Vähemmän huimausta ja kuinka tähän päästiin
Ihan alkuun kiitän saamastani kysymyksestä, millä keinoilla olen päässyt hyvään lopputulokseen istuessa iskevän huimauksen suhteen. On mukavaa saada kommentti, jossa pyydetään tarkennusta johonkin asiaan. Usein nimittäin pohdin, kirjoitanko ymmärrettävästi, kun sitä on hankala ilman palautetta tietää.
Ihan lyhyesti, vastaus on varmaankin ryhdin parantaminen eli selän suoristaminen niin, etten istu kumarassa tai toisaalta vinossa mihinkään suuntaan. Se onkin ollut helpommin sanottu kuin tehty.
Jos olisin ottanut tämän nykyisen asennon joskus vuosia sitten, en olisi pysynyt sinä huimauksen ja lihasheikkouden takia. Alkuun suojanännitys eli kehon oma puolustusmekanismi rajoitti liikkumista ja olemista niin paljon.
Suomeksi sanottuna kehoni hakeutui asentoon, jossa vaurioitunut kohta ei rasittunut, mutta muut osat selästä ja niskasta kärsivät, koska erilaisilla asennoilla väistin kivun ja huimauken, mutta ergonomisia ne asennot eivät olleet.
Aika, rva:n kohdalla 7 vuotta, on auttanut asiaa niin, että niska on luultavasti itse korjannut itseään. Niskavammoissa parantumisajat ovat usein tolkuttoman pitkät, ja yleensä parantuminen ei ole 100-prosenttista.
Alusta saakka erityisesti rintarangan liikkuvuutta edistävät liikkeet ovat olleet tärkeitä kuntoutumisessani. Niitä on ollut käytössä paljon ja ne on pitänyt opetella asiansa osaavien fyssareiden kanssa. "Tavalliset" jumppaliikkeet eivät ole liikutelleet rintarankaani, siihen on tarvittu spesiaaliliikkeitä.
Niskan syvien lihasten treeni auttaa monia, mutta rva:n kohdalla se on valitettavasti osoittautunut varsin tehottomaksi (ja usein myös huimausta provosoivaksi). Usein tässä kohdassa kävi niin, että yksi fyssari neuvoi yhtä ja toinen kuoppasi edellisen harjoitteet ja neuvoi omansa - yksikään liikevaihtoehto ei toiminut.
Jatkuva kokeileminen, eli asentojen vaihtelu on ollut yksi rva:n elämää parantava tekijä. Tässä kyse on hienosäädöstä, oman kehon kuuntelemisesta ongelmallisissa tilanteissa. Yleensä käännän niskaa tai muutan käsien asentoa ihan aavistuksen verran johonkin suuntaan ja katson, tuntuuko paremmalta.
Juuri tällä tavalla löytyi tuo hyvä yläselän ja niskan asento. Se näyttäisi tehoavan huimaukseen juuri istuma-asennossa. Valitettavasti se ei näytä poistavan jumituksia oikein mistään, eli tässäkin kohdassa etsintä jatkuu sillä saralla.
Sitten, rva ei todellakaan ole kyennyt toteuttamaan tätä kaikkea aukottomasti seitsemän vuoden ajan. Jokaisessa päivässä on paljon, paljon tilanteita, jolloin asentoon ei yksinkertaisesti pysty kiinnittämään huomiota.
Kukaan (ainakaan rva) ei myöskään jaksa koko ajan toteuttaa pelkkää kuntotusta. Kehokin tarvitsee lepoa ja mieli erityisesti. On helpompi kuntouttaa sellaista vaivaa, jossa kuntoutusaika on suhteellisen lyhyt ja asia edistyy verrattaen nopeasti.
Tästä on hyvänä esimerkkinä vaikkapa rva:n 3 viikkoa vanha sektiohaava, jonka kanssa on toimittu ohjeiden mukaan ja joka on jo nyt oikein hyvässä kunnossa (tässä esimerkkinä vain oma tilanteeni, näidenkin kanssa on monilla isoja ongelmia). Muutamien viikkojen intensiivinen kuntoutus on eri asia kuin kroonistunut tilanne, jonka kanssa painitaan jollakin tasolla kenties koko loppuelämä.
Tsemppiä siis kaikille pitkän linjan kuntoutujille ja mukavaa torstaita!
PS. kysykää ihmeessä lisää, niin vastaan mielelläni! Jos jollakin on kuntoutusvinkkejä minun tilanteeseeni, ne otetaan myös ilolla vastaan!
Ihan lyhyesti, vastaus on varmaankin ryhdin parantaminen eli selän suoristaminen niin, etten istu kumarassa tai toisaalta vinossa mihinkään suuntaan. Se onkin ollut helpommin sanottu kuin tehty.
Jos olisin ottanut tämän nykyisen asennon joskus vuosia sitten, en olisi pysynyt sinä huimauksen ja lihasheikkouden takia. Alkuun suojanännitys eli kehon oma puolustusmekanismi rajoitti liikkumista ja olemista niin paljon.
Suomeksi sanottuna kehoni hakeutui asentoon, jossa vaurioitunut kohta ei rasittunut, mutta muut osat selästä ja niskasta kärsivät, koska erilaisilla asennoilla väistin kivun ja huimauken, mutta ergonomisia ne asennot eivät olleet.
Aika, rva:n kohdalla 7 vuotta, on auttanut asiaa niin, että niska on luultavasti itse korjannut itseään. Niskavammoissa parantumisajat ovat usein tolkuttoman pitkät, ja yleensä parantuminen ei ole 100-prosenttista.
Alusta saakka erityisesti rintarangan liikkuvuutta edistävät liikkeet ovat olleet tärkeitä kuntoutumisessani. Niitä on ollut käytössä paljon ja ne on pitänyt opetella asiansa osaavien fyssareiden kanssa. "Tavalliset" jumppaliikkeet eivät ole liikutelleet rintarankaani, siihen on tarvittu spesiaaliliikkeitä.
Niskan syvien lihasten treeni auttaa monia, mutta rva:n kohdalla se on valitettavasti osoittautunut varsin tehottomaksi (ja usein myös huimausta provosoivaksi). Usein tässä kohdassa kävi niin, että yksi fyssari neuvoi yhtä ja toinen kuoppasi edellisen harjoitteet ja neuvoi omansa - yksikään liikevaihtoehto ei toiminut.
Jatkuva kokeileminen, eli asentojen vaihtelu on ollut yksi rva:n elämää parantava tekijä. Tässä kyse on hienosäädöstä, oman kehon kuuntelemisesta ongelmallisissa tilanteissa. Yleensä käännän niskaa tai muutan käsien asentoa ihan aavistuksen verran johonkin suuntaan ja katson, tuntuuko paremmalta.
Juuri tällä tavalla löytyi tuo hyvä yläselän ja niskan asento. Se näyttäisi tehoavan huimaukseen juuri istuma-asennossa. Valitettavasti se ei näytä poistavan jumituksia oikein mistään, eli tässäkin kohdassa etsintä jatkuu sillä saralla.
Sitten, rva ei todellakaan ole kyennyt toteuttamaan tätä kaikkea aukottomasti seitsemän vuoden ajan. Jokaisessa päivässä on paljon, paljon tilanteita, jolloin asentoon ei yksinkertaisesti pysty kiinnittämään huomiota.
Kukaan (ainakaan rva) ei myöskään jaksa koko ajan toteuttaa pelkkää kuntotusta. Kehokin tarvitsee lepoa ja mieli erityisesti. On helpompi kuntouttaa sellaista vaivaa, jossa kuntoutusaika on suhteellisen lyhyt ja asia edistyy verrattaen nopeasti.
Tästä on hyvänä esimerkkinä vaikkapa rva:n 3 viikkoa vanha sektiohaava, jonka kanssa on toimittu ohjeiden mukaan ja joka on jo nyt oikein hyvässä kunnossa (tässä esimerkkinä vain oma tilanteeni, näidenkin kanssa on monilla isoja ongelmia). Muutamien viikkojen intensiivinen kuntoutus on eri asia kuin kroonistunut tilanne, jonka kanssa painitaan jollakin tasolla kenties koko loppuelämä.
Tsemppiä siis kaikille pitkän linjan kuntoutujille ja mukavaa torstaita!
PS. kysykää ihmeessä lisää, niin vastaan mielelläni! Jos jollakin on kuntoutusvinkkejä minun tilanteeseeni, ne otetaan myös ilolla vastaan!
Kommentit
Lähetä kommentti