torstai 18. marraskuuta 2021

Arvostava, sukupolvet ylittävä kanssavanhemmuus

Luen joskus erilaisia keskustelupalstoja (okei, huono harrastus). Hyvin yleinen keskustelukuvio on, kun joku tuore äiti avautuu olevansa todella väsynyt eikä ollenkaan niin iloinen vauvasta kuin pitäisi...

Hän saa ehkä yhden positiivisen ja tsemppaavan kommentin - loput ovat vastaajien profiilikuvista päätellen 1950-luvulla syntyneitä naisia, jotka kertovat, kuinka upeasti he pärjäsivät puhumattakaan heidän vanhemmistaan, jotka kävivät lehmien lypsyn välillä synnyttämässä ja palasivat parin tunnin päästä takaisin navettaan...huh!

Täytyy sanoa, että toivottavasti joku vaientaa minut, jos alan puhua nuorista naisista väheksyvästi, kun olen itse isoäiti-iässä. En itse asiassa ymmärrä, miten noin negatiivisten puheiden takana voi olla terve persoona. Itse asiassa, tuolla tavalla puhuvien elämässä on ollut pakko tapahtua jotakin traagista.

Tie äidiksi oli kohdallani aikanaan seuraava: usea vuosi yritystä, kunnes lapsi saatiin alulle. Hyperemeesi - oksensin itsestäni 10 kiloa kummassakin raskaudessa, pitkät synnytykset ja päälle päätteeksi raskauden jälkeinen masennus esikoisesta.

Oma toipumiseni lähti ihan muutamista kannustavista kommenteista ja ihmisistä, jotka antoivat toivoa, että tulevaisuus uutena vanhempana on parempi, vaikka ihan heti ei siltä tunnu. Olen ikuisesti kiitollinen heille, jotka puhuivat minulle empaattisesti silloin.

Menneiden sukupolvien äidit ja isät...kyllä he ovat varmasti pääsääntöisesti yrittäneet parhaansa vaikeissa oloissa. Kuitenkin, olen sekä kuullut että lukenut tilanteista, joissa väsymys ja turhautuminen on purkautunut sekä henkisenä että fyysisenä väkivaltana lapsiin...ja sitä pidettiin yleisesti oikeana tapana kasvattaa. 

Rikkinäisiä perheitä oli varsinkin sotien jälkeen vaikka kuinka paljon - on toki hienoa että moni selvisi. Tosin omia lapsia ei välttämättä ollut aikaa pitää sylissä, koska piti tehdä muuta. Kaikkia menneitä kasvatusmetodeja en siltikään ihannoisi. Osa synnytti kotiaskareiden lomassa, osa kuoli synnytykseen eikä pystynyt palaamaan sinne navettatöihin. Moni tarina on surullinen, eikä sen olisi pitänyt mennä niin.

Mitä kirjoituksellani yritän sanoa, yritän ainakin omalta osaltani olla siirtämättä mahdollista katkeruuttani minua nuorempiin. Jokainen vanhemmuus on uusi alku, ja useimmiten lopputulos on riittävän hyvä. 

Olen onnekas, kun lasteni isovanhemmat suhtautuvat niin välittävästi meihin, jotka nyt kasvatamme uutta sukupolvea. Oma vanhemmuuteni ei tulehduskierre- ja nepsy-lapsen vanhempana ja oman kroppani hajoillessa ole mennyt monessakaan kohtaa ihan oppikirjan mukaan, mutta se empatia, mitä olen omilta 1950-luvulla syntyneiltä vanhemmiltani ja appivanhemmiltani saanut, on auttanut eteenpäin monessa vaikeassa kohdassa.



2 kommenttia:

  1. Minua ihmetyttää joidenkien äitien käytös somen keskustelukanavilla. Syyllistämistä, vähättelyä, negatiivista vertailua jne. Näin raskautta ekan kerran kokevana olen potenut huonoa omaatuntia koska pahoinvointini oli "vain" voimakasta kuvotusta/ kestokrapulaa. Somessa tai muuallakaan en uskalla ääneen pitää kokemusta epämukavana koska aina löytyy joku vertailija ja vähättelijä. Luulen että ongelma on kautta aikojen ollut kyvyttömyys/motivaation puuttuminen vertaistukeen. Ihmiset kilpailevat kenellä on vaikeinta. Tämän seurauksena "onnekkaat" piilottavat tunteensa ja iloitsevat väkisin. Pahimmassa tapauksessa tunteiden kieltäminen siirtyy lapsiin. Toivon kovasti empatian yleistyvän juurikin tasolle mitä tekstissäsi kuvailit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että nämä tyypit eivät ole samanlaisia kasvokkain, tai ainakin toivon niin :D Luulen myös, että kyseessä on niin sanottu negatiivisuuden kierre - negatiivisia asioita suustaan päästelevät eivät ehkä ole itse saaneet empatiaa osakseen, eivätkä ole päässeet käsittelemään asiaa. Itse pidän esimerkiksi kateutta, vaikkapa toisen oletetusti paremmasta asemasta, ihan luonnollisena tunteena - eri asia on, miten ulospäin käyttäytyy...ja joskus itse kukin toki tulee sanoneeksi ikävästi. Silti on vaikeaa hyväksyä järjestelmällistä pahan olon siirtämistä sukupolvelta seuraavalle.

      Poista

Alkutalven mökkireissu

Uhmasimme erään ystäväni kanssa viikonloppuna alkutalvea ja siirryimme perjantaina mökille. Alkumatkani sujui jouhevasti junassa - on se ku...