Juoksusta ja pienistä vauvoista

Tänään työmatkalla vietin aikaa puhelimeni kanssa - toisin sanoen latasin juoksuohjelman. Pieni tausta: olen käynyt juoksemassa marraskuun alusta tähän päivään asti 2-3 kertaa viikossa. Aluksi kävin urheilukentällä. Se jäädytettiin, joten jouduin siirtymään lenkkipolulle.

Minulla ei todellakaan ole juoksijataustaa. En voi myöskään sanoa ihailleeni kyseistä lajia aiemmin (en ehkä ihaile vieläkään). Pääsin työpaikallani kokeilemaan ratajuoksua lokakuussa, ja päätin kuin päätinkin alkaa vähän juosta vapaa-ajallakin.

Kun viimeksi kävin juoksulenkillä, sitä ei edes sanottu vielä juoksemiseksi vaan hölkkäämiseksi :D Nykyään juoksu tuntuu tarkoittavan kaikkea kävelyä nopeampaa.

Jokin kuitenkin koukutti: huomasin, että kun kävin useammin juoksemassa, jaksoin aina edetä hieman pidemmän matkan. Tällä hetkellä 3-4 kilometriä on ehdoton maksimi, tuossakin pysähdyn aina ajoittain, mikäli kuulokkeista kuuluu liian tyhmä biisi.

Tänään aion mitata juoksuohjelmalla, kuinka pitkän lenkin todellisuudessa juoksen. Kartasta katsottuna minulla on kyllä arvio, katsotaan, antaako ohjelma saman tuloksen.

Niska on temppuillut tällä viikolla siedettävästi. Onneksi työpäivään sisältyi tällä kertaa liikkumista, mikä paransi tilannetta. Kun käännän päätä kummalle sivulle tahansa kuuluu raksahdus - yök!

Sitten ihan muuta...olen katsonut Netflixistä Hakekaa Kätilö -sarjan melkein kokonaan. Tiedä sitten, johtuuko siitä tai jostakin muusta, mutta olen myös huokaillut lastenvaateosastolla pienenpienten vaatteiden äärellä, huh!

Koska en ole ollut ennen tämän ikäinen, en tiedä, kuuluuko tämä nyt ikävaiheeseen vai mihin. Ehkäpä myös siihen, että Touhi on tänä syksynä muuttunut taaperosta pienen pojan näköiseksi eikä meillä täten ole enää "vauvaa" talossa.

En missään nimessä kokenut mitään vauvakuumeeseen viittaavaakaan vielä puoli vuotta sitten. Nyt huomaan pohtivani, että voi voi, tässä ne mun lapset sitten ovat - ne kasvavat niin nopeasti!

Tarkennuksena, jos ottaa mukaan realismin, rva ei ole hankkimassa lisää lapsia :D Onkohan kuitenkin niin, että jonkinlainen haikeusvaihe täytyy käydä läpi, kun lapset vääjäämättä kasvavat isoiksi? En muista ajatelleeni asiaa Naakan kohdalla yhtään...

Alkuvaiheeni äitinä olivat monella tavalla raskaita, eikä homma mennyt ollenkaan kuin Strömsössä. Toisen lapsen kohdalla sujui jo huomattavasti paremmin ja osasin jopa nauttia hommasta. Hyvä niin päin - nyt fiilis on molempia jälkeläisiäni ajatellessa reippaasti plussan puolella =)


Kommentit

  1. Sanotaan, että jokaisella äidillä on yksi syntymätön lapsi sylissä. Kävin itsekin saman vaiheen läpi kun nuorin oli parivuotias, kai se on joku luonnon säätelemä suvunjatkamisen takaava vaisto, mutta ihminen kykenee järkeilemään sen yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se varmaan on! Vaikka jonkin asian on jo "lopettanut", se lopettaminen täytyy käydä läpi tunnetasolla =) Pienten lasten vanhemmuudesta kerkeää tulla elämäntapa, ja eiväthän muidenkaan elämäntapojen muutokset ole tapahtumia, jotka eivät herätä lainkaan tunteita.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys