Iso tyttö


On minulla jo iso tyttö, pohdin toissapäivänä. Oli alkuilta, ja puoliso oli lähtenyt viemään kuopusta lääkärille korvien tsekkaukseen (taas korvatulehdus, mutta se onkin jo toinen tarina). Tyttö kuunteli satuja, katsoi Trolls-elokuvaa ja puuhasi omiaan.

Tein jotakin, mitä en ole neljään vuoteen tehnyt - kävin suihkussa siten, että ilmoitin vain tytölle, mitä menen tekemään. Vastaus oli lyhyt "joo". Oli ihmeellistä käydä pesulla ihan rauhassa vain vähän kuulostellen, mitä toisessa huoneessa tapahtuu. En tosin ollut varma edes siitä, missä huoneessa tyttö on.

Ei tarvinnut kuitenkaan huolestua siitä tai esimerkiksi siitä, lähteekö lapsi omia aikojaan ulko-ovesta ulos. Tyttö ei etsisi käsiinsä vaarallisia esineitä tai muutakaan epäilyttävää. Ehdin jo pohtia, mikä minun roolini nyt sitten on...

Niinpä, peseydyin rauhassa, ja kun ilmestyin kylpytakkisillani eteiseen, tyttö kertoi, että hyvin oli mennyt. Hän kertoi myös, että soitti "Let it go" -kappaletta Elsa-nukestaan kaksi kertaa (no sen kuulin kyllä), jotta ei pelottaisi.

Teimme mielestäni molemmat ratkaisevan askeleen, pienen eron toisistamme. Se ero kesti tuskin viittätoista minuuttia, mutta oli merkityksellinen. Tiedän, että tästä se alkaa. Ilo ja haikeus kuvasivat mielentilaani samaan aikaan.

Olen onnistunut menemään täysin jumiin viimeisten päivien aikana. Jotenkin selkä alkoi krampata tosi nopeasti edellisen hieronnan jälkeen. Minulla on nyt uusi hieroja, ja hänellä keholleni uusi hierontatyyli. Luulen, että nyt on se vaihe, kun keho pistää hanttiin.

Toinen syy nopealle jumittumiselle on luultavimmin Touhin uusi flunssa ja korvatulehdus. Se on merkinnyt, että rva on viettänyt monta päivää lattialla kipuilevan ja itkuisen lapsen seurana. Touhin kanssa ei jumppa enää onnistu, hän käsittää sen painiksi.

Kun lapsi nukkuu, rva on ollut niin väsynyt, ettei ole jaksanut jumpata. Viime yö meni jo kohtuullisen hyvin, eli tänään aikaa ja energiaa liikunnalle voisikin löytyä. Toivotaan, että särkylääkkeet auttavat Touhia seuraavanakin yönä, ja itse korvakin alkaa pian parantua.

Mukavaa perjantaita!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys