Niskan kuntoutus väistyy odotuksen tieltä
Viime päivinä on alkanut tuntua siltä, että niskavammaa ei enää pysty ottamaan huomioon. Kyllä, se jumittaa ja oikea puoli vartalosta on edelleen ongelmallinen. Tekisin mielelläni edes jotakin, mutta nyt ei kamalasti pysty.
Tuossa etupuolellani roikkuu lähes kymmenkiloinen uloke, nyt voin todella sanoa, että se painaa. Kävelykykyni ilman ongelmia on ehkä 50 metriä, sitten alkaa sattua. Tukivyökin kiristää nyt jotenkin vääristä paikoista, enkä enää saa käytettyä myöskään syviä vatsalihaksia kunnolla.
Kun en ole jaksanut tehdä niskaa auttavia liikkeitä, olen sentään pystynyt korjaamaan asentoani paremmaksi. Nyt sekään ei enää onnistu, sillä vatsa vaatii omat asennonkorjauksensa, eivätkä ne yleensä ole niskalle edullisia.
Jos tässä kohdassa joku auttaa, se on huumori. Onhan se huvittavaa, kun aikuinen nainen ei saa nostettua jalkaa niin ylös, että pääsisi ylittämään satunnaisen, eteen tulevan, alle puolimetrisen esteen.
Sekin on huvittavaa, etten kirppiksellä kyykistyessäni katsomaan, mitä alahyllyltä löytyy, enää meinannut päästä takaisin ylös. Tönäisin vielä peräsimelläni jotakin takana olevia tavaroita hyllyltä alas. Siivosin kyllä jälkeni.
Kun Naakka temppuilee, huudan välittömästi isiä paikalle. Jos perheen toinen aikuinen ei ole lähietäisyydellä, ei auta kuin toivoa parasta. Sekin on kivaa, että terve lapsi juoksee - voi kun se edes juoksisi siihen suuntaan, mihin ollaan menossa...eikä ainakaan heittäytyisi maahan karjumaan.
Tässä liikkumattomuuskaudellani on kuitenkin noussut esille ideoita, miten liikun sitten, kun se taas on vähän helpompaa. Moni vanha, tuttu pilates- ja joogaliike tulee varmaankin taas mukaan kuvioihin. Salilla käyntikään ei ole poissuljettu juttu.
Yksi asia kuitenkin muuttuu. En aio enää pilata liikunnan iloani liian raskailla harjoituksilla. Minulle tosi raskailta tuntuvat liikkeet aiheuttavat pelkästään negatiivisia tuntemuksia, joten pitäydyn tulevaisuudessa sellaisessa liikunnassa, joka on mukavaa.
Unohdan myös tehokkuuden - tavoitteeni on olla ihan tavallinen kolmekymppinen nainen ihan tavallisella vartalolla. Haluan että elämäni niskavamman kanssa tulee helpommaksi ja lihakset saavat tervettä liikuntaa kutakuinkin säännöllisesti. Se riittää minulle.
Sitä ennen keskityn seuraavat pari kuukautta elämään nykyisen olomuotoni kanssa. Synnytyskin on alkanut pyörimään mielessä aina välillä. Toivottavasti se nyt ainakin on aikaisempaa lyhyempi (Naakka, 46 tuntia...)
Tuossa etupuolellani roikkuu lähes kymmenkiloinen uloke, nyt voin todella sanoa, että se painaa. Kävelykykyni ilman ongelmia on ehkä 50 metriä, sitten alkaa sattua. Tukivyökin kiristää nyt jotenkin vääristä paikoista, enkä enää saa käytettyä myöskään syviä vatsalihaksia kunnolla.
Kun en ole jaksanut tehdä niskaa auttavia liikkeitä, olen sentään pystynyt korjaamaan asentoani paremmaksi. Nyt sekään ei enää onnistu, sillä vatsa vaatii omat asennonkorjauksensa, eivätkä ne yleensä ole niskalle edullisia.
Jos tässä kohdassa joku auttaa, se on huumori. Onhan se huvittavaa, kun aikuinen nainen ei saa nostettua jalkaa niin ylös, että pääsisi ylittämään satunnaisen, eteen tulevan, alle puolimetrisen esteen.
Sekin on huvittavaa, etten kirppiksellä kyykistyessäni katsomaan, mitä alahyllyltä löytyy, enää meinannut päästä takaisin ylös. Tönäisin vielä peräsimelläni jotakin takana olevia tavaroita hyllyltä alas. Siivosin kyllä jälkeni.
Kun Naakka temppuilee, huudan välittömästi isiä paikalle. Jos perheen toinen aikuinen ei ole lähietäisyydellä, ei auta kuin toivoa parasta. Sekin on kivaa, että terve lapsi juoksee - voi kun se edes juoksisi siihen suuntaan, mihin ollaan menossa...eikä ainakaan heittäytyisi maahan karjumaan.
Tässä liikkumattomuuskaudellani on kuitenkin noussut esille ideoita, miten liikun sitten, kun se taas on vähän helpompaa. Moni vanha, tuttu pilates- ja joogaliike tulee varmaankin taas mukaan kuvioihin. Salilla käyntikään ei ole poissuljettu juttu.
Yksi asia kuitenkin muuttuu. En aio enää pilata liikunnan iloani liian raskailla harjoituksilla. Minulle tosi raskailta tuntuvat liikkeet aiheuttavat pelkästään negatiivisia tuntemuksia, joten pitäydyn tulevaisuudessa sellaisessa liikunnassa, joka on mukavaa.
Unohdan myös tehokkuuden - tavoitteeni on olla ihan tavallinen kolmekymppinen nainen ihan tavallisella vartalolla. Haluan että elämäni niskavamman kanssa tulee helpommaksi ja lihakset saavat tervettä liikuntaa kutakuinkin säännöllisesti. Se riittää minulle.
Sitä ennen keskityn seuraavat pari kuukautta elämään nykyisen olomuotoni kanssa. Synnytyskin on alkanut pyörimään mielessä aina välillä. Toivottavasti se nyt ainakin on aikaisempaa lyhyempi (Naakka, 46 tuntia...)
Kommentit
Lähetä kommentti