Viikkomme (muistin virkistämiseksi)

Meillä on ollut oikein keväinen viikko! Äitiryhmässä, jossa käyn, kysytään aina viikon kuulumisia. Olen todennut, että niitä on äkkiseltään hyvin vaikea muistaa, vaikka tapahtumat sijoittuvat aivan edellisille päiville.

Nyt on torstai. Tässä postauksessa muistelen, mitä olemme tehneet viime lauantaista tähän päivään. Arvatkaapa, löikö heti tyhjää! Nyt yritän kuitenkin.

Lauantai: Vappuaatto. Päivä oli meille poikkeuksellinen siinä mielessä, että saimme seuraksemme ulkomailla asuvan ystäväni ja hänen 5-vuotiaan poikansa. Lähdimme katsomaan alkavaa vappuhumua kaupungille.

Nautin siellä olosta. Lapset leikkivät dinosaurusta puistonpenkin alla ja saunaa ravintolapöydän alla. Puoliso haikaili lounasristeilylle, lupasin, että toteutamme joskus muulloin. Naakka nukkui päiväunet myöhässä.

Sunnuntai: Vapunpäivä. Puolison kello soitti 4.15 ja hän lähti lentokentälle tuntia myöhemmin. Naakka alkoi heräillä 6.15. Vähänlaiset yöunet. Isäni haki meidät iltapäivällä lapsuuden kotipaikkakunnalleni "kevätlomalle".

Loppupäivä oli ihan hyvä. Söimme hyvin, oli yllättävän lämmintä ja ulkoilimme. Illalla sekä minä että Naakka pääsimme saunaan, minä jopa ihan itsekseni. Meidän molempien yö sujui hyvin,



Maanantai: isovanhemmat hoitivat Naakan aamurutiinit. Hitsit, miten upea sää. Naapurin kissa kävi moikkaamassa. Nukuin kahden tunnin päiväunet. Pääsin lähikaupunkiin kirppikselle. Löysin palapelejä Naakalle ja itselleni leopardipipon. Niska väsyi ja iski huimaus.

Loppupäivä oli rauhallinen, paitsi että roskakuski ajoi sähkötolpan poikki, seisoin vähän liian lähellä. Selvisin pelästyksellä, mutta sähköt menivät. Illalla seurattiin korjausoperaatiota, tolpan ympärillä oli oikein paljon (korjaus)miehiä, Ach, geokätköilin vähän, mutta en löytänyt mitään.

Tiistai: Mökille! Kaupan kautta päiväretkelle mökille - Naakka jälleen kerran vähillä unilla, kun päiväunetkaan eivät maittaneet. Mökillä oli lämmintä, sininen taivas ja ötököitä. Laitoin laiturille "rajakiven", jonka ohi ei saa mennä.

Särkiparvi kuti - rantakaislikko suhisi ja rätisi! Näin kaksi sisiliskoa, mökki oli paikoillaan ja järven vesi varmaankin kylmää. Naakka kompastui ja huuli turposi. Leikkiminen oli silti kivaa - ja minun mielestäni puutarhakeinu! Niska kipeytyi autossa. Illalla taas saunaan.



Keskiviikko: Naakka nukkui vieressäni neljästä alkaen (hänen Kukko-pehmoleluaan pelotti). Aamulla luin kirjaa ja pelasin Wiilllä (pappa hoiti Naakan ulkoilun). Yritin saada puheluyhteyden Australian-ystävääni, mutta aikataulu ei osunut kohdalleen.

Söimme valtavan hyvää lohta. Naakka nukkui vähäiset päiväunet ja hänen loppupäivänsä menikin sen suuntaisesti. Tapasin sisareni kahdesti.

 Ekalla kerralla joukko 8-vuotiaita ihmetteli isoa vatsaani muiden ip-kerhon toimintojen lomassa. Tokalla kerralla Naakka hullaantui sisareni ohjaamasta helikopteri-, lentokone-, ja kenguruleikistä. Kävin kylässä lapsuudenystävälläni ja näin pitkästä aikaa kummipojan. Oli mukavaa!

Torstai: Aamukahvi on vasta menossa. Seuraavaksi kai ulos...



Kommentit

  1. On ollut ilo seurata blogiasi jo pidemmän aikaa. Laitoin sinulle muutama viikko sitten sähköpostia. Olisi mukava, jos ehtisit vastaamaan minulle. Aurinkoista viikonloppua teidän perheelle !

    VastaaPoista
  2. Heippa! Herranen aika, nyt on käynyt niin, että en olekaan tarkistanut sähköpostiani muutamaan viikkoon. Kiitoksia paljon viestistä, anteeksi viivästys ja vastaan sinulle ensi tilassa! Aurinkoista viikonlopun loppupuolta sinullekin :) !

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys