Lomailu startattu!
Tulipas bloggaamiseen vähän suunniteltua pidempi tauko... kun viimeksi kirjoitin, olin itse vapaalla ensimmäistä viikkoa, puoliso ja Naakka elivät vielä arkiviikkoa. Sitten koitti torstai, jolloin puoliso jäi lomalle ja Naakka sanoi hyvästit päiväkotinsa pienten ryhmälle - syksyllä alkavat uudet kujeet.
Perjantaina siirryimme heti reissaajiksi. Me puolison (ja minun ison mahani kanssa) siirryimme mökille viikonlopuksi, Naakka sen sijaan meni pariksi yöksi hoitoon minun vanhemmilleni. Viimeksi vietimme puolison kanssa näin pitkän kahdenkeskeisen ajan marraskuussa.
Mökkiviikonlopusta ei voi sanoa muuta kuin että tulipas tarpeeseen! Suurimmaksi osaksi en tehnyt koko viikonlopun aikana muuta kuin liotin varpaitani/kahlasin järvessä. Tein kiireettömiä näköhavaintoja:
Maan yllä ja veden pinnassa: kalalokkeja, kuikkia ja sorsaemo poikasineen (isot poikaset jo, päiväunille nukutus sujui erään laakean rantakiven päällä)
Veden pinnassa: paljon erilaisia vesimittareita (en tunnista eri lajeja) sekä luultavasti edellistä joukkoa himoitsevia, hyppiviä kaloja.
Veden alla: särkiparvi, joitakin vesipunkkeja ja ainakin kahden eri kotilolajin yksilöitä.
Vedessä kahlatessani puoliso istui usein laiturilla. Hän puolestaan innostui järven pohjasta ja pyysi tuomaan "näytteitä" eli hiekkaa ja soraa eri kohdista. Hetken aikaa jaksoin kuljetella, sitten minua alkoi naurattaa - sanoin puolisolleni, että vaikka tämänhetkinen ulkonäköni muistuttaakin eräänlaista tutkimusalusta, voisin välillä tehdä jotain muutakin!
Perjantai oli vähän viileä päivä, mutta lauantaina oli hellettä. Sinä päivänä uskaltauduin uimaankin todettuani, ettei vesi itse asiassa ole edes kylmää, vaan noin 20-asteista. Uiminen oli valtavan mukavaa, kun keho menetti vedessä valtaosan kömpelyydestään.
Niska ei oikein tykkää varsinaisesta uimisesta, joten mökillä minulla on yleensä kellukeputkilo (mikä sen nimi nyt sitten onkaan). Lepuutan käsiäni sen päällä ja työskentelen lähinnä jaloillani. Näin voin välillä myös pysähtyä tunnustelemaan vettä ja esimerkiksi veden lämpötiloja eri kohdissa sekä katselemaan maisemia.
Serkkutyttöni kävi ilahduttamassa minua vierailullaan sekä perjantaina että sunnuntaina. Lapsena näimme toisiamme (ja serkkupoikaa myös) todella paljon kesäisin (mökkimme ovat melkein vierekkäin).
Lapsuuden kesistä onkin jäänyt mieleen valtavasti muistoja. Se hämmästyttää, kuinka omatoimisia olimme. En itse edes muista, milloin en osannut soutaa, käydä ongella tai suhtautua varoen liukkaisiin, syvyyksiin viettäviin rantakiviin tai kyykäärmeisiin.
Olen yhä kiitollinen vanhemmilleni, että he eivät suhtautuneet lasten tekemisiin liian varoen. Sain käyttää linkkuveistä ja puukkoa (ok, veistin kyllä pari haava sormiini ja ainakin yhden linkkarin hukkasin, hmm...johonkin heinikkoon.
Tulentekoa harjoiteltiin myös, ja se oli kiinnostavaa. ala-asteen aikana opin, miten tuli sytytetään (varovaisuutta noudattaen) kynttilään, takkaan, saunan kiukaaseen ja jopa juhannuskokkoon.
Vasta isona ymmärsin, että tällaiset taidot ja niiden osaaminen eivät olekaan itsestäänselvyys, ja syynä on usein se, että vanhemmat ovat liian varovaisia. Täytyy pyrkiä omien lasten kohdalla siihen, että vastuullisen toiminnan oppimisesta on enemmän hyötyä kuin kaiken mahdollisen välttämisestä.
Kulkivatpas juhannusmuisteloni omia teitään... joka tapauksessa, haimme sunnuntaina oikein tyytyväisen Naakan isovanhemmiltaan, joiden luona hänellä oli mennyt hienosti. Sieltä kulkumme jatkui kotia kohti, ja täällä rva on pysynyt siitä asti.
Kuluneella viikolla on toki puuhasteltu (minä enemmänkin sivuhenkilönä) kaikenlaista, siitä lisää myöhemmin...pääasia on, että rva on levännyt paremmin kuin pitkään aikaan. Yöuni on toki katkonaista, kuten asiaan varmasti kuuluukin, mutta lomarytmi ja puolison kotona olo ovat mahdollistaneet rva:lle enemmän lepoa, mikä on nyt enemmän kuin paikallaan!
PS. puolisoni hoiti mökkireissuilla ihan kaiken (saunan, vesien kannot, tiskaamiset ja siivoukset ym). Sekin on todella harvinaista, että minä vain mökillä istuskelen lukien kirjaa tai tehden yhtään mitään :D Nyt oli kuitenkin näin, ja onneksi osasin myös nauttia siitä!
Perjantaina siirryimme heti reissaajiksi. Me puolison (ja minun ison mahani kanssa) siirryimme mökille viikonlopuksi, Naakka sen sijaan meni pariksi yöksi hoitoon minun vanhemmilleni. Viimeksi vietimme puolison kanssa näin pitkän kahdenkeskeisen ajan marraskuussa.
Mökkiviikonlopusta ei voi sanoa muuta kuin että tulipas tarpeeseen! Suurimmaksi osaksi en tehnyt koko viikonlopun aikana muuta kuin liotin varpaitani/kahlasin järvessä. Tein kiireettömiä näköhavaintoja:
Maan yllä ja veden pinnassa: kalalokkeja, kuikkia ja sorsaemo poikasineen (isot poikaset jo, päiväunille nukutus sujui erään laakean rantakiven päällä)
Veden pinnassa: paljon erilaisia vesimittareita (en tunnista eri lajeja) sekä luultavasti edellistä joukkoa himoitsevia, hyppiviä kaloja.
Veden alla: särkiparvi, joitakin vesipunkkeja ja ainakin kahden eri kotilolajin yksilöitä.
Vedessä kahlatessani puoliso istui usein laiturilla. Hän puolestaan innostui järven pohjasta ja pyysi tuomaan "näytteitä" eli hiekkaa ja soraa eri kohdista. Hetken aikaa jaksoin kuljetella, sitten minua alkoi naurattaa - sanoin puolisolleni, että vaikka tämänhetkinen ulkonäköni muistuttaakin eräänlaista tutkimusalusta, voisin välillä tehdä jotain muutakin!
Perjantai oli vähän viileä päivä, mutta lauantaina oli hellettä. Sinä päivänä uskaltauduin uimaankin todettuani, ettei vesi itse asiassa ole edes kylmää, vaan noin 20-asteista. Uiminen oli valtavan mukavaa, kun keho menetti vedessä valtaosan kömpelyydestään.
Niska ei oikein tykkää varsinaisesta uimisesta, joten mökillä minulla on yleensä kellukeputkilo (mikä sen nimi nyt sitten onkaan). Lepuutan käsiäni sen päällä ja työskentelen lähinnä jaloillani. Näin voin välillä myös pysähtyä tunnustelemaan vettä ja esimerkiksi veden lämpötiloja eri kohdissa sekä katselemaan maisemia.
Serkkutyttöni kävi ilahduttamassa minua vierailullaan sekä perjantaina että sunnuntaina. Lapsena näimme toisiamme (ja serkkupoikaa myös) todella paljon kesäisin (mökkimme ovat melkein vierekkäin).
Lapsuuden kesistä onkin jäänyt mieleen valtavasti muistoja. Se hämmästyttää, kuinka omatoimisia olimme. En itse edes muista, milloin en osannut soutaa, käydä ongella tai suhtautua varoen liukkaisiin, syvyyksiin viettäviin rantakiviin tai kyykäärmeisiin.
Olen yhä kiitollinen vanhemmilleni, että he eivät suhtautuneet lasten tekemisiin liian varoen. Sain käyttää linkkuveistä ja puukkoa (ok, veistin kyllä pari haava sormiini ja ainakin yhden linkkarin hukkasin, hmm...johonkin heinikkoon.
Tulentekoa harjoiteltiin myös, ja se oli kiinnostavaa. ala-asteen aikana opin, miten tuli sytytetään (varovaisuutta noudattaen) kynttilään, takkaan, saunan kiukaaseen ja jopa juhannuskokkoon.
Vasta isona ymmärsin, että tällaiset taidot ja niiden osaaminen eivät olekaan itsestäänselvyys, ja syynä on usein se, että vanhemmat ovat liian varovaisia. Täytyy pyrkiä omien lasten kohdalla siihen, että vastuullisen toiminnan oppimisesta on enemmän hyötyä kuin kaiken mahdollisen välttämisestä.
Kulkivatpas juhannusmuisteloni omia teitään... joka tapauksessa, haimme sunnuntaina oikein tyytyväisen Naakan isovanhemmiltaan, joiden luona hänellä oli mennyt hienosti. Sieltä kulkumme jatkui kotia kohti, ja täällä rva on pysynyt siitä asti.
Kuluneella viikolla on toki puuhasteltu (minä enemmänkin sivuhenkilönä) kaikenlaista, siitä lisää myöhemmin...pääasia on, että rva on levännyt paremmin kuin pitkään aikaan. Yöuni on toki katkonaista, kuten asiaan varmasti kuuluukin, mutta lomarytmi ja puolison kotona olo ovat mahdollistaneet rva:lle enemmän lepoa, mikä on nyt enemmän kuin paikallaan!
PS. puolisoni hoiti mökkireissuilla ihan kaiken (saunan, vesien kannot, tiskaamiset ja siivoukset ym). Sekin on todella harvinaista, että minä vain mökillä istuskelen lukien kirjaa tai tehden yhtään mitään :D Nyt oli kuitenkin näin, ja onneksi osasin myös nauttia siitä!
Kommentit
Lähetä kommentti