Matkalla ja ulkosalla
Niskaset viettivät osan viikonlopusta Naakan isovanhempien luona. Naakka oli todella innostunut retkestä, eräs syy innostumiseen oli auto, jonka saimme viimein käyttöömme sen vietettyä melkein kolme viikkoa korjaamolla. Viimein vika löytyi, ja auto kulki oikein hyvin.
Autottomina viikkoina tuli ajateltua, millaista olisi, jos meillä ei olisi autoa käytössämme. Auto on kuitenkin iso menoerä, ja Niskasten koti on kaupungissa hyvän joukkoliikenteen varrella. Ainakin joku Niskasista käyttää joukkoliikennetä päivittäin.
Kuitenkin, on kyläreissuja, mökkimatkoja ja asiointia, joka on helpompi hoitaa, kun käytössä on oma auto. Pitkässä juoksussa rva pärjää autossa paremmin kuin joukkoliikenteessä - ergonominen asento on helpompi järjestää henkilöautossa kuin esimerkiksi ratikassa tai metrossa.
Joukkoliikenteen kyydissä rva pärjää melko hyvin, ainakin jos pääsee istumaan. Taannoin rva matkasi kaupungille täpötäynnä olevassa ratikassa ja meni kysymään invapaikoilla istuvilta, ovatko he kaikki kyseisen paikan tarpeessa. Eräs ystävällinen nuori mies nousikin ylös, suurin osa istujista katsoi minua hämmästyksen vallassa. No, saahan sitä katsoa!
Takaisin viikonloppuun... kaksivuotias on siinä mielessä hauskaa seuraa, että lumessa leikkiminen alkaa onnistua. Viime talvena lumi oli Naakan mielestä tosi tylsä juttu, ilmeisesti siksi, ettei siinä pystynyt liikkumaan.
Sunnuntaina ahkeroimme Naakan isoäidin kanssa "lumilinnan". Jestas sentään, molemmista tuntui jo yhden pallonpyörityksen jälkeen tuntua, että mitähän tästäkin tulee. Minun vatsani alkaa jo kumartuessa olla vähän tiellä, eikä se kuntokaan ole parin kuukauden paikallaan olon jälkeen paras mahdollinen.
Ahkerointi tuotti tulosta, saimme aikaiseksi oikein hienon linnanmuurin, johon Naakka oli tyytyväinen. Hän ilahtui muurissa olevista koloista, joista voi kurkistaa toisella puolella olevaa äitiä ja kikattaa.
Takareidet tulivat muuten kipeiksi, rakennushommat kävivät liikunnasta...
Myöhemmin samana päivänä Naakka kävi vielä tekemässä isoisänsä kanssa lumiukon, eli Niskasista ainoastaan puoliso jätti osallistumatta lumityöpäiväämme. Sää oli muuten hieman vetinen, ja jossain vaiheessa kastelin talvilenkkarini siten, että ne eivät ole vieläkään täysin kuivuneet.
Tämä viikko on alkanut työn merkeissä. Pahoinvointi on taas vähän helpottunut, mutta on kuitenkin koko ajan olemassa, mikä aiheuttaa ainakin väsymystä. Niskan kanssa on jo vähän ongelmia, mutta onneksi rva on varannut hierojan huomiselle.
Huomenna saamme sisareni tänne iltapäiväkylään. Sekä minä että Naakka odotamme kyläilyä innolla - hän tosin luuli, että vierailu tapahtuu jo tänään, mikä aiheutti pettymyksen aamulla. No, ehkä jaksamme jotenkuten odottaa huomiseen.
Tällaisen talvisen maalauksen Naakka taiteili päiväkodissa, näyttää vallan helmikuiselta:
Autottomina viikkoina tuli ajateltua, millaista olisi, jos meillä ei olisi autoa käytössämme. Auto on kuitenkin iso menoerä, ja Niskasten koti on kaupungissa hyvän joukkoliikenteen varrella. Ainakin joku Niskasista käyttää joukkoliikennetä päivittäin.
Kuitenkin, on kyläreissuja, mökkimatkoja ja asiointia, joka on helpompi hoitaa, kun käytössä on oma auto. Pitkässä juoksussa rva pärjää autossa paremmin kuin joukkoliikenteessä - ergonominen asento on helpompi järjestää henkilöautossa kuin esimerkiksi ratikassa tai metrossa.
Joukkoliikenteen kyydissä rva pärjää melko hyvin, ainakin jos pääsee istumaan. Taannoin rva matkasi kaupungille täpötäynnä olevassa ratikassa ja meni kysymään invapaikoilla istuvilta, ovatko he kaikki kyseisen paikan tarpeessa. Eräs ystävällinen nuori mies nousikin ylös, suurin osa istujista katsoi minua hämmästyksen vallassa. No, saahan sitä katsoa!
Takaisin viikonloppuun... kaksivuotias on siinä mielessä hauskaa seuraa, että lumessa leikkiminen alkaa onnistua. Viime talvena lumi oli Naakan mielestä tosi tylsä juttu, ilmeisesti siksi, ettei siinä pystynyt liikkumaan.
Sunnuntaina ahkeroimme Naakan isoäidin kanssa "lumilinnan". Jestas sentään, molemmista tuntui jo yhden pallonpyörityksen jälkeen tuntua, että mitähän tästäkin tulee. Minun vatsani alkaa jo kumartuessa olla vähän tiellä, eikä se kuntokaan ole parin kuukauden paikallaan olon jälkeen paras mahdollinen.
Ahkerointi tuotti tulosta, saimme aikaiseksi oikein hienon linnanmuurin, johon Naakka oli tyytyväinen. Hän ilahtui muurissa olevista koloista, joista voi kurkistaa toisella puolella olevaa äitiä ja kikattaa.
Takareidet tulivat muuten kipeiksi, rakennushommat kävivät liikunnasta...
Myöhemmin samana päivänä Naakka kävi vielä tekemässä isoisänsä kanssa lumiukon, eli Niskasista ainoastaan puoliso jätti osallistumatta lumityöpäiväämme. Sää oli muuten hieman vetinen, ja jossain vaiheessa kastelin talvilenkkarini siten, että ne eivät ole vieläkään täysin kuivuneet.
Tämä viikko on alkanut työn merkeissä. Pahoinvointi on taas vähän helpottunut, mutta on kuitenkin koko ajan olemassa, mikä aiheuttaa ainakin väsymystä. Niskan kanssa on jo vähän ongelmia, mutta onneksi rva on varannut hierojan huomiselle.
Huomenna saamme sisareni tänne iltapäiväkylään. Sekä minä että Naakka odotamme kyläilyä innolla - hän tosin luuli, että vierailu tapahtuu jo tänään, mikä aiheutti pettymyksen aamulla. No, ehkä jaksamme jotenkuten odottaa huomiseen.
Tällaisen talvisen maalauksen Naakka taiteili päiväkodissa, näyttää vallan helmikuiselta:
Hankin muutama vuosi sitten lämmintä ilmaa puhaltavan kengänkuivaimen kun etenkin Kuoman talvikenkiä oli todella vaikeaa saada kuivaksi niiden kastuttua. Oli kyllä hintansa arvoinen laite ja voi että sitä harmittelua kun se hajosi. Viime talvi mentiin läpi sanomalehtitolloilla märkien kenkien sisällä ja sekin oli yllättävän toimiva keino, kunhan lehtiä ei rutistanut liian tiukaksi mytyksi ja muisti vaihtaa usein kuivia lehtiä kostuneiden tilalle.
VastaaPoista