Asumisen ihanuus (ja kurjuus)
Yksi ajoittaisista viihdykkeistäni on Ylen Elävä Arkisto. Minusta on ollut hieno ajatus säilöä vanhoja filmejä kaikenlaisista aiheista jonnekin nyt, kun se on mahdollista ja vielä siten, että ne ovat kaikkien katsottavissa.
Eilisillan filmi, alle puolen tunnin dokumentti Suomen asuinoloista 1970-luvun alussa, oli pysäyttävää katsottavaa. Siinä kerrottiin perheistä, jotka asuivat Tampereen vanhoilla puutaloalueilla (lähinnä Pispalassa).
Nyt ihannoidut puutalokorttelit olivat 1970-luvulla huonossa kunnossa. Dokumentin perheet asuivat pienissä tiloissa asunnoissa, joissa kannettiin vesi ulkoa ja sisävessoja ei ollut. Hankalinta taisi kuitenkin olla asuntojen huono kunto - lämpö ei pysynyt sisällä eikä ilmanvaihtoa ollut. Lähinnä asumuksista tuli mieleen slummi.
Tuohon aikaan Suomessa vallitsi kova asuntopula. Betonilähiöt olivat vasta rakenteilla, ja asuntoja valmistui koko ajan liian vähän. Jos oli suhteita, parempiin asuinoloihin saattoi päästä vähän helpommalla.
Dokumenttia katsoessa unohtuivat äkkiä Suomen asuntotuotannon ongelmat - luulen, että hyvin harva, varsinkaan lapsiperheet, asuu nykyään noin. Minä ja puolisoni synnyimme seuraavan vuosikymmenen alussa - sekin Suomi poikkesi nykyisestä, mutta ehkä jo vähemmän.
Meillä on niin paljon, vaikka se ei tulekaan jokapäiväisessä elämässä mieleen. Tällä vuodatuksella en kuitenkaan tarkoita, etteikö huonoista tilanteista saisi ja pitäisi pyrkiä eteenpäin. Itse olen kuitenkin huomannut, että välillä kannattaa suunnata huomio niihin seikkoihin, jotka ovat omassa elämässä oikein hyvin.
Esimerkiksi me asumme hulppeasti 1980-luvun alun vuokrakolmiossa kolme- ja kohta nelihenkisenä perheenä. Jonkun mielestä tämä on vaatimatonta asumista, mutta meille tämä asumismuoto on todella hyvä. Mieli voi vielä muuttua, mutta nyt tuntuu, että haluaisimme asua täällä aina.
Kyläillessämme tuttavien luona tykkään ihastella kaikenlaisia koteja. Joidenkin kotien ikkunoista avautuu upea peltomaisema, joillakin sataman kurkinosturit. Joillakin pieniin tiloihin on mahdutettu ihanasti kaikki tarvittava, joillakin taas on neliöitä avarammassa tai sokkeloisemmassa muodossa.
Kuten eilenkin, myös tänään matkamme suuntautuu erääseen kotiin - ja myöhemmin palaamme lähtöpisteeseemme, näin sen kuuluukin mennä. Tänne on mukava palata.
Eilisillan filmi, alle puolen tunnin dokumentti Suomen asuinoloista 1970-luvun alussa, oli pysäyttävää katsottavaa. Siinä kerrottiin perheistä, jotka asuivat Tampereen vanhoilla puutaloalueilla (lähinnä Pispalassa).
Nyt ihannoidut puutalokorttelit olivat 1970-luvulla huonossa kunnossa. Dokumentin perheet asuivat pienissä tiloissa asunnoissa, joissa kannettiin vesi ulkoa ja sisävessoja ei ollut. Hankalinta taisi kuitenkin olla asuntojen huono kunto - lämpö ei pysynyt sisällä eikä ilmanvaihtoa ollut. Lähinnä asumuksista tuli mieleen slummi.
Tuohon aikaan Suomessa vallitsi kova asuntopula. Betonilähiöt olivat vasta rakenteilla, ja asuntoja valmistui koko ajan liian vähän. Jos oli suhteita, parempiin asuinoloihin saattoi päästä vähän helpommalla.
Dokumenttia katsoessa unohtuivat äkkiä Suomen asuntotuotannon ongelmat - luulen, että hyvin harva, varsinkaan lapsiperheet, asuu nykyään noin. Minä ja puolisoni synnyimme seuraavan vuosikymmenen alussa - sekin Suomi poikkesi nykyisestä, mutta ehkä jo vähemmän.
Meillä on niin paljon, vaikka se ei tulekaan jokapäiväisessä elämässä mieleen. Tällä vuodatuksella en kuitenkaan tarkoita, etteikö huonoista tilanteista saisi ja pitäisi pyrkiä eteenpäin. Itse olen kuitenkin huomannut, että välillä kannattaa suunnata huomio niihin seikkoihin, jotka ovat omassa elämässä oikein hyvin.
Esimerkiksi me asumme hulppeasti 1980-luvun alun vuokrakolmiossa kolme- ja kohta nelihenkisenä perheenä. Jonkun mielestä tämä on vaatimatonta asumista, mutta meille tämä asumismuoto on todella hyvä. Mieli voi vielä muuttua, mutta nyt tuntuu, että haluaisimme asua täällä aina.
Kyläillessämme tuttavien luona tykkään ihastella kaikenlaisia koteja. Joidenkin kotien ikkunoista avautuu upea peltomaisema, joillakin sataman kurkinosturit. Joillakin pieniin tiloihin on mahdutettu ihanasti kaikki tarvittava, joillakin taas on neliöitä avarammassa tai sokkeloisemmassa muodossa.
Kuten eilenkin, myös tänään matkamme suuntautuu erääseen kotiin - ja myöhemmin palaamme lähtöpisteeseemme, näin sen kuuluukin mennä. Tänne on mukava palata.
Kommentit
Lähetä kommentti