Tulevaisuus
Tulevaisuus...mikä jännä aihe! Sen, mistä emme tiedä, voi ottaa niin monella tavalla. Rva on huomannut, ettei ole kovin hyvä miettimään tulevaisuutta. Sitä täytyy oikein pureskella, jotta jonkinlainen visio näkyy.
Huomaan olevani putkessa, jossa pikkulapsiarkea on jäljellä vielä monen monta vuotta. Silti ne kasvavat, ja joka vuosi (ja jopa kuukausi) tilanne muuttuu jonkin verran.
Välillä se muutos on hätkähdyttävää: Naakka on syönyt tuttia yöllä aina näihin päiviin asti. Hän on kuitenkin jutellut tutin syömisen lopettamisesta jo pitkän aikaa. Viikko sitten se päätös tehtiin. Eka yö itkettiin sydäntäsärkevästi.
Toisena yönä itkettiin vähemmän. Nyt tilanne on jo kutistunut siihen, että Naakka on levoton iltaisin, eikä haluaisi mennä nukkumaan. Hän ei halua aikuista nukuttamaan, mutta kuitenkin tarvitsee sen.
Touhi, luojan kiitos, sammuu maitopullollisella ja pimeällä makuuhuoneella!
Kun Naakka pääsi tutista, hän haki vanhan aapisen kirjahyllystä ja halusi opetella lukemaan. Mikäs siinä, rva:ta ei neuvottu ennen koulua lukemisessa, vaikka lukuhaluja oli - silloin uskottiin, että lapsella pitää ekalla luokalla olla jotakin tekemistä.
On paljon asioita, jotka häämöttävät rva:n edessä...yksi niistä on työelämä. Myös Touhi siirtyy ennen pitkää päivähoitoon, jolloin rva:lle jää enemmän mahdollisuuksia ajankäyttönsä suhteen.
Hahmottuva visioni on tällä hetkellä, että haen oman alani töitä (toimistossa istumista), ja jos se ei selän/niskan takia luonnistu, pyrin hankkiutumaan freelancer-työntekijäksi, jolloin saan vähän vapaammin säädellä työntekoani, lähinnä asentoja.
Niska on tälläkin hetkellä jumissa, mutta olen tarvinnut hierontoja aiempaa vähemmän. En ole viime aikoina kamalasti jumpannut kävelyä (sitä saattaa tulla päivän aikana 7 kilometriä) lukuun ottamatta. Tuntuu, että kroppani on jollakin kummallisella tavalla tykännyt.
Luulen kuitenkin, ettei tällainen ole koko kehon kannalta pitkän päälle hyvä. On siis löydettävä jokin liikuntamuoto, joka sopisi kokonaiskuvioon. Olisiko se sitten uinti, jooga vai mikä, sen näyttää tulevaisuus.
Huomaan olevani putkessa, jossa pikkulapsiarkea on jäljellä vielä monen monta vuotta. Silti ne kasvavat, ja joka vuosi (ja jopa kuukausi) tilanne muuttuu jonkin verran.
Välillä se muutos on hätkähdyttävää: Naakka on syönyt tuttia yöllä aina näihin päiviin asti. Hän on kuitenkin jutellut tutin syömisen lopettamisesta jo pitkän aikaa. Viikko sitten se päätös tehtiin. Eka yö itkettiin sydäntäsärkevästi.
Toisena yönä itkettiin vähemmän. Nyt tilanne on jo kutistunut siihen, että Naakka on levoton iltaisin, eikä haluaisi mennä nukkumaan. Hän ei halua aikuista nukuttamaan, mutta kuitenkin tarvitsee sen.
Touhi, luojan kiitos, sammuu maitopullollisella ja pimeällä makuuhuoneella!
Kun Naakka pääsi tutista, hän haki vanhan aapisen kirjahyllystä ja halusi opetella lukemaan. Mikäs siinä, rva:ta ei neuvottu ennen koulua lukemisessa, vaikka lukuhaluja oli - silloin uskottiin, että lapsella pitää ekalla luokalla olla jotakin tekemistä.
On paljon asioita, jotka häämöttävät rva:n edessä...yksi niistä on työelämä. Myös Touhi siirtyy ennen pitkää päivähoitoon, jolloin rva:lle jää enemmän mahdollisuuksia ajankäyttönsä suhteen.
Hahmottuva visioni on tällä hetkellä, että haen oman alani töitä (toimistossa istumista), ja jos se ei selän/niskan takia luonnistu, pyrin hankkiutumaan freelancer-työntekijäksi, jolloin saan vähän vapaammin säädellä työntekoani, lähinnä asentoja.
Niska on tälläkin hetkellä jumissa, mutta olen tarvinnut hierontoja aiempaa vähemmän. En ole viime aikoina kamalasti jumpannut kävelyä (sitä saattaa tulla päivän aikana 7 kilometriä) lukuun ottamatta. Tuntuu, että kroppani on jollakin kummallisella tavalla tykännyt.
Luulen kuitenkin, ettei tällainen ole koko kehon kannalta pitkän päälle hyvä. On siis löydettävä jokin liikuntamuoto, joka sopisi kokonaiskuvioon. Olisiko se sitten uinti, jooga vai mikä, sen näyttää tulevaisuus.
Se on jännä tila kun huomaa muutokset, mutta samalla mitä kaikkea on edessä. Lapsilla tahtoo olla taipumus kehittyä ja kasvaa vauhdilla, mutta onneksi aikuisena eteenpäin menemisen tahti hidastuu. No, joskus se voi käydä turhauttavaksi, ainakin jos luonteessa on ripauskin kärsimättömyyttä. Ja vielä irrallisena toteamuksena: olen miettinyt myös mainittuja liikuntamuotoja :D
VastaaPoistaNo, sittenpähän tiedän, mistä haen seuraa, kun lähden liikkumaan ;) Niin, olen välillä seurannut vierestä jopa hieman kateellisena jälkeläisteni omaksumisen tahtia. Olen ajatellut, että jos itse oppisin asioita noin, olisin jo ehtinyt kehittymään vaikka missä!
VastaaPoistaJa minä tiedä että joku patistaa viemään suunnitelmat käytännön tasolle.. tuota joogaa olen suunnitellut vasta arviolta neljä vuotta? :D Lasten kehitysvauhti on kieltämättä vähän kadehdittava. Toisaalta jos vauhti pysyisi samana, ei kukaan varmaan huomaisi mitään, sillä silloin myös käsitys taitavuudesta olisi toisenlainen :S
VastaaPoista