maanantai 18. huhtikuuta 2022

Noitametsä, kuvaa joka tuutista ja puolittainen pääsiäinen

Kävimme lasten kanssa eilen Noitametsä-nimisessä tapahtumassa. Ken haluaa, voi googlata tapahtumasta tarkemmin. Lyhyesti: kyseessä oli pääsiäiseen liittyvä seikkailutapahtuma koko perheelle. 

Menimme läpi noin puoli tuntia kestäneen radan, meitä opastivat satuhahmot. Lapsille annettiin ratkaistavaksi tehtäviä, joiden avulla pääsi eteenpäin. Lopulta pääsimme noidan luokse...

Olin valtavan tyytyväinen, miten hieno seikkailu lapsille oli järjestetty. Korona-ajan lapset eivät liiemmin ole teatterielämyksiä saaneet, ja aikuisillekin rata oli älyttömän kiva. Molempia lapsiani jännitti alkuun, mutta molemmat sulivat esitykselle. Touhille tuli lopuksi kiukku, sillä hän olisi halunnut heti uudestaan.

Huomasin kuittailevani lapsille, että nykylapsilla ei esimerkiksi piirustustaito kehity, kun valmista kuvaa otetaan vastaan koko ajan ja joka tuutista. Mielestäni sanoin kyllä tämän ihan nätisti. Naakka sanoi että hänellä olikin ajatuksena piirtää, ja Touhi sanoi että hän osaa jo piirtää niin hyvin ettei tarvitse kehittää :D

Tosiasiassa, eihän se "entisaikakaan" ollut jatkuvaa taitojen hiomista ilman kuvallista virikettä ;) Kuitenkin, ehkäpä piirtäminen, värittäminen ja sen sellainen olivat enemmän esillä - sellaisillakin (kuten minä), joiden taidot eivät olleet mitenkään huiput.

Yksi hitti Naakan ikäisenä ja vähän vanhempana oli tehdä "sanomalehti". Siihen koottiin itse kirjoitettuja juttuja ja piirrettiin itse kuvat tai sitten ne leikattiin lehdistä. En olekaan esitellyt tätä ideaa Naakalle - taidanpa tehdä sen vähän myöhemmin.

Pidän sinänsä erilaisista vuodenaikajuhlista, myös pääsiäisestä. Tänä vuonna en kyllä ole käytännössä tehnyt mitään asian eteen. Edes rairuohoa ei meillä tänä vuonna istutettu - syynä kiireinen opiskelutilanne. 

Kun tarkemmin ajattelen asiaa, ei kai ole tarkoituskaan suorittaa vuodenaikajuhlia. Minun "aikaansaannokseni" tänä pääsiäisenä olivat Noitametsään osallistuminen, yhden mämmiannoksen syöminen sekä pääsiäiskukkien vieminen tuliaisiksi.

Lapsille järjestyi kuitenkin yhdessäoloa lähisuvun kanssa ja pääsiäismunajahti - siinä taisivat olla tärkeimmät. Kirkkokin oli vähän suunnitteilla, mutta se jäi. Ehkä sitten joskus.

PS. Nautin itsekin noitametsästä - ensi vuonna uudestaan, mikäli järjestetään :) 

PPS. Kädentaitojen harjoittaminen ei muuten ole mahdotonta aikuisillekaan. Sekin on ehdotonta plussaa, ettei kukaan enää pilaa harjoitteluintoa esimerkiksi numeroarvioinnilla, kuten koulussa tehtiin.

PPPS. Rairuohoa en istuttanut, mutta josko tänään saisin aikaiseksi siemenvaraston tsekkaamisen - jotakin voisi jo jopa laittaa purkkiin!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Taimitarhalla ja onnettomuus

Alan vanhetessani osoittaa merkkejä puutarhahulluudesta - no en ihan, puutarhapalstaani kuvaa parhaiten sana "mummolan takapiha"....