Arkiaamuisin

Kun alan pohtia erilaisia rutiineja meillä, tulee mieleen kaaos. Olen kuullut perheistä, joiden aamut, illat jne. sujuvat joillakin tietyillä periaatteilla harmonian sävelin, meillä tilanne on aina enemmän tai vähemmän kaaos, tai pikemminkin höpsö.

Merkittävin kasvun paikkani äitinä on ollut oppia elämään sählärinä. Kun jollakin tavalla päästään toivottuun lopputulokseen, homma on hallinnassa. Jos kiireen lomaan mahtuu myös naurua, sisäpiirivitsejä ja pientä painia, elämä tuntuu onnelliselta.

Arkiaamuisin...kello herättää tätä nykyä 6.30. Viimeiset vuodet se herätti 40 minuuttia aiemmin, myöhempään nukkuminen on nyt tuntunut ruhtinaalliselta. Kumpikaan lapsi ei vielä tunne kelloa - oletan että Naakka oppii sen tämän vuoden aikana.

Minä olen aamuisin varsinainen mörrimöykky, mutta se helpottaa jo, kun kuulen kahvinkeittimen pörinän. Lapset ovat pääasiassa tosi hyväntuulisia aamuisin - he ajautuvat kuitenkin helposti riitaan keskenään, ja se liittyy yleensä telkkarin aamuohjelmiin. 

Minä käytän varsin paljon aikaa aamuisin kahviin ja läppäriin - uutisiin, blogipäivityksiin ja someen. Jos meille tulisi esimerkiksi Hesari, keskittyisin siihen. En ole kovin sosiaalinen ennen kuin kofeiinia on kehossani riittävästi ;) 

Naakka syö aamupalan kotona, Touhi jotakin kotona, enemmän päiväkodissa. Molempien lasten aamupesu tarkoittaa hampaiden pesua. Tämän vuoden tavoitteenani on ohjata Naakkaa ohjautumaan itse - tällä hetkellä aamupala, pukeminen ja kaikki muukin vaatii useita kehoituksia. 

Touhi taasen ei oikein tykkää pukea itse. Ehkä nopeutan tilannetta, toisaalta vain tykkään pukemishetkestä lapsien kanssa, mutta Touhia autetaan yhä. Neljävuotias kykenee, mutta toisaalta sillä ei ole ihan kauhea kiire. 

Touhilla on tänä syksynä ollut hieman ongelmia päiväkotiin menemisessä - hänellä tulee ikävä Naakkaa, joka on koulussa. Sovimme päiväkodin kanssa, että nopeat viemiset (lapsi päiväkodin eteiseen ulkovaatteissa, päiväkodin aikuinen ottaa hänet vastaan), jotka ovat helpottaneet.

Naakalla on myös vaikeuksia irrottaa minusta koulun pihalla. Hän haluaisi kulkea käsi kädessä koulun ovelle saakka, vaikka voisi kyllä sen 10 metriä kävellä itsekin - no, kaikki ajallaan. 

Molemmilla menee nyt kuulemma hyvin päivän aikana. Naakka jatkaa lyhyiden koulutuntien jälkeen ip-kerhoon, josta haen hänet noin 15.45. Yleensä hän ei haluaisi lähteä sieltä. Touhillakaan ei ole mikään kiire, kun haen hänet päiväkodista.

PS. 40 minuutin lisäys aamu-uniin tuntuu kyllä taivaalliselta. Siinä on joustovaraa, mikäli ei nukahda illalla tarpeeksi aikaisin.

PPS. Aamupala ei uppoa minuun, mutta syön melko aikaisen lounaan.

PPPS. Asuinpaikkamme valinta on osunut nappiin siinä suhteessa, että sekä päiväkoti että koulu löytyvät n. 300 metrin päästä kodistamme. Siihenkään ei mene aamuisin aikaa. 




Kommentit

  1. Meillä oli lapsilla ekaluokasta asti arkiaamuja ohjaamassa MLL:n sivuilta löytyvä Koululaisen aamu -lista, johon ohjelmoin lapsille aamutoimet kellonaikojen mukaan ja samalla lapset oppivat kellon. Nuorimmainen otti listan jopa niin minuutilleen, ettei voinut aloittaa seuraavaa askaretta etukäteen ja kouluunkin lähdettiin just silloin kun listassa luki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitoksia vinkistä, tuon otammekin käyttöön. Olin jo miettinyt, millainen muistitaulu pitäisi askarrella, mutta minun luovuudellani valmis "pohja" on mitä parhain ratkaisumalli.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe