perjantai 29. huhtikuuta 2022

Epävakautumista ja normalisoitumista

Ruoka. En ole ihan varma, näkyykö ruuan kallistuminen (tulevaisuudessa pitäisi kallistua vielä enemmän) vielä perheeni taloudessa. Suoraan sanottuna, olemme menneet hyvin yksinkertaisella linjalla viime aikoina kiireen takia, onneksi lapset eivät vaadi kummoisia.

Meillä on piakkoin puutarhapalstalla kevätkylvöjen aika. Tulee väkisinkin mieleen, että ehkä kannattaa kylvää tänä vuonna sellaista, mikä oikeasti kasvaa ja tulee ruokapöytään. Ehkä tilanne ei ole ihan niin vakava, mutta puutarhapalstaan liittyvät ajatukseni ovat hieman erilaisia kuin aiemmin.

Tavallaan, tällainenhan olisi tietynlainen paluu juurille. Puutarhapalstat ja muut kaupunkipuutarhat ovat historiallisesti tarjonneet kaupunkilaisille mahdollisuuden viljellä ruokakasveja: perunoita, kaalia, juureksia...

Vaikka moni meihin vaikuttava asia maailmalla on hivenen solmussa, hyvääkin tapahtuu. Naakan koululla oli tilaisuus, jossa koko koulu oli salissa samaan aikaan seuraamassa yhteistä ohjelmaa :) Tämä ei olisi normaalina aikana todellakaan mikään juttu. Nyt on kuitenkin helppo nähdä, minkä takia Naakka suorastaan "lensi" palatessaan kotiin.

Perhepiiriämme on myös kohdannut iloinen perhetapahtuma! Palaan asiaan myöhemmin :) 

Touhinkin päiväkotielämä normalisoituu taas hieman päiväkotikuvauksen merkeissä! Touhista ei ole otettu päiväkotikuvaa viimeksi kuin kolmevuotiaana, joten kyllä tätäkin on odotettu. Toivottavasti T. itse on samoilla linjoilla ;) 

Elän ajankäyttöni kanssa tällä hetkellä käytännössä kädestä suuhun. Yritän nopeasti tehdä mahdollisimman hyvää työtä, ja yhden rupeaman jälkeen on vuorossa seuraava. Selviän työmäärästä jotenkuten, mutta se on koko ajan sillä hilkulla.

Opiskeluni vaikuttaa tällä hetkellä moneen asiaan, eikä vähiten lapsiini. Olen ottanut ihan suoraan puheeksi toistuvasti heidän kanssaan, mistä johtuu, että äiti on nyt hieman etäällä. Se ei ole äidistäkään hauskaa, mutta onneksi tilanne on välilaikainen - tosin vuoden mittainen väliaikaisuus on lapselle pitkä, se on minullekin pitkä.,

Joka tapauksessa, joka päivä ollaan askel lähempänä tilanteen normalisoitumista, onneksi. Ainoat "vapaat" hetket sitten viime heinäkuun koin joululomalla, ja mikäli koronan sairastamisen voi laskea lomaksi, silloin. Muuten olen työskennellyt seitsemänä päivänä viikossa,  ja nyt pitää vielä jaksaa noin kuukausi, huh!

PS. Ajalta harkan jälkeen odotan kokkaamista. Tätä on itsekään vaikea uskoa - näemmä, kun säännölliseen ruuanlaittoon ei ole aikaa, sitä alkaa ikävöidä.

PPS. Kurkkaan huomenna puutarhapalstan. Josko kaikki jäät olisivat sentään edes sulaneet.

PPPS. Meidän iso pieni poika Touhi <3 Joulupukin tuoma lammas on pehmoleluista ykkönen. Sekin käy päiväkotia säännöllisesti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Taimitarhalla ja onnettomuus

Alan vanhetessani osoittaa merkkejä puutarhahulluudesta - no en ihan, puutarhapalstaani kuvaa parhaiten sana "mummolan takapiha"....