lauantai 6. marraskuuta 2021

Koti tavaroita varten?

Olen katsonut olevani melko maltillinen kotini tavaramäärän suhteen. En harrasta shoppailua tai erityisemmin esimerkiksi sisustamista. Hankin yleensä uusia käyttöesineitä vasta, kun vanhat tulevat tiensä päähän.

Kuitenkin, en voi sanoa, että meillä olisi kohtuullinen määrä tavaraa. Itse asiassa raivasin tänään kaikenlaista käyttökelvotonta sieltä täältä. Suuri osa oli rikkinäisiä leluja ja lastenkirjoja, jotka alkavat olla siinä kunnossa, ettei niitä kehtaa laittaa eteenpäin.

On myös pakko myöntää, etten päässyt projektissani kuin alkuun. Suoraan sanottuna, meillä olisi vielä vaikka kuinka paljon raivattavaa. Ongelmallisia tavararyhmiä on vaikka kuinka. Ajattelin tässä kirjoituksessa "avata" kaksi tuoteryhmää:

Legot. Molemmat lapseni ovat tykäneet legoista todella paljon. Joulupukki on tuonut lahjaksi legoja, ja joskus niitä on saatu myös synttärilahjaksi. Olen pitänyt legoja sekä kehittävinä että arvonsa säilyttävinä leluilla. Olin väärässä.

Nykyään legot tehdään kerran koottaviksi rakennelmiksi. Jatkokäyttö käsittää leikkiä niin kauan kuin rakennelmat ovat jotakuinkin kasassa. Sen jälkeen ne vain ovat...Palasista on vaikea rakentaa uutta, sillä ne ovat ns. erikoispalikoita, eivätkä kovin muunneltavia.

Olen päättänyt toimia legojen kanssa seuraavasti: hankkiudun eroon erikoispalikoista ja järkkään lapsille laatikon, jossa on nimenomaan sellaisia legoja, joista voi oikeasti rakentaa jotakin uutta.

Kosmetiikka. Tasapuolisuuden vuoksi käsittelen tämänkin ongelma-alueen - kosmetiikan. Kylpyhuoneen kaapissa minulla ei ole enempää purkkeja ja purnukoita kuin sinne oikeasti mahtuu. Sen sijaan "varastolaatikko" pursuaa tavaraa.

Kävin tänään koko laatikon läpi. Sieltä löytyi järkevästi uusi shampoo, hoitoaine, hammastahna jne...Sen lisäksi siellä kuitenkin oli kaikenlaista ylimääräistä. Heitin vanhentuneet pois. 

Huomasin, että ongelmallisia ovat ehkä lahjaksi, ehkä tuotenäytteinä tulleet erilaiset pikkuputelit. Silmänympärysvoide pääsi heti käyttöön. Löysin myös jonkinlaisen tehohoitoaineen, jota en muistanut olleenkaan - käyttöön myös.

Sen sijaan esimerkiksi erilaisia pikkupullollisia käsivoiteita oli yhteensä neljä. Pieniä suihkugeelipulloja oli saman verran. Minulta löytyi näköjään myös kaksi käyttämätöntä palasaippuaa - ne päätyvät keittiöön, kun edellinen loppuu.

En oikeastaan halua sanoa kirjoituksellani muuta, kuin että kannattaa joskus tarkastaa, mitä kaapit ja laatikot sisältävät :D Järkevintä olisi toki ymmärtää jo ostohetkellä, mitä kaikkea mahdollista ei kannata ostaa ollenkaan.

Koen kuitenkin hankalaksi rajoittaa uuden (tai käytetyn) hankkkimista, kun kotona on kasvavia lapsia. Esim. leluja ja sen sellaista tulee, koska kumpikaan heistä ei esimerkiksi leiki nyt leluilla, joilla he leikkivät kaksivuotiaina.

Kosmetiikan kohdalla minulla ei ole selitystä :D En osaa siirtää edellä mainitsemiani pikkupulloja käyttöön, vaan ne unohtuvat. Yritän parantaa tapani ja rasvata käsiäni useammin. Hoidan esimerkiksi jalkapohjiani käsiä paremmin. 

Jatkan sinnikkäästi ajoittaista tavaroiden vähentämistä ja tietoista uuden hankintaa, sillä en halua joutua elämässäni tilanteeseen, jossa täytyy hankkia isompi koti tavaroita varten. 

Tämän "jutun" kuvituksena on kasa pienten kirjoja, jotka joutuivat nyt roskikseen. Kirjat olivat todella loppuun luettuja ja täynnä muistoja. Otin siksi niistä valokuvan. Voimme kenties joskus löytää kuvan ja muistaa, kuinka paljon näitä luettiin lasten ollessa taaperoiässä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Alkutalven mökkireissu

Uhmasimme erään ystäväni kanssa viikonloppuna alkutalvea ja siirryimme perjantaina mökille. Alkumatkani sujui jouhevasti junassa - on se ku...