Ihmeellinen, iso lapsi
Olen viime päivinä katsellut ihmeissäni monia asioita - esimerkiksi meidän Naakkaa. Hän on jotenkin jo niin uskomattoman iso. Balettinäytös oli oma lukunsa, mutta on muutakin. Äsken hän koristeli itse joulukuusen - vain tähti jäi aikuisille.
Herään joka päivä ihmettelemään, miten minulla voi olla jo noin iso tytär, hän käy jo ihmisestä. No, koristeet kyllä painottuvat muutamille oksille ja kuusen alaosaan, mutta jakkaran kanssa hän onnistui asettelemaan koristeita myös ylemmille oksille.
Minä istuin toimituksen ajan nojatuolissa ja availin joulukoristeiden ripustusnauhoja - ne olivat iloisessa solmussa aina useampi keskenään. Viimeisen kohdalla hermostuin, ja Naakka katsoi parhaaksi ripustaa kuuseen kaksi toisiinsa kiinnittynyttä koristetta, koska äiti ei enää jaksa.
Iloa on tällä viikolla tuottanut lyhyt (ja varmasti helppo) joogaharjoitus, joka on alkanut sujua vähän paremmin. Liikkeestä toiseen siirtyminen on hallitumpaa, ja jaksan liikkeet paremmin. Lisäsin sarjan päätteeksi vielä aurinkotervehdyksen, sillä olen jälleen toivottoman jumissa. Hierojalle meno jää jonnekin joulun jälkeen...
Lenkillekin pääsin tänään, ja täytyy sanoa, että nyt tämä pimeys alkaa käydä jopa minun voimilleni! Huomaan ajattelevani erilaisten matkanjärjestäjien esitteitä, ja mielessäni siintää auringonpaiste ja lämpö.
Luultavasti en juuri nyt matkalle pääse, mutta 2018 voisi pitää sisällään jonkinlaisen matkan, ja nimenomaan lämpimään. Minua kiehtoisi, yllätys yllätys, lähteä matkalle ihan itsekseni, eli rva seuranani.
Rupesin tuossa yhtenä päivänä pohtimaan, että edellisestä matkastani, jolle lähdin itsekseni, on nyt kulunut yksitoista vuotta! Se muuten suuntautui Etelä-Saksaan, Stuttgartiin tapaamaan hyvää ystävääni, jota en nyt olekaan tavannut moneen vuoteen.
En oikein tiedä, mitä on tapahtunut...tai tiedänpä hyvinkin. Niskavamma vei aluksi kyvyn liikkua itsenäisesti, sitten tunteen, että ylipäätään pystyn siihen. Sitten tulivat lapset, eli se klassinen...
Nykyisellään, en näe mitään terveydellistä estettä matkustaa yksin. Huvittavaa on, että alan matkustamista suunnitellessani pohtia, että mitenkäs nykyään matkustetaan :D Osaan minä tietty pakata laukun ja suunnata lentokentälle, mutta entäs se varaaminen ja kaikki muu - rva ei omista edes luottokorttia, mikä pitäisi varmaankin hankkia.
On oikeastaan aika pelottavaa huomata, miten joskus on osannut jotakin, ja nyt ei osaa. Elämä toki kulkee omia reittejään ja työmuistiaan ei pidä rasittaa liikaa, mutta itsenäisempi matkustaminen on eräs asia, jonka rva haluaisi uudelleen oppia.
Rva on huomannut, että alkaa siirtyä niskavammavaiheessa eteenpäin...ainakin toivottavasti. Takapakki iskee yleensä heti, kun pääsee iloitsemasta. Luulen, että parina seuraavana vuotena suoritan useita "paluu normaaliin" - vaiheita. Aika näyttää, millaisten asioiden pariin palaan ja mitkä jäävät kokonaan pois.
PS: Huomenna joulunodotuksemme jatkuu jo normaaliksi tulleella tilanteella, eli rva jää kotiin, kaikki muut poistuvat. Huomenna pakkaan lahjat ja leivon tortut!
PPS: Touhi-Touheloinen osaa sanoa nykyään neljä sanaa. Ne ovat: äiti, isi, joo ja ei.
PPPS: Lähikauppani ilahdutti minua tällä viikolla myymällä monenvärisiä porkkanoita, nämä olivat hauskimpia (muuttuivat keitettäessä myrkynvihreiksi, joten se siitä):
Herään joka päivä ihmettelemään, miten minulla voi olla jo noin iso tytär, hän käy jo ihmisestä. No, koristeet kyllä painottuvat muutamille oksille ja kuusen alaosaan, mutta jakkaran kanssa hän onnistui asettelemaan koristeita myös ylemmille oksille.
Minä istuin toimituksen ajan nojatuolissa ja availin joulukoristeiden ripustusnauhoja - ne olivat iloisessa solmussa aina useampi keskenään. Viimeisen kohdalla hermostuin, ja Naakka katsoi parhaaksi ripustaa kuuseen kaksi toisiinsa kiinnittynyttä koristetta, koska äiti ei enää jaksa.
Iloa on tällä viikolla tuottanut lyhyt (ja varmasti helppo) joogaharjoitus, joka on alkanut sujua vähän paremmin. Liikkeestä toiseen siirtyminen on hallitumpaa, ja jaksan liikkeet paremmin. Lisäsin sarjan päätteeksi vielä aurinkotervehdyksen, sillä olen jälleen toivottoman jumissa. Hierojalle meno jää jonnekin joulun jälkeen...
Lenkillekin pääsin tänään, ja täytyy sanoa, että nyt tämä pimeys alkaa käydä jopa minun voimilleni! Huomaan ajattelevani erilaisten matkanjärjestäjien esitteitä, ja mielessäni siintää auringonpaiste ja lämpö.
Luultavasti en juuri nyt matkalle pääse, mutta 2018 voisi pitää sisällään jonkinlaisen matkan, ja nimenomaan lämpimään. Minua kiehtoisi, yllätys yllätys, lähteä matkalle ihan itsekseni, eli rva seuranani.
Rupesin tuossa yhtenä päivänä pohtimaan, että edellisestä matkastani, jolle lähdin itsekseni, on nyt kulunut yksitoista vuotta! Se muuten suuntautui Etelä-Saksaan, Stuttgartiin tapaamaan hyvää ystävääni, jota en nyt olekaan tavannut moneen vuoteen.
En oikein tiedä, mitä on tapahtunut...tai tiedänpä hyvinkin. Niskavamma vei aluksi kyvyn liikkua itsenäisesti, sitten tunteen, että ylipäätään pystyn siihen. Sitten tulivat lapset, eli se klassinen...
Nykyisellään, en näe mitään terveydellistä estettä matkustaa yksin. Huvittavaa on, että alan matkustamista suunnitellessani pohtia, että mitenkäs nykyään matkustetaan :D Osaan minä tietty pakata laukun ja suunnata lentokentälle, mutta entäs se varaaminen ja kaikki muu - rva ei omista edes luottokorttia, mikä pitäisi varmaankin hankkia.
On oikeastaan aika pelottavaa huomata, miten joskus on osannut jotakin, ja nyt ei osaa. Elämä toki kulkee omia reittejään ja työmuistiaan ei pidä rasittaa liikaa, mutta itsenäisempi matkustaminen on eräs asia, jonka rva haluaisi uudelleen oppia.
Rva on huomannut, että alkaa siirtyä niskavammavaiheessa eteenpäin...ainakin toivottavasti. Takapakki iskee yleensä heti, kun pääsee iloitsemasta. Luulen, että parina seuraavana vuotena suoritan useita "paluu normaaliin" - vaiheita. Aika näyttää, millaisten asioiden pariin palaan ja mitkä jäävät kokonaan pois.
PS: Huomenna joulunodotuksemme jatkuu jo normaaliksi tulleella tilanteella, eli rva jää kotiin, kaikki muut poistuvat. Huomenna pakkaan lahjat ja leivon tortut!
PPS: Touhi-Touheloinen osaa sanoa nykyään neljä sanaa. Ne ovat: äiti, isi, joo ja ei.
PPPS: Lähikauppani ilahdutti minua tällä viikolla myymällä monenvärisiä porkkanoita, nämä olivat hauskimpia (muuttuivat keitettäessä myrkynvihreiksi, joten se siitä):
Kommentit
Lähetä kommentti