Identiteetti on monimuotoinen asia
Identiteetti, minuus, on valtavan monipuolinen aihe. Minä, rva, olen edelleen varmaankin se minä, josta minulla on varhaisimmat muistot, noin 3-vuotiaasta lähtien. Nyt uskon näkeväni häivähdyksen silloisesta minästäni tyttäreni ilmeissä ja ajatuksissa, joista hän puhuu.
Jossakin vaiheessa minusta tuli aikuinen, se tapahtui varmaankin pala palalta. En muista kokeneeni ikäkriisiä missään vaiheessa, minusta edessä oleva elämä on näyttänyt mielenkiintoiselta aina.
Isot kriisini olen sen sijaan kokenut, kun lähipiiriissäni viimeisten kymmenen vuoden aikana sattunut useampi äkillinen, omanikäiselleni sattunut kuolemantapaus. Ne ovat olleet valtavia järkytyksiä, jotka ovat vaikuttaneet minuun persoonana.
Vammautuminen on varmasti ollut isoin itselleni tapahtunut asia, joka on vaikuttanut minuun ja persoonallisuuteeni. Sen kanssa olen elänyt jo niin monta vuotta, että en enää ihan kamalasti vertaile nykyistä elämää entiseen, paitsi toki välillä.
Paitsi rajoitteita, on liikuntakyvyn huonontumisesta seurannut jotakin hyvää - olen joutunut pakon edessä ottamaan rauhallisemmin kuin aiemmin, minkä uskon olevan hyvää henkistä valmennusta kaikenlaista tulevaa kohtaan.
Ongelmanratkaisukykyni on varmaankin myös kehittynyt, kun on pitänyt keksiä keinoja, millä "normaali" elämä edes jollakin tavalla onnistuisi.
Isäni 60-vuotisjuhliin pystyin osallistumaan, kun korvasin juhlakengät jarrusukilla. Kun liikkumiseni oli vielä huimauksen takia huonoa, löysin geokätköilyn. Työllistymisasioista olen blogissani puhunut monta kertaa, ja myös Naakan vauva-aika vaati paljon käytännön ratkaisuja.
Ongelmanratkaisuun olen usein toivonut apua alan ihmisiltä, esim. toimintaterapeuteilta. Tapaamani toimintaterapeutit eivät kuitenkaan ole hahmottaneet tilannetta kunnolla, ja esim. kuntoutusjaksojen toimintaterapeuteilla neuvoja oli vain kenties hyvän tuolin valintaan, jollaista minulla ei ollut varaa ostaa.
Käytännön pakosta olen "naimisissa" vammani kanssa. Kriisejä tulee, kun kunto heikkenee, hyviä hetkiä taas ovat esim. uudet liikuntatavat, joihin en olisi tullut törmänneeksi ilman vammaa sekä uskomattoman mukava vertaistuki, jota ilman olisi todella vaikeaa.
Ehkäpä minua on vienyt eteenpäin kyky innostua monenlaisista asioista. Tällä hetkellä minua kiinnostavat esimerkiksi maapallon arktiset alueet, kotikoulu (jota en varmaankaan käytännössä tule valitsemaan Naakan opiskelumuodoksi, mutta se on valtavan kiinnostavaa) ja mahdolisuus digipianon hankkimiseen meille kotiin.
Ajattelen, että aina pystyy keskittymään johonkin, vaikka vaikeuksia on. Minuus on niin monipuolinen asia, se ei ole niskavammani, vaikka siltä joskus tuntuukin... Vamma on yksi osa minuuttani, johon kuuluu niin paljon muutakin.
Paitsi rajoitteita, on liikuntakyvyn huonontumisesta seurannut jotakin hyvää - olen joutunut pakon edessä ottamaan rauhallisemmin kuin aiemmin, minkä uskon olevan hyvää henkistä valmennusta kaikenlaista tulevaa kohtaan.
Ongelmanratkaisukykyni on varmaankin myös kehittynyt, kun on pitänyt keksiä keinoja, millä "normaali" elämä edes jollakin tavalla onnistuisi.
Isäni 60-vuotisjuhliin pystyin osallistumaan, kun korvasin juhlakengät jarrusukilla. Kun liikkumiseni oli vielä huimauksen takia huonoa, löysin geokätköilyn. Työllistymisasioista olen blogissani puhunut monta kertaa, ja myös Naakan vauva-aika vaati paljon käytännön ratkaisuja.
Ongelmanratkaisuun olen usein toivonut apua alan ihmisiltä, esim. toimintaterapeuteilta. Tapaamani toimintaterapeutit eivät kuitenkaan ole hahmottaneet tilannetta kunnolla, ja esim. kuntoutusjaksojen toimintaterapeuteilla neuvoja oli vain kenties hyvän tuolin valintaan, jollaista minulla ei ollut varaa ostaa.
Käytännön pakosta olen "naimisissa" vammani kanssa. Kriisejä tulee, kun kunto heikkenee, hyviä hetkiä taas ovat esim. uudet liikuntatavat, joihin en olisi tullut törmänneeksi ilman vammaa sekä uskomattoman mukava vertaistuki, jota ilman olisi todella vaikeaa.
Ehkäpä minua on vienyt eteenpäin kyky innostua monenlaisista asioista. Tällä hetkellä minua kiinnostavat esimerkiksi maapallon arktiset alueet, kotikoulu (jota en varmaankaan käytännössä tule valitsemaan Naakan opiskelumuodoksi, mutta se on valtavan kiinnostavaa) ja mahdolisuus digipianon hankkimiseen meille kotiin.
Ajattelen, että aina pystyy keskittymään johonkin, vaikka vaikeuksia on. Minuus on niin monipuolinen asia, se ei ole niskavammani, vaikka siltä joskus tuntuukin... Vamma on yksi osa minuuttani, johon kuuluu niin paljon muutakin.
Kommentit
Lähetä kommentti