Kirkossa
Viimeaikaiset kirjoitukseni ovat liipanneet läheltä lapsiperhe-elämää, ja niin tämäkin. Meillä oli viikko sitten kunnoa osallistua helluntaijumalanpalvelukseen, jossa perheenjäseneni piti saarnan.
Kun rva keksi, että toki Niskasetkin sellaisessa tilanteessa lähtevät "isolle kirkolle", jäi nuorimmaisemme Touhi pois laskuista. Naakka mukaan, Touhi, 10 kuukautta, ei. Touhille saimme hyvän hoitajan kirkonmenojen ajaksi.
Perheestämme ei löydy vakaumuksellisia kristittyjä, mutta tykkäämme puolison kanssa käydä aina joskus kirkossa. Jumalanpalvelus on meille rauhoittava ja syvällinen tilaisuus, josta jää useimmiten mukava fiilis. Naakalle kirkonmenot olivat ensimmäiset.
Rva kykenee jo nykyään menemään kirkkoon, vaikka pitkä istuminen tuottaa edelleen hankaluuksia. Edistys on kuitenkin huima, jos vertaa vuosien takaiseen tilanteeseen, josta blogissani kirjoitin. Alkuperäinen teksti löytyy täältä
Sitten asiaan... minulta on toivottu postausta, jossa annan vinkkejä, miten pienen lapsen (tässä tapauksessa 4-vuotiaan) kanssa pärjää pitkissä tilaisuuksissa.
Lapset ja perheet yleensä ovat valtavan yksilöllisiä, joten kaikenkattavaa ohjeistusta en kykene asiasta antamaan. Taitaa olla parasta, että kuvailen, miten meillä kirkossa sujui.
Ennen kirkonmenojen alkua kävimme katsomassa, mitä muuta rakennuksesta löytyy (vessat, yläkerta jne.). Naakka kyseli asioista, joista oli kiinnostunut. Naakka ei varsinaisesti juoksennellut, mutta on hyvä liikkua, kun joutuu kohta olemaan pitkään paikallaan.
Kirkossa...Naakka selvästi kuunteli puhetta ja laulua. Hän kyseli välillä kuiskaten kaikenlaista. Välillä hän istui isovanhempien tai meidän sylissä. Hänellä oli mukana suosikipehmolelu (tekemistä käsille), Lasten Raamattu sekä pieni muumikirja. Annoin hänelle aina seuraavan, kun edellinen alkoi kyllästyttää.
Kiukkua ei tullut missään vaiheessa (tästä ei Niskasillakaan ole täysiä takeita, kun on kyse 4-vuotiaasta). Kävimme yhdessä ehtoollisella, olin selittänyt Naakalle etukäteen, mitä tapahtuu, ja sanonut, ettei ehtoolliselle ole pakko tulla.
Ehtoollisella pappi kysyi minulta, saako lapsen siunata - sai toki. Naakalta pappi kysyi, saako myös pehmolelun siunata (tämä oli hieno yllätys) Minä ja Naakka annoimme luvan. Luulen, että tämä oli Naakalle mukavin kohta koko kirkonmenoissa.
Loppua kohden minua hymyilytti, kun seisomaan noustessa Naakka alkoi oikein pompata ylös. Liikkumisen ja aktiivisuuden tarve on 4-vuotiaalla suuri.
Lopuksi menimme kirkkokahveille. Salin, jossa kahvit pidettiin, yhteydessä oli pieni leikkitila. Naakka istui meidän kanssamm pöydässä, ja kävi itse leikkitilassa leikkimässä (no, kävi siellä joku muukin hänen kanssaan).
Kirkossa sujui siis Niskasilla oikein hyvin. Naakka vannotti perheenjäsentäni soittamaan hänelle, koska seuraavan kerran on kirkko. Se on rva:n kuuleman mukaan elokuussa. Välissä on melkein koko kesä.
Kun rva keksi, että toki Niskasetkin sellaisessa tilanteessa lähtevät "isolle kirkolle", jäi nuorimmaisemme Touhi pois laskuista. Naakka mukaan, Touhi, 10 kuukautta, ei. Touhille saimme hyvän hoitajan kirkonmenojen ajaksi.
Perheestämme ei löydy vakaumuksellisia kristittyjä, mutta tykkäämme puolison kanssa käydä aina joskus kirkossa. Jumalanpalvelus on meille rauhoittava ja syvällinen tilaisuus, josta jää useimmiten mukava fiilis. Naakalle kirkonmenot olivat ensimmäiset.
Rva kykenee jo nykyään menemään kirkkoon, vaikka pitkä istuminen tuottaa edelleen hankaluuksia. Edistys on kuitenkin huima, jos vertaa vuosien takaiseen tilanteeseen, josta blogissani kirjoitin. Alkuperäinen teksti löytyy täältä
Sitten asiaan... minulta on toivottu postausta, jossa annan vinkkejä, miten pienen lapsen (tässä tapauksessa 4-vuotiaan) kanssa pärjää pitkissä tilaisuuksissa.
Lapset ja perheet yleensä ovat valtavan yksilöllisiä, joten kaikenkattavaa ohjeistusta en kykene asiasta antamaan. Taitaa olla parasta, että kuvailen, miten meillä kirkossa sujui.
Ennen kirkonmenojen alkua kävimme katsomassa, mitä muuta rakennuksesta löytyy (vessat, yläkerta jne.). Naakka kyseli asioista, joista oli kiinnostunut. Naakka ei varsinaisesti juoksennellut, mutta on hyvä liikkua, kun joutuu kohta olemaan pitkään paikallaan.
Kirkossa...Naakka selvästi kuunteli puhetta ja laulua. Hän kyseli välillä kuiskaten kaikenlaista. Välillä hän istui isovanhempien tai meidän sylissä. Hänellä oli mukana suosikipehmolelu (tekemistä käsille), Lasten Raamattu sekä pieni muumikirja. Annoin hänelle aina seuraavan, kun edellinen alkoi kyllästyttää.
Kiukkua ei tullut missään vaiheessa (tästä ei Niskasillakaan ole täysiä takeita, kun on kyse 4-vuotiaasta). Kävimme yhdessä ehtoollisella, olin selittänyt Naakalle etukäteen, mitä tapahtuu, ja sanonut, ettei ehtoolliselle ole pakko tulla.
Ehtoollisella pappi kysyi minulta, saako lapsen siunata - sai toki. Naakalta pappi kysyi, saako myös pehmolelun siunata (tämä oli hieno yllätys) Minä ja Naakka annoimme luvan. Luulen, että tämä oli Naakalle mukavin kohta koko kirkonmenoissa.
Loppua kohden minua hymyilytti, kun seisomaan noustessa Naakka alkoi oikein pompata ylös. Liikkumisen ja aktiivisuuden tarve on 4-vuotiaalla suuri.
Lopuksi menimme kirkkokahveille. Salin, jossa kahvit pidettiin, yhteydessä oli pieni leikkitila. Naakka istui meidän kanssamm pöydässä, ja kävi itse leikkitilassa leikkimässä (no, kävi siellä joku muukin hänen kanssaan).
Kirkossa sujui siis Niskasilla oikein hyvin. Naakka vannotti perheenjäsentäni soittamaan hänelle, koska seuraavan kerran on kirkko. Se on rva:n kuuleman mukaan elokuussa. Välissä on melkein koko kesä.
Kommentit
Lähetä kommentti