Positiivinen hoitokokemus
Olen viime aikoina tutkituttanut erästä vaivaa. Sen myötä olen kokenut ihmetyksen hetkiä toisensa jälkeen. Aluksi terveyskeskuksessa pohdittiin, mistä ongelma voisi johtua ja annettiin lähetteet kokeisiin, pariin vähän isompaankin.
Ihme numero 1: terveyskeskuslääkäri, joka sanoi ensiksi, että tämähän pitää tutkia ja reippaassa tahdissa. Ihme numero 2: hän kysyi, millä tavalla oireeni haittaa elämääni.
Reaktioni edelliseen oli, että meinasin alkaa inttämään, että kyllä tämä minun mielestäni pitäisi tutkia (olen aina varautunut siihen, että joudun esittelemään vaikka mitä perusteita, jotta saisin asiaani eteenpäin). Reaktioni jälkimmäiseen: en meinannut saada sanaa suustani ja meinasin alkaa itkeä.
On pelottava, huomata, että on niin tottunut saamaan lokaa niskaan, ettei edes odota muuta. En odottanut tämänkään vaivan kanssa, sillä kun oire ilmeni ensimmäistä kertaa puolisentoista vuotta sitten, sen annettiin vain olla. Ei kuulemma ole tarvetta.
Se, että oire otetaan todesta, on järisyttävä kokemus. Ei sen näin pitäisi olla, ei todellakaan.
Kokeiden otot ovat sujuneet hyvin, vaikka ne ovatkin aiheuttaneet lisäväsymystä ja -järjestelyitä elämääni. Viimeisimmässä, isoimmassa operaatiossa olin eilen. Täytyy sanoa, että pelkäsin kyseistä koetta aika paljon etukäteen.
Kun pääsin paikan päälle, kohtelu oli ystävällistä aina ilmoittautumispisteestä lähtien. Sain rauhoittavan lääkkeen, lääkäri kysyi erikseen, pelottaako minua (tästä seurasi kyynelten pidättelyvaihe numero 2). Sain lisää olalle taputuksia ja minulle vakuutettiin, että kyse ei ole mistään hirveästä.
No, ei se toimenpide ollut oikeastaan yhtään paha. Lisäksi kaikki tähänastiset testit ovat osoittaneet, ettei syytä suurempaan huoleen ole. Vaiva on olemassa, mutta se ei ole vakava, ja sitä pystyy kotikonstein hoitamaan. Viimeiset tulokset tulevat kuukauden kuluessa, todennäköisesti syytä huoleen ei ole.
Tämä kokemus terveyden- ja erikoissairaanhoidon piirissä on ollut minulle voimaaannuttava. Viime vuosien huonojen kokemusten jälkeen on ollut hyvä huomata, että joskus asiat onnistuvatkin. Satuin sellaiseen hoitoketjuun, jossa kohtelu oli alusta loppuun asti hyvää.
Samalla kun olen iloinen ja helpottunut tästä, tiedän omasta ja monien muiden kokemuksista, ettei tilanne ole läheskään aina tämä.
Omasta edellisestä huonosta kokemuksestanikaan ei ole kauan - se oli viime synnytykseni pitkittyminen, kun käynnistyspäivän aamuna minulle sattui niin kovaotteinen ja epäystävällinen lääkäri, etten ymmärrä, mitä hän teki siellä (no, jälkeenpäin hoitaja kertoi, että minulle suoritettiin juuri kalvojen puhkaisu synnytyksen käynnistämiseksi). Sitten synnytystä piti pitkittää se 8 tuntia ennen sektiota ekan 46 tunnin jälkeen, vaikka ilmaisin monta kertaa, etten kestä kipua enää ja että tiedän kyllä ettei se vauva sieltä synny. Niin, ei syntynyt ei.
Joka tapauksessa, nyt ei toivottavasti tarvitse mennä mistään syystä mihinkään tutkittavaksi tai hoidettavaksi vähään aikaan. Viime viikkojen toimenpiteet on nyt hoidettu ja tämän kirjan sivun voi melkein sulkea.
Tärkeintä taisi olla, että rva:n oireet otettiin tällä kertaa vakavasti ja vaiva tutkittiin kunnolla. Henkiseltä kantilta ykköseksi nousi, että kohtelu oli ystävällistä, oikein ystävällistä.
Ihme numero 1: terveyskeskuslääkäri, joka sanoi ensiksi, että tämähän pitää tutkia ja reippaassa tahdissa. Ihme numero 2: hän kysyi, millä tavalla oireeni haittaa elämääni.
Reaktioni edelliseen oli, että meinasin alkaa inttämään, että kyllä tämä minun mielestäni pitäisi tutkia (olen aina varautunut siihen, että joudun esittelemään vaikka mitä perusteita, jotta saisin asiaani eteenpäin). Reaktioni jälkimmäiseen: en meinannut saada sanaa suustani ja meinasin alkaa itkeä.
On pelottava, huomata, että on niin tottunut saamaan lokaa niskaan, ettei edes odota muuta. En odottanut tämänkään vaivan kanssa, sillä kun oire ilmeni ensimmäistä kertaa puolisentoista vuotta sitten, sen annettiin vain olla. Ei kuulemma ole tarvetta.
Se, että oire otetaan todesta, on järisyttävä kokemus. Ei sen näin pitäisi olla, ei todellakaan.
Kokeiden otot ovat sujuneet hyvin, vaikka ne ovatkin aiheuttaneet lisäväsymystä ja -järjestelyitä elämääni. Viimeisimmässä, isoimmassa operaatiossa olin eilen. Täytyy sanoa, että pelkäsin kyseistä koetta aika paljon etukäteen.
Kun pääsin paikan päälle, kohtelu oli ystävällistä aina ilmoittautumispisteestä lähtien. Sain rauhoittavan lääkkeen, lääkäri kysyi erikseen, pelottaako minua (tästä seurasi kyynelten pidättelyvaihe numero 2). Sain lisää olalle taputuksia ja minulle vakuutettiin, että kyse ei ole mistään hirveästä.
No, ei se toimenpide ollut oikeastaan yhtään paha. Lisäksi kaikki tähänastiset testit ovat osoittaneet, ettei syytä suurempaan huoleen ole. Vaiva on olemassa, mutta se ei ole vakava, ja sitä pystyy kotikonstein hoitamaan. Viimeiset tulokset tulevat kuukauden kuluessa, todennäköisesti syytä huoleen ei ole.
Tämä kokemus terveyden- ja erikoissairaanhoidon piirissä on ollut minulle voimaaannuttava. Viime vuosien huonojen kokemusten jälkeen on ollut hyvä huomata, että joskus asiat onnistuvatkin. Satuin sellaiseen hoitoketjuun, jossa kohtelu oli alusta loppuun asti hyvää.
Samalla kun olen iloinen ja helpottunut tästä, tiedän omasta ja monien muiden kokemuksista, ettei tilanne ole läheskään aina tämä.
Omasta edellisestä huonosta kokemuksestanikaan ei ole kauan - se oli viime synnytykseni pitkittyminen, kun käynnistyspäivän aamuna minulle sattui niin kovaotteinen ja epäystävällinen lääkäri, etten ymmärrä, mitä hän teki siellä (no, jälkeenpäin hoitaja kertoi, että minulle suoritettiin juuri kalvojen puhkaisu synnytyksen käynnistämiseksi). Sitten synnytystä piti pitkittää se 8 tuntia ennen sektiota ekan 46 tunnin jälkeen, vaikka ilmaisin monta kertaa, etten kestä kipua enää ja että tiedän kyllä ettei se vauva sieltä synny. Niin, ei syntynyt ei.
Joka tapauksessa, nyt ei toivottavasti tarvitse mennä mistään syystä mihinkään tutkittavaksi tai hoidettavaksi vähään aikaan. Viime viikkojen toimenpiteet on nyt hoidettu ja tämän kirjan sivun voi melkein sulkea.
Tärkeintä taisi olla, että rva:n oireet otettiin tällä kertaa vakavasti ja vaiva tutkittiin kunnolla. Henkiseltä kantilta ykköseksi nousi, että kohtelu oli ystävällistä, oikein ystävällistä.
Kommentit
Lähetä kommentti