Enterorokko

Rva:n kotona on perjantaista saakka "lehmitty". Termi tulee isoäitini äidiltä, joka kuulemma aina sanoi näin, kun lapset kotona leikkivät tuoleissa ja ympäriinsä, käsittääkseni tähän kuuluu myös ajoittainen loikoilu.

Myöskään rva ei ole muuta voinut, sillä Naakka, joka sai torstaina vesirokkorokotteen, sai huonoksi onneksi vielä enterorokon rokotusoireiden päälle. Ensin tuli kuume, sitten oksennus (sänkyyn tietty). Noin vuorokauden päästä alkoi nousta pirkuleen kutisevia näppyjä käsiin, naamaan, suuhun ja jalkapohjiin.

Rva ei eilen oireiden koventuessa tajunnut, että kyse on toisesta rokosta, ei vesirokkorokotteen oireista, jotka suurelta osalta sopivat myös kuvioon. Kun kutina paheni ja rakkulat nousivat myös suuhun, lähti hra heittämään Naakan kanssa lastenklinikan-keikan puolen yön aikaan eilen.

Kotipäiviä tulee varmasti koko alkuviikko. Tämä tarkoittaa, että myöskään rva ei juuri poistu kotosalta. Luulen, että Touhi on seuraavana "tulilinjalla". Toivottavasti hän saa taudista vähän lievemmän version...

Perjantaina (silloin en tajunnut, että meillä on mahdollisesti tarttuva rokko) lähdin kuin lähdinkin kotoa lehmimästä. Päädyin viettämään iltaa vanhojen ystävien (siis me ei olla vanhoja, vaan ystävyys ;) kanssa.

Siinä touhussa tuli suuria(kin) kuulumisia vaihdettua, ja ihan ehdottomasti tapaaminen tuli kuin tilauksesta! Kun on kotona lasten kanssa, niin silloin on todella pääasiassa kotona lasten kanssa. Oikein mukavaa, hmm, mutta vaihteluakin tarvitaan.

Rva:n kuntoutus on taas ollut sivuosassa. Tai niin, kyllähän se oikean käden ahkerampi käyttö on todellakin ollut ohjelmassa. Helppoa se ei ole edelleenkään, mutta rva on, ehkä olosuhteiden pakosta, löytänyt positiivisen puolen tästä pienestäkin vaihtelusta.

Eilen rva tempaisi ja kävi ostamassa itselleen uimapuvun. Se tuli todella tarpeeseen, entinen ei suorasanaisesti ilmaistuna peitä enää edes kriittisiä kohtia. Ihan haluamaansa rva ei saanut, haussa olisi ollut vähän koristeellisempi.

Ne nätimmät eivät kuitenkaan istuneet hyvin yläosasta, ja on se valittu kappalekin ihan kiva. Pääasia on, että nyt pääsen uimaan! Ensin menen ihan omassa seurassani, myöhemmin ajattelin viedä Naakan uimaan pitkästä aikaa. Touhi ja uimahalli - no way!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe