Konsertti, kirja ja kiireettömyys

Hyvää ystävänpäivää <3

Pohdin vähän asioita ja totesin, että eräs ystävieni merkittävimmistä saavutuksista minun suhteeni ovat olleet erilaiset tapahtumat. Olen tavattoman huono lähtemään mihinkään. Minulla on onneksi ystäviä, jotka pitävät sinnikkäästi huolen siitä, että lähden pois kotisohvalta.

Eräs tällainen tapahtuma oli maanantaina. Se oli Hans Zimmerin elokuvamusiikkikonsertti Hartwall-areenalla. On melkein ennenkuulumatonta, että rva kerää arki-iltana luunsa kokoon ja lähtee konserttiin, joka loppuu myöhään.

Kokemus oli todella hieno. En ole elokuva-asiantuntija, mutta konserttiseuranikaan ei tunnistanut heti kaikkia kappaleita. Elokuvakohtauksia heijastettiin ruudulle sinfoniaorkesterin soittaessa, ja valoshow oli hieno.

Totesin jälleen kerran, että voisi ottaa pian uusiksi. Katsotaan, kuinka nopeasti olen uudelleen Hartwall-areenalla - edellisen kerran olin siellä nimittäin konsertissa 15 vuotta sitten :D



Olen tällä viikolla saanut kuunneltua äänikirjan, jota aloitin kuuntelemaan jo tammikuun alussa. Kaksi viikkoa laina-aikaa ei juuri koskaan riitä, sillä pystyn kuuntelemaan äänikirjoja ainoastaan työmatkoilla.

Äänikirja on Eeva Vuorenpään Kaksi rantaa. Kaksi rantaa on kertomus noin vuosisadan päästä - tällä kertaa menneisyydessä. Se kertoo Hannasta, joka lähtee nuorena köyhistä oloista Amerikkaan, New Yorkiin aloittamaan uutta elämää.

Kirja on ollut todella mielenkiintoinen, ja on melkein harmi, että se on nyt kuunneltu. Tämäkin on kirja, jonka haluan kuuntelun lisäksi myös lukea tulevaisuudessa. Aloitin vuoden alussa taas laskennan, tämä on kuudes kirjani vuonna 2020.


                                         Kuvahaun tulos: kaksi rantaa

Ensi viikolla minulla on pitkästä aikaa vähän kiireettömämpää. Ajattelin panostaa säästä huolimatta ulkoiluun ja käydä pari kertaa uimassa. Täytyy sanoa, että olen helpottunut, kun ei ole koko ajan niin kiire (ainakin toivon niin).

Viime kuukausina olen kohdannut isoja asioita ja kysymyksiä, joihin on ollut pakko reagoida tavalla tai toisella. Erilaiset uutiset eivät näytä loppuvan, eivät niin hyvässä kuin pahassakaan. Toivon, että muutama huonolta näyttävä asia menee hyvin ja iloitsen hyvistä uutisista :)

PS. Jos menisin konserttiin, haluaisin taas mennä kuuntelemaan sinfonia-orkesteria.

PPS. Onneksi kirjoja riittää - seuraavat kirjani näyttävät käsittelevän vaihtelevia aiheita - ilmastonmuutosta, alkoholismia ja 1950-lukua...vaihtelevaa!

PPPS. Onnistun yleensä kehittämään tekemistä kiireettömällekin ajalle. Yritän silti, että yhdellekään päivälle ei muodostuisi liian tiukkaa aikataulua.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys