Synnytyksestä osa 1.
Pari päivää on kulunut taas eteenpäin. Ne päivät ovat olleet ihmeellistä sekoitusta väsymystä, hullaantumista ja vaikka mitä uutta. On onnittelupuheluita ja -viestejä ja niihin vastaamista, yöimetystä, isosiskon ja pikkuveljen tutustumista toisiinsa ja leikkaushaava, joka tuntuu aina vähän paremmalta.
Oman haasteensa on tuonut tämä viikko. Saavuimme kotiin osastolta lauantaina, puolison piti mennä jo maanantaina töihin. Tiistaina hän vietti töissä 16 tuntia. Minulla oli Naakan ukki apuna, ja siksi kaikki sujui ihan hyvin.
Minulla kuluu vielä kipulääkettä, inhokkini verenohennuslääke pitää piikittää itse kerran päivässä. 10 päivän kuurini kanssa arvostukseni jatkuvalla lääkityksellä olevia kohtaan kasvoi kertaheitolla! Kuuria on onneksi enää 4 päivää jäljellä.
Mutta...synnytyksestä. Se alkoi viikko sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lapsiveden menolla. Koska meitä oli ohjeistettu, että toinen synnytys voi olla nopea, soitin synnytysosastolle melkein heti.
Saimme kuitenkin ohjeet odotella kotona, mikä oli ihan hyvä juttu. Nukkumisesta ei kyllä tullut mitään. Vaimeita supistuksia ja välillä kivuliaampia tuli noin kahdeksan minuutin välein. Odottelimme kotona 10 tuntia ja siirryimme sitten sairaalaan.
Sairaalassa minut tutkittiin, ja todettiin kohdunsuun olevan pari senttiä auki. Aika nopeasti selvisi, etten synnyttäisi ihan pian. puoliso oli kanssani osastolla päivän, yöksi hän lähti kotiin. Supistukset jatkuivat samanlaisina, ja olo oli kipeä ja tukala, joskin siedettävä.
Yksi asia jäi illasta mieleen. Puoliso oli juuri lähtenyt ja huonekaveri oli poissa huoneesta. Sitten hänen miehensä saapui paikalle. Hän käveli ohitseni ja pohdin, että mikä on tilanne. Jokin rapisi ja sitten alkoi kuulua hiljaista puhetta.
Asiahan ei minulle kuulunut, mutta käännyin varovasti vilkaisemaan. Sittenhän se selvisi, että kyseessä oli muslimien rukoushetki. Käännyin tyynesti takaisin, ja yhtä tyynesti mies poistui rukoiltuaan. Alustakseen hän oli löytänyt mustan roskapussin, siitä rapina.
Yöllä onneksi nukuinkin vähän. Jännitys ja kivut pitivät kyllä unta pitkään loitolla. Aamua kohti alkoi myös harmittaa; nyt tiesin, että käynnistykseenhän tämäkin synnytys menisi. Oksitosiinitippa aiheuttaa niin kivuliaat supistukset, että alkoi jo etukäteen heikottaa.
Aamulla puoliso palasi paikan päälle. Aamupalalla saimme juttuseuraa toisesta pariskunnasta, joka myös odotti käynnistystä. Heille lapsi oli ensimmäinen, meille toinen. Omissa oloissa ja ajatuksissa aika synnytysosastoilla pääasiassa menee, juttutuokio oli mukavaa vaihtelua tilanteeseen ja vei vähän jännitystä pois.
Minä sain ensimmäisenä kutsun lääkärin tarkastukseen, ja täytyy sanoa etten ole koskaan ollut niin tehokkaassa (=kovakouraisessa) käsittelyssä. Kätilö jopa varoitti minua puoliääneen etukäteen. Noin kahdessa minuutissa hoitui tutkimus ja kalvojen puhkaisu - näin instrumentin ja yritin rentoutua...
Ikävää tuossa tehotutkimuksessa ja toimenpiteessä oli, että lääkäri ei ollenkaan kertonut, mitä milloinkin tekee. Se olisi rauhoittanut.
Niskasten synnytyskokemus oli niin pitkä, että tämä kertomus tulee kahdessa osassa - hyvin nopea synnytys olisi kenties kuvattu puolikaalla kirjoituksella tai muutamalla lauseella ;)
Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, niin rva siirtyy kohta ruokintapuuhiin. Nappe-herra on vedellyt sikeitä puolisentoista tuntia, katsotaan, kuinka kauan hänellä unta tällä kertaa riittää!
Oman haasteensa on tuonut tämä viikko. Saavuimme kotiin osastolta lauantaina, puolison piti mennä jo maanantaina töihin. Tiistaina hän vietti töissä 16 tuntia. Minulla oli Naakan ukki apuna, ja siksi kaikki sujui ihan hyvin.
Minulla kuluu vielä kipulääkettä, inhokkini verenohennuslääke pitää piikittää itse kerran päivässä. 10 päivän kuurini kanssa arvostukseni jatkuvalla lääkityksellä olevia kohtaan kasvoi kertaheitolla! Kuuria on onneksi enää 4 päivää jäljellä.
Mutta...synnytyksestä. Se alkoi viikko sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lapsiveden menolla. Koska meitä oli ohjeistettu, että toinen synnytys voi olla nopea, soitin synnytysosastolle melkein heti.
Saimme kuitenkin ohjeet odotella kotona, mikä oli ihan hyvä juttu. Nukkumisesta ei kyllä tullut mitään. Vaimeita supistuksia ja välillä kivuliaampia tuli noin kahdeksan minuutin välein. Odottelimme kotona 10 tuntia ja siirryimme sitten sairaalaan.
Sairaalassa minut tutkittiin, ja todettiin kohdunsuun olevan pari senttiä auki. Aika nopeasti selvisi, etten synnyttäisi ihan pian. puoliso oli kanssani osastolla päivän, yöksi hän lähti kotiin. Supistukset jatkuivat samanlaisina, ja olo oli kipeä ja tukala, joskin siedettävä.
Yksi asia jäi illasta mieleen. Puoliso oli juuri lähtenyt ja huonekaveri oli poissa huoneesta. Sitten hänen miehensä saapui paikalle. Hän käveli ohitseni ja pohdin, että mikä on tilanne. Jokin rapisi ja sitten alkoi kuulua hiljaista puhetta.
Asiahan ei minulle kuulunut, mutta käännyin varovasti vilkaisemaan. Sittenhän se selvisi, että kyseessä oli muslimien rukoushetki. Käännyin tyynesti takaisin, ja yhtä tyynesti mies poistui rukoiltuaan. Alustakseen hän oli löytänyt mustan roskapussin, siitä rapina.
Yöllä onneksi nukuinkin vähän. Jännitys ja kivut pitivät kyllä unta pitkään loitolla. Aamua kohti alkoi myös harmittaa; nyt tiesin, että käynnistykseenhän tämäkin synnytys menisi. Oksitosiinitippa aiheuttaa niin kivuliaat supistukset, että alkoi jo etukäteen heikottaa.
Aamulla puoliso palasi paikan päälle. Aamupalalla saimme juttuseuraa toisesta pariskunnasta, joka myös odotti käynnistystä. Heille lapsi oli ensimmäinen, meille toinen. Omissa oloissa ja ajatuksissa aika synnytysosastoilla pääasiassa menee, juttutuokio oli mukavaa vaihtelua tilanteeseen ja vei vähän jännitystä pois.
Minä sain ensimmäisenä kutsun lääkärin tarkastukseen, ja täytyy sanoa etten ole koskaan ollut niin tehokkaassa (=kovakouraisessa) käsittelyssä. Kätilö jopa varoitti minua puoliääneen etukäteen. Noin kahdessa minuutissa hoitui tutkimus ja kalvojen puhkaisu - näin instrumentin ja yritin rentoutua...
Ikävää tuossa tehotutkimuksessa ja toimenpiteessä oli, että lääkäri ei ollenkaan kertonut, mitä milloinkin tekee. Se olisi rauhoittanut.
Niskasten synnytyskokemus oli niin pitkä, että tämä kertomus tulee kahdessa osassa - hyvin nopea synnytys olisi kenties kuvattu puolikaalla kirjoituksella tai muutamalla lauseella ;)
Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, niin rva siirtyy kohta ruokintapuuhiin. Nappe-herra on vedellyt sikeitä puolisentoista tuntia, katsotaan, kuinka kauan hänellä unta tällä kertaa riittää!
Kommentit
Lähetä kommentti