Varovaisuudesta
Eilen oli taas PT-tunti, jonka lopputuloksena ovat tällä kertaa kipeinä käsien ja yläselän lihakset! Koko tunti pelkkiä erilaisia käsiliikkeitä, joista suurta osaa en ollut koskaan nähnyt kenenkään tekevän saati sitten itse tehnyt.
Etunojapunnerrukset otettiin mukaan ohjelmaan, samoin lankku. Molempia teen todella vähän, mutta ehkä se suoritus sitten kasvaa, kun tekee säännöllisesti...
Iloinen yllätys oli käsipainoliike, joka vahvistaa epäkäslihaksia eli niitä kohtia, jotka ovat hartioissa "sisimmät", ennen kaulan ja niskan lihaksia (voi, mikä selitys). Minulla on aina kovat jumit sillä alueella, mutta nyt ei eilisen illan jälkeen ollenkaan!
Päivät ennen eilisen treeniä olivat niskakipujen osalta aika hirveitä. Oli huimausta ja oikeanpuoleisia kipuja - nyt olo on helpottunut todella paljon. Ihan helppoa liikkeiden keksiminen rva:lle ei ilmeisesti ole, noin yksi kolmasosaa liikkeistä, joita on kokeiltu, ei ole sopinut minulle huimausrefleksin takia. Nyt tuli kuitenkin monta hyvää liikettä.
Ennen eilistä tuntia ehdin jo pohtia syvällisiä. Olen aika varovainen Naakan suhteen siinä mielessä, että kuljen koko ajan leikkipuistossa ja muualla hänen vieressään ja vahdin, ettei hän tekisi mitään älytöntä.
Tämä on sinänsä hyvä juttu, mutta asialla saattaa olla myös kääntöpuolensa. Olen itse muuttunut aika varovaiseksi liikkujaksi niskavamman jälkeen (en ollut sitä ennenkään mikään varsinainen akrobaatti). Nyt olen alkanut vähän pohtia, siirränkö omia pelkoja lapseeni.
Naakalla (2 vuotta ja 3 viikkoa) on nyt kova tarve opetella kiipeämistä kiipeilytelineessä. Olen välillä nostanut hänet alimmalle askelmalle, josta hän sujuvasti kiipeäisi ylös niin kauan kuin verkkoa riittää...ja minä pidän häntä sujuvasti kiinni ja nostan takaisin maahan aina, kun minun mielestäni ollaan liian korkealla.
Toisaalta on hyvä olla varovainen, toisaalta lapsen on hyvä saada kehittää motorisia taitojaan ilman, että joku on koko ajan vieressä kauhistelemassa. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten itse vammautuneet aikuiset suhtautuvat lasten liikkuiseen - rva on tässä kohdassa alkanut huomata ihan konkreettisesti, miten oma varovaisuus on alkanut vaikuttaa myös ajattelutapaan.
Tästä ja monestakin syystä rva:lla on syytä reippailla yhä enemmän! Miten olisi peli, jossa pallon potkimisen lisäksi heittäydytään aina välillä maahan ihmettelemään muurahaisia ja hienoja kiviä, ja jatketaan sitten muina naisina pelaamista...
Etunojapunnerrukset otettiin mukaan ohjelmaan, samoin lankku. Molempia teen todella vähän, mutta ehkä se suoritus sitten kasvaa, kun tekee säännöllisesti...
Iloinen yllätys oli käsipainoliike, joka vahvistaa epäkäslihaksia eli niitä kohtia, jotka ovat hartioissa "sisimmät", ennen kaulan ja niskan lihaksia (voi, mikä selitys). Minulla on aina kovat jumit sillä alueella, mutta nyt ei eilisen illan jälkeen ollenkaan!
Päivät ennen eilisen treeniä olivat niskakipujen osalta aika hirveitä. Oli huimausta ja oikeanpuoleisia kipuja - nyt olo on helpottunut todella paljon. Ihan helppoa liikkeiden keksiminen rva:lle ei ilmeisesti ole, noin yksi kolmasosaa liikkeistä, joita on kokeiltu, ei ole sopinut minulle huimausrefleksin takia. Nyt tuli kuitenkin monta hyvää liikettä.
Ennen eilistä tuntia ehdin jo pohtia syvällisiä. Olen aika varovainen Naakan suhteen siinä mielessä, että kuljen koko ajan leikkipuistossa ja muualla hänen vieressään ja vahdin, ettei hän tekisi mitään älytöntä.
Tämä on sinänsä hyvä juttu, mutta asialla saattaa olla myös kääntöpuolensa. Olen itse muuttunut aika varovaiseksi liikkujaksi niskavamman jälkeen (en ollut sitä ennenkään mikään varsinainen akrobaatti). Nyt olen alkanut vähän pohtia, siirränkö omia pelkoja lapseeni.
Naakalla (2 vuotta ja 3 viikkoa) on nyt kova tarve opetella kiipeämistä kiipeilytelineessä. Olen välillä nostanut hänet alimmalle askelmalle, josta hän sujuvasti kiipeäisi ylös niin kauan kuin verkkoa riittää...ja minä pidän häntä sujuvasti kiinni ja nostan takaisin maahan aina, kun minun mielestäni ollaan liian korkealla.
Toisaalta on hyvä olla varovainen, toisaalta lapsen on hyvä saada kehittää motorisia taitojaan ilman, että joku on koko ajan vieressä kauhistelemassa. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten itse vammautuneet aikuiset suhtautuvat lasten liikkuiseen - rva on tässä kohdassa alkanut huomata ihan konkreettisesti, miten oma varovaisuus on alkanut vaikuttaa myös ajattelutapaan.
Tästä ja monestakin syystä rva:lla on syytä reippailla yhä enemmän! Miten olisi peli, jossa pallon potkimisen lisäksi heittäydytään aina välillä maahan ihmettelemään muurahaisia ja hienoja kiviä, ja jatketaan sitten muina naisina pelaamista...
Kommentit
Lähetä kommentti