Jumitusta ja kirjallisuutta
Kurja olo...tällä viikolla minua on vaivannut tavallista voimakkaampi jumitus, jonka seurauksena päädyin kolmen päivän kipulääke- ja lepokuurille.
Tavallisesti minulla on kipuja niskassa ja lapojen välissä. Joskus käy niin, että jumitus ja "kuumemainen" kipu leviää ympäri kroppaa, käsiin ja jalkoihin aina nilkkoja ja ranteita myöten. Olosta tulee oikeasti tukala.
Silloin on näköjään järkevintä koittaa olla tekemättä keholle mitään erityistä. Ei ole ihan helppoa vain rauhoittaa tilanne, Nyt on kuitenkin jo kolmas päivä menossa, ja olen pärjännyt aika hyvin. Kipuja ei niinkään ole, mutta en minä paljon mihinkään taivu.
Kun ei taivu tai taivutukset sattuvat, on vaikeaa työskennellä lattiatasossa, missä pienten lasten vanhemman työtehtävät pääasiassa tapahtuvat. Pudonnutta tuttia tai kadonnutta palapelin palaa on hankala nostaa lattialta. Kipeillä käsillä on hankala nostella lasta tai antaa vauhtia keinussa.
Miten kaikki sitten onnistuu? No, sitä tehdään, mutta ikävien tuntemusten kera. Eilen, kun osallistuimme Napen kanssa vauvahierontaan (käymme aina torstaisin läheisen leikkipuiston vauva-aamussa), en meinannut ylettää itse vauvaan, kun omat lihakset ottivat vastaan. Yletin kuitenkin.
Se, mitä en tee, on hyppiminen, pomppiminen ja pyöriminen. Niitä olen onnistunut kutakuinkin välttämään. Se, mitä teen mutta välttelen on vauvan (ja isomman lapsen) kantaminen sylissä pidempiä aikoja. Pidän sylissä, mutta istun itse.
Lähipäivistä en itsekään ole varma. Lauantaina menen hierojalle, jossa tilannetta saadaan toivottavasti vähän paremmaksi. Hieronnan jälkeen otan huimaukseen liittyvän riskin ja lähden ystäväni kanssa kaupungille.
Mikäli olo ei lähde paranemaan, alan luultavasti varovasti venytellä ja verrytellä uudestaan. No, saman teen myös siinä tapauksessa, jos olo paranee. Yleensä nämä tilat helpottavat, mutta ajankohtaa on vaikea ennustaa.
Viikon kirjateemaa (nythän on Kirjamessut), noudatan lukemalla viimeinkin Enni Mustosen "Ruokarouvaa". Sain kirjan luettavakseni perheenjäseneni ystävällisellä avustuksella, kun meidän kirjaston varausjono on noin viidensadan luokkaa. Kirja pitää kuitenkin palauttaa melko pian, mikä antaa minulle positiivisen velvoitteen lukea se loppuun.
Mustosen "Syrjästäkatsojan tarinoita" on ollut mielestäni valtavan mielenkiintoinen, historiallinen romaanisarja. Siinä päähenkilö Ida kuuluu palvelusväkeen milloin minkäkin ajan taiteilijan kotitaloudessa. Viimeisimmässä kirjassa hän perustaa oman pensionaatin. Luulen että asukkaiksi tulee jälleen ajan merkkihenkilöitä, mutta olen vasta vaiheessa, jossa keskentekoista huvilaa kunnostetaan pensionaatiksi. Jatkan taas seuraavan vapaahetken tullen.
Tavallisesti minulla on kipuja niskassa ja lapojen välissä. Joskus käy niin, että jumitus ja "kuumemainen" kipu leviää ympäri kroppaa, käsiin ja jalkoihin aina nilkkoja ja ranteita myöten. Olosta tulee oikeasti tukala.
Silloin on näköjään järkevintä koittaa olla tekemättä keholle mitään erityistä. Ei ole ihan helppoa vain rauhoittaa tilanne, Nyt on kuitenkin jo kolmas päivä menossa, ja olen pärjännyt aika hyvin. Kipuja ei niinkään ole, mutta en minä paljon mihinkään taivu.
Kun ei taivu tai taivutukset sattuvat, on vaikeaa työskennellä lattiatasossa, missä pienten lasten vanhemman työtehtävät pääasiassa tapahtuvat. Pudonnutta tuttia tai kadonnutta palapelin palaa on hankala nostaa lattialta. Kipeillä käsillä on hankala nostella lasta tai antaa vauhtia keinussa.
Miten kaikki sitten onnistuu? No, sitä tehdään, mutta ikävien tuntemusten kera. Eilen, kun osallistuimme Napen kanssa vauvahierontaan (käymme aina torstaisin läheisen leikkipuiston vauva-aamussa), en meinannut ylettää itse vauvaan, kun omat lihakset ottivat vastaan. Yletin kuitenkin.
Se, mitä en tee, on hyppiminen, pomppiminen ja pyöriminen. Niitä olen onnistunut kutakuinkin välttämään. Se, mitä teen mutta välttelen on vauvan (ja isomman lapsen) kantaminen sylissä pidempiä aikoja. Pidän sylissä, mutta istun itse.
Lähipäivistä en itsekään ole varma. Lauantaina menen hierojalle, jossa tilannetta saadaan toivottavasti vähän paremmaksi. Hieronnan jälkeen otan huimaukseen liittyvän riskin ja lähden ystäväni kanssa kaupungille.
Mikäli olo ei lähde paranemaan, alan luultavasti varovasti venytellä ja verrytellä uudestaan. No, saman teen myös siinä tapauksessa, jos olo paranee. Yleensä nämä tilat helpottavat, mutta ajankohtaa on vaikea ennustaa.
Viikon kirjateemaa (nythän on Kirjamessut), noudatan lukemalla viimeinkin Enni Mustosen "Ruokarouvaa". Sain kirjan luettavakseni perheenjäseneni ystävällisellä avustuksella, kun meidän kirjaston varausjono on noin viidensadan luokkaa. Kirja pitää kuitenkin palauttaa melko pian, mikä antaa minulle positiivisen velvoitteen lukea se loppuun.
Mustosen "Syrjästäkatsojan tarinoita" on ollut mielestäni valtavan mielenkiintoinen, historiallinen romaanisarja. Siinä päähenkilö Ida kuuluu palvelusväkeen milloin minkäkin ajan taiteilijan kotitaloudessa. Viimeisimmässä kirjassa hän perustaa oman pensionaatin. Luulen että asukkaiksi tulee jälleen ajan merkkihenkilöitä, mutta olen vasta vaiheessa, jossa keskentekoista huvilaa kunnostetaan pensionaatiksi. Jatkan taas seuraavan vapaahetken tullen.
Kommentit
Lähetä kommentti