillä varsinainen työpäivä! Vaihdoimme akvaarion suodattimen tehottomasta sisäsuodattimesta toivottavasti tehokkaaseen ulkosuodattimeen. Urakka kesti seitsemän tuntia lyhyen lounastauon kanssa!

Ulkosuodatin oli hankittu akvaarioliikkeestä jo kuukautta aiemmin. Pari päivää sitten kävimme vielä kysymässä neuvoja suodattimen asentamiseen. Ulkosuodatin on täynnä vettä ja suodatus tapahtuu akvaarion ulkopuolella, jonka vuoksi oikeanlainen asennus on erittäin tärkeää.

Haasteelliseksi suodattimen vaihdon teki, että olimme vuosi sitten muuton yhteydessä sijoittaneet akvaarion liian lähelle seinää, jolloin ulkosuodattimen putkille ei ole tilaa akvaarion takana.Tankki piti siis tyhjentää (vesi, kalat, kasvit, somisteet ja osa hiekkaa.

Kaikki sujui oikeastaan tosi hienosti, niska tosin meni jumiin vasemmalta puolelta heti ensimmäisen puolen tunnin aikana (loppupäivän ajan olikin sitten vaikeaa pidellä päätä pystyssä, alaselkäkään ei tykännyt). Meiltä löytyi kaksi piikkisilmää ja kaksi sukarapua enemmän kuin olin kuvitellut (ne piilottelevat veijarit)!

Viimeiset kaksi rapua joutuivat satimeen vasta, kun allas oli käytännössä tyhjä. Akvaarion siirtojen yhteydessä olen todennut, että sukaravut hyppivät tarvittaessa kuin heinäsirkat, mikä tekee pyydystämisen vaikeaksi.

Kun tankki oli tyhjä, saimme tutun miehen nostamaan akvaariota puolisoni kanssa. Rva ei uskalla riskeerata niskansa kanssa, eikä näin ollen nostele juuri mitään Naakkaa painavampaa. Isoisä oli myös paikalla, hän vahti Naakkaa projektimme ajan.

Ulkosuodattimen letkuja puukolla lyhentäessään puoliso satutti sormensa - onneksi siitäkin selvittiin. Kalat pääsivät takaisin kotiinsa nelisen tuntia saavissa uiskenneltuaan. Yksi rapu siirtyi akvaarioon lattian kautta, mutta ei onneksi pudonnut korkealta.

Vaikka siirto sujui hyvin, odotettavissa on, että osa kaloista tai kasveista menehtyy seuraavien viikkojen aikana. Tällaiset projektit ovat kaloille ja kasveillekin iso stressi, mikä heikentää vastustuskykyä ja altistaa monille sairauksille. Toivottavasti kato olisi mahdollisimman pieni.

Ainakin tällä hetkellä uusi suodatin toimii mainiosti. Aika näyttää laitteen hyödyn, rva:n odotukset ovat kuitenkin korkealla. Alla oleva kuvasarja kertoo projektimme vaiheista:

1. Akvaario pimeänä ja virrat pois - on aika aloitaa tyhjennys.


2. Kalat väliaikaisessa asumuksessaan, Partamonnit siirtyivät nätisti tuon puupönikän mukana, eivät suostuneet irrottamaan siiitä missään vaiheessa.


3. Intiaaninsulat ihmettelevät tilannetta kotiin palattuaan, vielä samean veden keskellä.


4. Kasvit ovat aika huiskin haiskin, mutta kaikki tarvittava on sentään sisällä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe