Lapsuuden maisemissa
Niskasilla on ollut hulinaa ja setvimistä. Palasin illalla yön yli kestäneeltä visiitiltäni lapsuudenkotiini, omat jälkeläiset olivat isänsä hoidossa. Suunnittelimme illalla tätä tulevaa viikkoa, ja vaikka meillä on hyvä logiikka, kaikki tuntuu suorastaan sekavalta.
Ensimmäinen kysymykseni on: Miten ihmeessä tajuan olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Päästäkseni lapsivapailleni, minun on oikeasti pakattava kamppeeni ja muutettava toiseen asuntoon. Sitten tulen taas takaisin ja jatkan hommiani täällä...
Luulen, että asiat selviävät kokeilemalla, ja uuteenkin rutiiniin on mahdollista tottua. Viikonloput kuulostavat "helpoilta", joka toinen viikonloppu lapset ovat minulla, joka toinen viikonloppu isällään.
Kaiken keskellä tapasin eilen ja toissapäivänä kahta lapsuudenystävääni. Se tuntui valtavan hauskalta! Istuin iltapäivää toisella heistä, ja vietin aikaa jo kertakaikkisen isoksi kasvaneen kummipoikani (kohta 13) kanssa.
Illalla lähdimme, mihinkäs muualle kuin paikalliseen...Täytyy myöntää, etten ole ennen kyseisessä paikassa käynyt. Parikymppisenä se kuului never-listalle, nyt 36-vuotiaana asialla ei ole mitään väliä :D
Palasin kotiin puolen yön aikaan, ja nukuin huonosti. Aamupäivällä menin toisen ystäväni luokse. Höpsöttelin hetken hänen vauvansa kanssa ja seurasin lopun aikaa ystäväni työskentelyä. Hän on ammatiltaan tatuoija, ja minusta on hauskaa seurata, kun hän piirtää.
Onnistuin näkemään myös siskoani, joka sattui olemaan vierailulla samaan aikaan! Vaikka aika oli lyhyt, se oli mukavaa. Hänellä oli harrastukseensa liittyen lähistöllä kisat, jotka menivät kuulemma hyvin. Hieno juttu!
Tällä viikolla on tosiaan luvassa poikkeuksellisia asioita, joista kuitenkin pitäisi ajan mötä tulla normaalia elämää. Kirjoittelen tuntemuksistani täällä blogissa nyt ja myöhemminkin, samoin kuin kropastani ja muusta "perinteisemmästä".
Toivottavasti tästä viikosta tulee hyvä, eikä ainakaan niin väsyttävä kuin edellisestä. Kun Touhi heräilee, lähdemme nyt aamupäivällä Lidliin hakemaan minulle proteiinijauhetta ja kirjastoon hakemaan yhden varaamani kirjan. Onneksi ulkona paistaa aurinko.
Ensimmäinen kysymykseni on: Miten ihmeessä tajuan olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Päästäkseni lapsivapailleni, minun on oikeasti pakattava kamppeeni ja muutettava toiseen asuntoon. Sitten tulen taas takaisin ja jatkan hommiani täällä...
Luulen, että asiat selviävät kokeilemalla, ja uuteenkin rutiiniin on mahdollista tottua. Viikonloput kuulostavat "helpoilta", joka toinen viikonloppu lapset ovat minulla, joka toinen viikonloppu isällään.
Kaiken keskellä tapasin eilen ja toissapäivänä kahta lapsuudenystävääni. Se tuntui valtavan hauskalta! Istuin iltapäivää toisella heistä, ja vietin aikaa jo kertakaikkisen isoksi kasvaneen kummipoikani (kohta 13) kanssa.
Illalla lähdimme, mihinkäs muualle kuin paikalliseen...Täytyy myöntää, etten ole ennen kyseisessä paikassa käynyt. Parikymppisenä se kuului never-listalle, nyt 36-vuotiaana asialla ei ole mitään väliä :D
Palasin kotiin puolen yön aikaan, ja nukuin huonosti. Aamupäivällä menin toisen ystäväni luokse. Höpsöttelin hetken hänen vauvansa kanssa ja seurasin lopun aikaa ystäväni työskentelyä. Hän on ammatiltaan tatuoija, ja minusta on hauskaa seurata, kun hän piirtää.
Onnistuin näkemään myös siskoani, joka sattui olemaan vierailulla samaan aikaan! Vaikka aika oli lyhyt, se oli mukavaa. Hänellä oli harrastukseensa liittyen lähistöllä kisat, jotka menivät kuulemma hyvin. Hieno juttu!
Tällä viikolla on tosiaan luvassa poikkeuksellisia asioita, joista kuitenkin pitäisi ajan mötä tulla normaalia elämää. Kirjoittelen tuntemuksistani täällä blogissa nyt ja myöhemminkin, samoin kuin kropastani ja muusta "perinteisemmästä".
Toivottavasti tästä viikosta tulee hyvä, eikä ainakaan niin väsyttävä kuin edellisestä. Kun Touhi heräilee, lähdemme nyt aamupäivällä Lidliin hakemaan minulle proteiinijauhetta ja kirjastoon hakemaan yhden varaamani kirjan. Onneksi ulkona paistaa aurinko.
Kommentit
Lähetä kommentti