Toive ensi vuodelle

Olen pitänyt blogissani epätavallista, viikkojen hiljaisuutta. Blogi on ollut minulle tärkeä ilmaisukanava, joka on vähän muuttanut vuosien mittaan muotoaan, mutta toivottavasti pysynyt jotakuinkin samanlaisena ajan kuluessa. 

Mitään negatiivista ei kuitenkaan ole tapahtunut, olen vain joutunut uppoutumaan opintoihini niin, että minkäänlaisia mahdollisuuksia juuri millekään muulle ei ole ollut. Nyt en ole voinut pitää viikossa kuin yhden päivän, jolloin opiskelen vähän vähemmän.

Kurssini, nämä kolme, alkavat olla jo loppusuoralla. Pirullisesti kuitenkin niin, että lopputentti ja kaksi kymmenen sivun loppuesseetä ovat vielä kirjoittamatta. En ole pystynyt "läksyiltäni" alkaa kuin lukea lopputenttiin, tosin toisen esseen aihe annettiin vasta toissapäivänä.

Äitinä olo, se käytännön puoli, on sujunut siinä sivussa - onneksi lapsilla on isä, joka pystyy rajoittamaan työntekonsa virka-aikoihin. Itse tunnen olevani niin loppu, että täytynee ottaa tammikuun alku vähän rennommin.

En ole kuitenkaan loppu täysin negatiivisella tavalla. Asiat ovat rullanneet itse asiasssa ihan hyvin. Pihalla tunnen olevani vain yhdellä kolmesta kurssista (se onkin vähän pidemmälle ehtineiden opiskelijoiden kurssi, minulta puuttuu lähinnä teoriapohjaa), mutta kaksi muuta sujuvat hyvin.

Suurin osa oppimastani (tai asioista, joista olen saanut tietää) on mielenkiintoista - tunnen olevani pitkästä aikaa tilanteessa, jossa teen jotakin juuri minulle tärkeää. Luulen, että minun pitäisi aika ajoin tehdä jotakin sellaista, jota olen nyt tehnyt.

Olen ehtinyt vähän hankkia joululahjoja, lähinnä lapsille. Vaikka yleensä painotan materian sijaan muita asioita, tekee tänä jouluna mieli hemmotella mahdollisuuksien mukaan. Lapset ovat jaksaneet uskomattoman hyvin koko vuoden, vaikka se on ollut täynnä kieltoja ja rajoituksia. 

Nyt tiukentavat toimiaan varmaankin kaikki (ainakin täällä pääkaupunkiseudulla), mutta meillä ei ole menty syksyn aikana esimerkiksi Hoplopiin tai uimahalliin, koska emme ole halunneet ottaa riskejä. Näitä on itketty meillä kotona monet kerrat, ja on ollut vaikea pysyä tiukkana. Kukapa haluaisi kieltää lapsiltaan asioita, joita heidän ympärillään olevilla samanikäisillä ja -arvoisilla lapsilla on mahdollisuus tehdä.

Meillä on kuitenkin toisella puolella vaakakupissa ikääntyvien läheistemme turvallisuus. Tässä pitää varmaankin mainita myös omani, astma, jonka oireet eivät ole puoleen vuoteen lääkityksestä huolimatta helpottaneet tarpeeksi. Nyt näkyy tosin jo vähän valoa tunnelin päässä. Lisäksi on Touhi, jolla menee "putket" tukkoon perusflunssastakin.

Tottakai tiedämme, että arvokkaampaa on mahdollisuus pysyä terveinä ja tavata edes joskus läheisiämme, mutta valinnat ovat silti vaikeita. Toivottavasti edes osa ensi vuodesta olisi lähempänä sitä normaalia, johon totuimme alkuvuoteen 2020 asti. 

Lapsetkin ovat selvinneet hienosti: Naakka teki jo marraskuun puolella kaikki matematiikan tehtävänsä - kevätpuolen kirja aloitetaan vasta sitten tammikuussa. Touhilla menee päiväkodissa hienosti - hänelläkään ei ole mitään hätää.

Kuitenkin, kaiken tämän kokemamme jälkeen toivomme, että saisimme edes loppukesästä alkaen sellaisen maailman, jossa olemme tottuneet elämään. Sekin tulee olemaan muutosten vuosi, mutta pysyköön sen perusta vakaampana kuin aiemmin, tänä vuonna. 

PS. Taidan lähitulevaisuudessa kirjoittaa parikin riviä kehostani, joka prakaa niin ylähengitysteiden kuin yläselänkin osalta.

PPS. Kirjoitanpa myös harrastuksistamme - siitä miten kuusi sauvasirkkaamme jakselevat tai mitä olen viimeisimpänä keksinut (sellaista, mitä en ole aiemmin tehnyt).

PPS. Touhi aikoo kuulemma aloittaa 87-vuotiaana uuden talvisodan. Mitäs pyysivät kylmiltään Touhilta puheenaihetta päiväkodin ruokapöytäkeskusteluun ...




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys