Vieteriniska

Istuinpa tuossa eilen sohvalla, ja oli kyllä taas vaikea kannatella päätä. Ongelmani on, että yläniska tuntuu usein vieteriltä, joka keikkaa taaksepäin. Pää pyrkii väkisinkin asentoon, jossa leuka on liian ylhäällä ja niskan lihakset joutuvat liian koville.

Painoin tuossa tilanteessa tarkoituksella leukaa alaspäin, rintaa kohti, jotta asento muuttuisi taas paremmaksi (television katseluahan ei tietenkään voi lopettaa). Syvät niskalihakset vain ovat edelleenkin niin surkeassa kunnossa, että pää ei meinaa pysyä kaulan jatkona, kuten sen varmasti pitäisi.

Rva ei ole vieläkään saanut lupaa treenata niskalihaksiaan - josko se lupa jo kohta heltiäisi. Pitäisi kyllä ryhdistäytyä ja tilata heti tiistaina fyssari. Yleensä ajan saa melko nopeasti, mutta välillä voi joutua odottamaan pidempään.

Jalkani sain kuitenkin tänään liikkeelle...


Puoliso lähti nimittäin kaupungille Naakan kanssa, ja minä sain muutaman tunnin aikaa puuhastella ihan omiani. Lähdin muun muassa lenkille! Sää oli ainakin täällä Etelä-Suomessa mitä mainioin, ja pitkin matkaa näkyi monenlaisia kevään merkkejä, kuten leskenlehtiä ja sinivuokkoja.

Kävelen yleensä aika hiljaista vauhtia, sillä yritän ottaa mahdollisimman pehmeitä askelia. Minulla on hyvät kengät, jotka vaimentavat melko paljon, mutta eivät tarpeeksi. Mikäli olo on hyvä, alan kävellä vähän kovempaa reittini puolessa välissä.

Pakko sanoa, että kävelyni on parantunut huimasti viimeisen parin vuoden aikana. Haasteita on kyllä edelleen olemassa. Koska varon niskaani, en kiinnitä huomiota muuhun kroppaan, ja selkä jää kävelyreissuilla usein melko liikkumattomaksi.

Tänään yritin kiinnittää huomiotani siihen, mutta eikös se kylkeen säteilevä nikamalukko sitten äitynyt niin pahaksi, että jouduin liikuttelemaan selkääni paljon vähemmän kuin olisin halunnut. Irvistelyni kävelyn loppuvaiheessa johtui osaksi kivusta ja osaksi siitä, että olin pukenut liikaa päälleni. Huivikin alkoi jossain vaiheessa kutittaa.

Illalla kokkasin jauhelihakastiketta (paljon herkkusieniä ja sipulia myös) ja tein alaselän jumppaliikkeet. Oikein hauskaa, kun edellisestä jumppakerrasta on yli viikko. Sen jälkeen peuhasimme Naakan kanssa, jotta hän väsyisi ja menisi nukkumaan. Sekin aika koitti, mutta pitihän siellä sängyssä vielä tavan takaa kiekua...

Huomenna vietämme ystäväni kanssa kaupunkipäivää ja ylihuomenna lähdemme käymään kyläreissulla lähisuvun luona. Katsotaan, missä kunnossa kroppa on kaiken tämän jälkeen. Rva on kyllä näiden vuosien aikana oppinut tauottamaan tekemisiään, sillä voimat eivät edelleenkään ole kovin hyvät, ja lepoa pitäisi saada enemmän kuin tässä elämäntilanteessa on mahdollista.

Nyt taitavat olla edessä omat iltatoimet ja nukkumaanmeno. Yöuni on tärkeää, mutta miksi ihmeessä rva haluaisi usein kukkua illalla hereillä, vaikka päivisin tuntuu joskus siltä, että voisi viettää päikkäreillä koko iltapäivän. Ehkäpä siksi, kun myöhään illalla on niin rauhallista. Eilen oli hieno, nouseva kuu. Rva taitaa mennä katsomaan, löytyykö taivaalta sellainen tänäänkin.

Kommentit

  1. Minulla on tuota täysin samaa ongelmaa niskan kanssa ja etenkin, kun olen väsynyt huomaan niskan olevan mutkalla ja pään leuka ylöspäin. Sohvalla saan onneksi niskan tuettua pyöreällä pötkötyynyllä.

    VastaaPoista
  2. Joo, taitaa kuulua taudinkuvaan, syviä niskalihaksia on tosi vaikea voimistaa vammautumisen jälkeen. Rva on tästä hyvä esimerkki - alkutekijöissä, vaikka onnettomuudesta on kulunut jo yli viisi vuotta :D Yritän usein juuri siinä sohvalla istua oikeanlaisessa asennossa ja jumpata niitä lihaksia vähän niin kuin huomaamatta. Yhtä huomaamatta luisun siihen huonoon asentoon takaisin...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys