Toipumista, Vennynpuisto ja talvivaatteet


Viimeisen sairastamisputken jälkeen alamme pikkuhiljaa siirtyä normaaliin. Toki minun selkäni prakaa vielä, mutta onneksi vähemmän kuin aiemmin ja flunssanikin jatkuu, onneksi enää lievänä. Pääasia on, ettei koronaa ollut ja että lapset alkavat olla vaihteeksi kunnossa.

Sunnuntai-iltana jatkoimme pitkään katkolla ollutta leikkipuistobongausta. Ajelimme Vennynpuistoon Kuninkaantammeen (Helsinki), ja näimme samalla tämän uudehkon asuinalueen ensimmäistä kertaa. 

Vennynpuisto oli todella hieno - aivan erilaisella tavalla kiipeilyn varaan rakennettu kuin suurin osa Suomen leikkipuistoista (niissä on käytännössä useimmiten aivan samat liukumäet, kiipeilytelineet ja keinut). 

Molemmat lapset ihastuivat Vennynpuistoon, ja nuorempi lähtikin kiukkukohtauksen vallassa pois. Se poislähtö olisi tosiaan voinut olla myöhäisempi, mutta osa seurueesta (mukaanlukien rva) ei ollut tajunnut laittaa tarpeeksi vaatetta päälle. Poislähtö lunastettiin lupauksella tulla jonakin lähi-iltana uudelleen.

Huomasin, että puiston yhteydessä olisi ollut myös grillauspaikka. No, siinä kylmyydessä olisi ollut kamalaa alkaa viritellä tulta, mutta laitoin asian muistiin tulevaisuutta varten. Me suosittelemme Vennynpuistoa muillekin leikkipuistobongareille!

Talvivaatteista puheenollen, olemme varustautuneet (lukuun-ottamatta esimerkiksi omaa vaatetustani Vennynpuistossa) tulevaan talveen suhteellisen hyvin. Jouduin kyllä eilen hieman reippailemaan, kun kävin viimein hankkimassa Touhillekin oman heijastinliivin. Hänen takkinsa heijastaa kyllä hyvin, mutta haalarista en olisi niin varma.

Toinen asia, jonka Touhille hankin, olivat talvihanskat. Edellisvuotiset kävivät liian pieniksi, joten kävin ostamassa uudet, mahdollisimman lämpimät. Touhi on alkanut ensimmäistä kertaa elämässää valittaa, että tulee kylmä - siispä varustaudumme parhaamme mukaan.

Naakka ei nyt tarvinnut käytännössä mitään uutta - kaikki viimevuotinen sopii hänelle vielä hyvin päälle. Se on helpotus, sillä on mukavaa, ettei kaikki mahdollinen mene samaan aikaan vaihtoon. 

Itselleni tarvitsisin myös tiettyjä asioita. Tarvitsisin tilavan (kiristävä on ihan kamala) talvipipon, jossa on vuori. Edellinen hajosi monen vuoden käytön jälkeen. Toppahousut skippaan varmaan tänäkin vuonna.

PS. Oma liikkuminen on jäänyt viime kuukauden aikana todella vähälle lasten- ja omien sairauksien vuoksi. Nyt olen päässyt hivenen enemmän edes kävelemään, mikä kieltämättä vaikuttaa yleiseen mielentilaan positiivisesti - miten yllätyksellistä :D 

PPS. Nyt mikään ei enää käytännössä estä lihaskuntoharjoittelua, mikäli alaselkää ei kovasti pumppaa...v*ttu pitääkö mun taas siis aloittaa ;) 

PPPS. Se, että lasten talvivaatteet ovat tänä(kin) vuonna sopivat, tarkoittaa, että kevään alennusmyynneissä pitää aktivoitua hankkimaan seuraavaa kokoa lähinnä Naakalle. Ei muuten voisi olla vähemmän mielenkiintoista hommaa kevätauringon paistaessa...





 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe