Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2025.

Lintsi-päivä - pilvipoutaa ja vuoristoratoja

 Kuluneen viikon olemme viettäneet kaupungissa. Tarkoitus on ollut mökkeillä paljon enemmän, mutta sää oli niin sateinen ja kylmä, että päätimme lopulta viihtyvämme paremmin kotona, siis toistaiseksi. Emme käyneet Lintsillä edellisenä vuonna, joten suuntasimme sinne. Lintsiä ja muitakin huvipuistoja täytyy nykyisillä lipunhinnoilla hieman harkita. Nytkin pohdimme, olisiko reissumme sen väärti. Kuitenkin, koska Naakka pääsee jo pituutensa puolesta kaikkiin laitteisiin ja Touhikin suureen osaan, arvelimme reissun kannattavaksi. Toinen reissua puoltava piirre on, että olemme jokainen melko huimapäisiä laitteissa kävijöitä. Kaikilla on toki joitakin rajoituksia. Itse en mene mihinkään keinuttavaan tai liikaa pyörivään. Muillakin on joitakin rajoitusksia. Pilvipoutainen sää osoittautui hyväksi valinnaksi. Lintsillä ei ollut ollenkaan liikaa porukkaa. Oikein mihinkään ei tarvinnut jonottaa liian kauan. Porukalla menimme alkuun mm. puuvuoristorataan ja Linnunrata-sisävuoristorataan. Linn...

Kyläreissulla uudessa asunnossa

 Kävimme katsomassa uutta asuntoa. Se oli vielä työmaata. Sisällä asunnossa melkein kaikki näytti valmiilta. Rappukäytävät sen sijaan olivat työn alla. Ikkunoista oli hienot näkymät - mitä muutakaan voi 11. kerroksen asunnolta odottaa. Aikaa oli varsin vähän. Sellaisessa ajassa en luultavasti pystynyt keskittymään mihinkään olennaiseen. Silti oli mukavaa päästä kurkistamaan ja esimerkiksi istumaan saunan lauteilla :D Lapsista oli mukavaa käydä uusissa huoneissaan. Emme pystyneet vaikuttamaan materiaaleihin jne., koska asumisoikeusasunnon hakuaika oli jo päättynyt, kun löysimme meille sopivan asunnon. Kaikki näytti kuitenkin hienolta ja uudelta. Kaikki näytti nimenomaan uudelta. En ole koskaan ennen muuttanut uuteen taloon ja uuteen asuntoon. Jokainen kotini on rakennettu vuosikymmeniä aiemmin. Se ei ole koskaan haitannut minua. Oikeastaan tulin ajatelleeksi asiaa vasta nyt, kun olemme muuttamassa uuteen taloon. Vielä vähemmän voin sanoa muuttaneeni uudelle asuinalueelle. Emme oik...

Pyörällä kaatuminen, epävarmuutta ja sadetta

Kaaduin vähän aikaa sitten pyörällä. Hiekkatiessä oli "sortunut" reuna, enkä reagoinut siihen tarpeeksi nopeasti. Tuloksena ei ollut mitään vakavaa - inhottavaa kuitenkin. Tuntui lievästi sanottuna ikävältä, kun puoliso kaapi hiekansiruja kyynärpään haavasta. Onneksi kuitenkin hoiti haavan. Jalkoihin, enimmäkseen reisiin, tuli mustelmia. Sanotaanko, etten nyt oikein voinut keikistellä juhannusreisilläni :D Ei ehkä olisi tullut muutenkaan niin tehtyä, sää oli aivan pirullisen kylmä ja koko ajan satoi. En ole sen jälkeen pyöräillyt. Se kyllä johtuu siitä, että olen ollut mökillä melkein koko ajan. Viimeksi palstalle piti ottaa trimmeri mukaan. Sen kanssa nyt ei sentään pyöräillä, niin kävelyksi meni. Tänään taidan mennä pyörällä. Kaupunkipyöräily ei ole muutenkaan minun kohdallani kovin "varmaa". Asumme sen verran keskeisessä paikassa, risteykset ovat isoja ja kaikenlaisten tie- ja muiden töiden takia pyöräily on vähintäänkin puikkelehtivaa. Olen silti edelleen siin...

Nykylapset...

Kuva
Nykylapsista ja -nuorista puhuttaessa nousevat usein esiin vain ongelmat. En väheksy ongelmia. Meillä on lisääntyvää lapsiperheköyhyyttä, lisääntyviä mielenterveysongelmia ja vaikka mitä. Silti en haluaisi liittyä ennen oli kaikki paremmin -kuoroon. Muistan oman lapsuuteni yleisistä keskusteluista jne., että meidän olisi pitänyt tehdä enemmän töitä kotitöistä alkaen ja katsoa oikein paljon vähemmän telkkaria. Meitä tyhmistivät sarjakuvat, liika sisälläolo ja se, että kaikki on meille liian helppoa.  Nykylapset taas...ne ovat "parisuhteessa" ruudun kanssa tai sitten parisuhteessa väärien sukupuolien jne. kanssa. Ne ovat toki itsekin suuntautuneet väärin. Ne eivät osaa leikkiä, ulkoilla, olla kavereiden kanssa...ne ovat ahdistuneita tai on muista mielenterveysongelmia jne. Minulla on kotonani alakouluikäisiä lapsia.  Meiltä löytyy oikein selkeä nepsy-lapsi. Kotoa löytyy myös ruudun suurkuluttajia (mikäli ei rajoiteta). Mutta, meillä on leikkiviä lapsia. Heidän ystävänsäkin lei...

Mökillä

Kuva
 Olemme viime päivät viettäneet mökkielämää. Vaikka kehoni kestää heikosti helteitä, sanoisin, että saisi olla se viitisen astetta lisää :D Uimavesi on nimittäin tällä hetkellä niin kylmää, että se ei houkuttele uimaan (puhun kyllä vain itsestäni - esimerkiksi T. ui aivan tyytyväisenä).  Vesi on tällä hetkellä +15, sellainen raikas ja mukava lämpötila olisi itselleni +20. Lämpimämmässä vedessä voi sitten viettää oikeasti aikaa. Säätiedotuksia tsekkaillen voisi sanoa, että ainakaan seuraavan viikon aikana ei kovin paljon lämpeä. Toisaalta, kun ei ole liian kuuma, on voimaa puuhailla. Eilen käytiin kaupungissa kaupassa, mutta oli toisaalta myös nurmikon ajoa ja vesakon karsimista. Lapset ovat myös osallistuneet. Ostin muuten kaupungista tikkatauluun uudet tikat - ihan vain huomatakseni, että vajassa olikin samanlainen täysin uusi pakkaus. No, nyt on varaa hukata tikkoja pöpelikköön. Se onkin melko varma skenaario, sillä olen oikein huono heittäjä. Pallon heitto tms. ei koskaan...

Astmapäivitys

Kuva
Olen tällä viikolla käynyt spirometriassa. Se on koe, jota en ikinä odota innolla - se on rasittava. Oikeastihan se ei ole mitenkään kamala, mutta se kestää, ja puhallusten pitää mennä oikein. Onneksi koko ajan saa ohjeita. Syy tämänkertaiseen spirometriaan on, että keuhkolääkäri haluaa selvittää astmani tyypin. Jos astmani on tiettyä tyyppiä, minulle voitaisiin mahdollisesti kokeilla biologista lääkettä. Jos se on muuta tyyppiä, jatkaisin nykyisillä lääkkeillä.  Olen käsittänyt, että asiaa pohditaan siksi, että astmani on ollut aika hankalasti hoidettava. Yleensä astma "rauhoittuu" muutamassa vuodessa, mutta minulla se on pahentunut asteittain. Myös kortisonitablettikuureja on ollut useita. Onneksi tilanne on nyt hyvä. Uusi kolmoislääke toimii hienosti. Pystyn kävelemään melko reippaaseen tahtiin, ja esimerkiksi eilen uin Stadikalla 1,2 km ilman taukoja.  Viime kevät aiheutti kuitenkin melkeinpä trauman. Hengittäminen ei koskaan aiemmin ole ollut niin työlästä kuin huhti-t...

Kesäkuu on uintikuu

Kuva
 Pääsimme viikonloppuna ensimmäistä kertaa mökille - minä, Naakka ja isovanhemmat. Olen ollut vieläkin aika hermoraunio (kevään sairastelun ja työputken jälkeen), mutta rauhoituin viikonloppuna jo melkoisesti.  Huikaisevin kokemus oli talviturkin heittäminen. +18 on minulle vielä varsin vilpakkaa, mutta saunasta se onnistui. Naakka puolestaan on todella hyvä menemään kylmään veteen, hän menee uimahalleissakin aina kylmäaltaaseen. Kastautuminen oli hirveätä, mutta itse uinti oli varsin ok. Järvessä uiminen on mukavaa, ja tutut pohjakivet löytyivät kuin itsestään. En nyt lähtenyt ahnehtimaan, vaan uin hieman matkaa ja nautiskelin kesätunteesta. Naakalla oli pieni näyttely paikallisella Kylätalolla - siellä oli kesätapahtuma. Se liittyi liikkumiseen ja hyvinvointiin. Kävin hieronnassa ja me molemmat kävimme manikyyrissä. Teimme myös muutamia kirppislöytöjä. Naakka esitteli näyttelyään upeasti, ja vastaili kävijöiden kysymyksiin. Täytyy sanoa, että tällaisissa asioissa Naakka lo...

Taidot - pyöräily

Kuva
En ole aikuisiällä kovin paljon pyöräillyt . Tosin parikymppisenä pyöräilin välillä kesätöihin.  Lapsuudessa ja nuoruudessa olin pyöräillyt paljonkin, sillä se oli ainut nopeampi keino päästä paikasta toiseen maaseudulla. Isoin syy nykytilanteeseen on niskavamma. Saatuani niskan retkahdusvamman ja oireiden jäädessä päälle, pyöräily ei onnistunut tasapaino-ongelmien ja kipujen takia, kuten ei onnistunut moni muukaan asia. Tilanne helpottui todella hitaasti. Nyt lapseni alkavat olla siinä tilanteessa, että pyöräily heidän kanssaan onnistuu pidemmällekin. Siksi olen tullut siihen tulokseen, että minunkin on syytä kokeilla. Sen lisäksi suunnitelmissani on työmatkapyöräily ensi syksynä. Kokeilin pyöräilyä uudestaan juurikin siellä maaseudulla. Sain perheenjäsenen mukaan, ja lähdimme peltolenkille pyörällä. Suoraan sanottuna minua pelotti, pysynkö edes tasapainossa :D Nyt jo naurattaa, mutta silloin ei. Seuraavan kerran kokeilin pyöräilyä kaupungissa. Se onkin paljon pelottavampaa. Pelk...

Palstakuulumisia, kesäkuun alku

Kuva
Puutarhapalstalla kesä on lähtenyt todella käyntiin - olen käynyt jo kaksi kertaa leikkaamassa ruohon. Kastella ei tarvitse niin mahdottomasti vielä, mutta muuten töitä riittää. Tällekin kesälle on yksi isompi projekti. Tarkasti määrittelemätön jaloangervo kasvaa nyt kahtena hieman liian suurena pensaana. Ongelmana on, että ne ylittävät sallitun pensaiden korkeuden. Tänä kesänä ajattelin madaltaa niitä. Se onnistuu tavallisilla puutarhasaksilla.  Ongelmana on "puujätteen" hävitys. Palstalle ei saa jättää oksakasoja, ja oksia on tulossa paljon. Ainoa tapa on joko viedä keko sopivalle jäteasemalle tai sitten saksia tuotos niin pieneksi, että se menee ongelmitta kompostiin.  Olen päättänyt, että esikoiseni alkaa silppuamaan oksia, ja hän saa siitä myös jonkin verran palkkaa. Aion tehdä sitä itsekin, mutta hommaa on melkoisesti. Luulen kuitenkin, että saksimisurakka onnistuu.  Esikoinen on siis suostunut hommaan :D Puutarhahommiin ei mielestäni parane pakottaa, vaan Enemmänk...

Taidot - uiminen

Kuva
Talvi tuli ja meni - emme käyneet kertaakaan uimahallissa. Pakon edessä ( :D ) Naakan isä kävi Naakan kanssa treenaamassa uintia. Minä haluaisin käydä uimassa matkaa, mutta en ole tänä talvena ehtinyt. Touhi haluaisi usein uimaan. Uimataito on todella tärkeä kansalaistaito. Myönnän, että olen saavuttanut tuon uimataidoksi kutsutun 200 metriä vasta aikuisena. Nyt minulla on tuo taito, ja pidempikin matka onnistuu. Uiminen on mielestäni aika kivaa. Menimme vaihteeksi uimahalliin, jossa emme ole käyneet ennestään. Tosin olen käynyt sen aulassa töiden merkeissä. Oli Helatorstai, ja iloksemme uimahallissa oli todella hiljaista. Se tarkoitti, että meille oli tilaa oikein hyvin! Koska kumpikin lapsi tarvitsee vielä valvontaa , meidän uimareissuilla ei pääse itse uimaan esimerkiksi sitä matkaa. Sen sijaan pääsee viettämään aikaa uima-altaassa lasten kanssa :) Käytännössä tämä sopii hyvin - tykkään itsekin vielä leikkiä. Leikin ohella harjoittelimme uimista. Olin oikein tyytyväinen, kun T. ui p...

Luokan kanssa yön yli Nuuksiossa

Kuva
Lapset olivat tällä viikolla luokkansa kanssa retkellä Nuuksiossa. Touhi palautui sieltä myöhään iltapäivällä, Naakan ikäiset eli isot jäivät telttailemaan yön yli.  Täytyy sanoa, että minua hieman jännitti Naakan telttaretki. Toisaalta, minun on myös hyväksyttävä, että 12-vuotiaani tekee asioita kodin ulkopuolella. Ainakin meillä pakattiin pitkään ja hartaasti, joten siitä se ei voinut jäädä kiinni. Olen ollut vuosien mittaan todella iloinen, että lapseni ovat päässeet sekä päiväkodin että koulun puolesta viettämään paljon aikaa luonnossa. Metsäretkiä ovat molemmat tehneet ihan pienestä asti.  Touhi palautui retkeltä klo 16 jälkeen . Kyselin, mitä kaikkea retkellä oli tehty ja mikä oli ollut mukavinta. Mukavimmaksi asiaksi T. kuvaili, että he olivat jääneet yhden aikuisen kanssa tekemään tulta nuotioon, kun muut olivat menneet leikkimään. Kahdeksanvuotiaani kertoi, että tulenteko oli ollut ihanan rauhallista. Oli ollut mukavaa lisätä puuta nuotioon ja nähdä, kun tuli syttyi. ...

Tekoälypohdintaa

Kuva
Kuuntelin tänään aamuohjelmaa , jossa puhuttiin siitä, kuinka tekoäly on korvannut monenlaisia rutiinihommia. Siinä tuotiin esille mielenkiintoinen näkökulma, jota ei ole minunkaan mielestäni mietitty.  Nyt on aikuistumassa ja siirtymässä työelämään ensimmäinen sukupolvi, joka voi ottaa suoraan tekoälyn käyttöön (toki työtehtävästä riippuen). Heidän työuransa alkuajat tulevat olemaan erilaiset edellisten sukupolvien kanssa. Tähän asti työelämään on juurruttu nimenomaan aloittamalla rutiinitoimenpiteiden toistosta ja arvioinnista, mikä meni hyvin ja missä pitää parantaa. On myös ollut mahdollista nähdä eritasoisia tai muuten erilaisia työn tuloksia. Nyt monessa työpaikassa korvataan ihmisen työpanos tekoälyllä. Ei ole välttämättä tutkittu, minkätasoisia tuloksia sieltä tulee. Tällä hetkellä selvää on kuitenkin, että rutiinihommien tuotoksilla on uhkana muuttua toistensa kopioiksi. Olen toisaalta huolissani tekoälyn tekemän työn tuloksesta, lähinnä sen laadusta - joskus myös todenmu...

Kuluneen viikon tapahtumia

Kuva
 Aika on taas kulunut viikon eteenpäin. Tähän viikkoon on mahtunut todella paljon kaikenlaista: Sunnuntaina yllätyin toden teolla, kun nousin ylös. Lapset olivat hakeneet minulle valkovuokkoja lähimetsästä. Lähtö ja paluu olivat sujuneet niin hiljaa, etten todellakaan ollut herännyt kumpaankaan. Lisäksi, lasten isä oli hankkinut minulle lahjan, joka oli ollut toiveissa pitkään - majakkalyhdyn. Siis sellaisen, johon laitetaan tuikku (ledi riittää) sisään.  Kun päivällä keittiömme muuttui "Ristorante Hemulinoksi", olin jo todella iloisesti yllättynyt. Lapset muuten valmistivat pasta carbonaran ihan ilman apua. No, kävin kippaamassa spagettivedet pois. Oli ihanaa astua valmiiseen pöytään. Kai se on myönnettävä, että äidit, minäkin, ovat tärkeitä <3  Lounaan valmistuksen jälkeen lapset vetäytyivät jo omiin puuhiinsa. Me aikuiset lähdimme vielä käymään Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Siellä oli todella mukavaa käydä pitkän tauon jälkeen. Tuli taas inspiraatiot...

Lemmikkipäivitys

Kuva
Minun on pitänyt monta kertaa kirjoittaa päivitystä lemmikkien kuulumisista. Se on vain jäänyt. Meillähän lemmikit vähenivät reippaasti, kun viimeinen gerbiili siirtyi talvella ajasta ikuisuuteen. Sen jälkeen puolisollani todettiin "hiiriallergia". Hän kävi siis allergiatesteissä. Näillä näkymin uusia hiirulaisia ei meille tule. Täytyy sanoa, että ikävöin gerbiileitä ja lemmikkijyrsijöitä. Lievitän ikävääni lueskelemalla facen jyrsijäryhmiä. Kun käyn eläinkaupassa hankkimassa akvaariojuttuja, tsekkaan aina läpi kaiken muunkin.  Nykyisellään meillä on akvaario, jossa on kaloja ja yksi sukarapu. Yksi siksi, että kongontetrat taisivat pistellä loput suihinsa, kun sukaravut tulivat meille poikasina. Leväsukarapuhan on isompi kuin muut lajit, mutta se ei ilmeisesti riittänyt. Onneksi nyt jäi edes yksi ainokainen. Akvaario on toipunut viime syksyn ja talven leväongelmasta. Hankin sinne useita nopeasti kasvavia kasveja, ja erityisesti vedensuosikki on täyttänyt tilaa upeasti. Vall...

12-vee (Naakka) ja juurihoito (minä)

Kuva
Eilen oli merkittävä päivä , ei nyt ehkä kaikille (vaikka oli myös Eurooppa-päivä), mutta minulle ja perheelleni. Esikoisemme Naakka täytti kokonaista kaksitoista vuotta! Ihmeellistä, että perheessämme on niin iso lapsi. Naakka ei tietenkään jännittänyt ;) , mutta tuli kuitenkin herättämään minut 4.30, kun luuli, että kello on 7.00. Tässä kohtaa ei ehkä saisi mainita, mutta en tietenkään saanut enää unta sen jälkeen. Eilinen oli senmukainen. Naakka sai tänä vuonna useamman lahjan. Hän sai Squishmallow - pehmolelun, magneetti-rakennusosia, Pets-hahmoja... Yksi lahja oli ns. aineeton. Naakka pääsee kanssani kuntosalille siihen saakka, kun muutamme liian kauas kuntosalista. Kuntosali tarjoaa mahdollisuuden lapsi & vanhempi - käynteihin. Minä menen Naakan kanssa salille, eli 12-vuotias ei voi mennä sinne yksin. Saamme (tai Naakka saa) myös opastuksen "lajiin" ennen kuin pääsee aloittamaan.  En ole yhtään varma, innostuuko Naakka salilla käymisestä. Ainakin hän on nyt innostun...

Ne kotityöt

Kuva
Yllätyn yhä uudestaan kun huomaan, kuinka taitavia lapseni jo ovat. Heistä on jo ihan oikeasti apua kotitöissä. Alakoululaisille on jo hyödyllistä itselleenkin, että he osaavat tehdä asioita. Kaikki ei tietenkään vielä onnistu, eikä tarvitsekaan. Olen nyt johdonmukaisesti teettänyt lapsilla säännöllisesti kotitöitä, esim. roskien viemistä, vessan siivoamista, lattianpesua jne. Toisaalta haluan, että he oppivat, toisaalta olen kertonut heille, että nyt kun muutamme isompaan asuntoon, eivät aikuiset jaksa käydä kokopäivätöissä ja hoitaa kaikkea kotona. Meillä on myös kiukuteltu (niinhän minäkin teen, ainakin mielessäni, kun joudun tekemään jotakin ei niin mieluista). Olen sanonut, etten voi muuttaa asiaa mukavaksi, mutta se nyt yksinkertaisesti vain pitää tehdä ja vieläpä säännöllisesti. Meillä ei ole supersiistiä. Meillä ei myöskään ole aina superterveellistä, alusta alkaen tehtyä ruokaa. Meillä tulee tilanteita, joissa jokin kotityö, esim. pyykinpesu olisi pitänyt hoitaa jo aikapäivä...

3-vee, taimenkasvatus ja edelleen toipuminen

 Pääsimme viikonloppuna juhlimaan kummipojan 3-vuotissynttäreitä. Lähisuku oli paikalla, ja ensikauhistuksen jälkeen (pienet raukat, kun ne aina herätetään päiväunilta tilanteeseen, jossa tupa on täynnä ihmisiä ;) ) kummipoika liittyi kyllä iloisena juhlijoihin. En voi muuta sanoa, kuin että olipas mukavaa, kun oli juhlat! Jo vähän isommat omat lapseni innostuivat myös leikkimään lahjaleluilla (muun muassa magneettirakennussarja). Oli myös hyvä, kun isot lapset saattoi välillä päästää keskenään pihaan ja liikkeelle. Kummilapsi (nuorin kummilapsistani) on älyttömän herttainen 3-vuotias. Hän tykkää ainakin juoksemisesta, laulamisesta ja kirjojen lukemisesta. Hänellä on toivottavasti edessä oikein hyvä ja mukava vuosi kolmevuotiaana :)  Tällä viikolla olen seurannut taimien kasvua ja kasvattanut puutarhainnostusta. Olen oikein tietoinen, että siitä tulee myös osaksi veemäistä, mutta myös ihanaa. Sää on vielä pirun kylmä, mutta toisaalta on vasta toukokuun alku. Minulla on nyt n...

Vielä lisää uudesta asuinalueesta + ferritiini

Kuva
Olen tuumaillut tälläkin viikolla monia asioita. Yksi päällimmäisistä on muutto, ja kuinka käytännön elämä sen jälkeen sujuu. Suurin muutos tulee olemaan, että lapset alkavat kulkea kouluun bussilla. Heille se tulee olemaan siinäkin mielessä iso muutos, että koulu on tähän asti sijainnut oikein kätevästi kotitalon vieressä samalla puolella katua. Bussimatka ei todellakaan ole pitkä - noin 10 - 15 minuuttia. Lasten on opittava kaksi asiaa: Mihin aikaan pitää lähteä kouluun, jotta ehtii. Lisäksi heidän täytyy oppia, kuinka toimia, jotta ei esimerkiksi jää bussin alle. Täytyy myöntää, että erityisesti Touhin kohdalla tämä asia hivenen hermostuttaa. Muutenkin liikennettä on uudella asuinalueella enemmän kuin "vanhalla". Sen kanssa täytyy oppia elämään.  Apteekki uudella alueella saisi olla , mutta ei ole. Ilokseni totesin, että siellä käy kirjastoauto. Se on jo huomattava parannut, koska ajattelin ennen, että täytyy aina lähteä erikseen kauemmaksi kirjastoon. Kirjastoautoon voi ...

Voimien palauttamista ja vilaus uudesta kodista

Kuva
Upeata että tuli loma! Itselläni on edeleen toipilasvaihe keuhkojen kanssa. Nyt joudun ottamaan avaavaa lääkettä onneksi vähemmän kuin alkuviikosta. Poskiontelontulehdus meinaa vielä pukata päälle, toivottavasti pysyy aisoissa. Olin jo toiveikas, että pääsisin salille. Täytyypä siirtää vieläkin eteenpäin. Onneksi tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia :) Onneksi myös lapset alkavat olla kunnossa, vaikka satunnaisia yskähdyksiä kuuluukin sieltä täältä. Lapset ovat käyneet hienosti koulua. Tosin Touhi oli löytänyt Classroomista Chat-mahdollisuuden ja kirjoittanut striimin täyteen sekavahkoja viestejä niin, etteivät 25 luokkakaveria olleet enää löytäneet varsinaista tehtävää. Pidin Touhille asianmukaisen puhuttelun Classroomin oikeaoppisesta käytöstä. Oli kyllä pakko kääntyä toiseen suuntaan välillä, koska minua hivenen nauratti ;)  Käsitöistä pitävä Naakka on ilokseni löytänyt rennolla otteella toimivan kässäkerhon. Kerho kokoontuu säännöllisen epäsäännöllisesti, mikä sopii helposti...

Korvasärkyä, istutuksia ja Monopoly

Kuva
 Jälleen on vähän parempia tautikuulumisia. Tosin jouduimme hakemaan T:lle vielä antibiootin korvatulehdukseen. Kivut olivat eilen illalla kovat, mutta onneksi tänään on jo sujunut paremmin. Sanoisin, että ulkoilma & kaverit kutsuvat lapsiamme pian. Minun astmakeuhkoni kaipaavat vielä toipumista. Olenkin ollut koko päivän kiltisti sisätiloissa. Olen tarvinnut avaavaa lääkettä, mutta selvinnyt sen kanssa. Olen myös välttänyt puhumista, koska ääni on vielä kovin heiveröinen. Sanoisin kumminkin, että koko perhe suuntaa maanantaina normaaliin arkeen. Onneksi on vielä sunnuntai aikaa toipua.  Rairuoho alkaa nousta. Ihan kamalasti en ole jaksanut miettiä pääsiäisjuttuja, mutta ehkäpä saamme pikkuisen paikan koristeille. Olen istuttanut rairuohoa aikuisuudessani melkein joka vuosi. Se tuo mielestäni kotiin kevään. Kaupasta kotiin etsiytyi vielä tomaatin- ja kesäkurpitsan siemeniä. Niissä kestää, toivottavasti onnistun. Se onkin sitten näillä näkymin viimeinen vuosi, jolloin kas...

Vieläkin tautia, mutta ehkä jo vähän vähemmän

Kuva
Meillä on ollut aikamoinen tauti. Viime viikonlopun aikana tauti tarttui koko perheeseen. Lapset ovat olleet koko viikon pois koulusta ja ovat varmasti vielä huomisenkin. Josko "taudin selkä" alkaisi taittua nyt loppuviikon aikana. Kukaan ei onneksi enää ole neljänkympin kuumeessa, mutta Touhilla oli tänään vielä 38. Hän hieman valitti korvaansa. Toivottavasti ei nyt sentään enää tule korvatulehdusta. Molemmilla lapsilla (ja minulla) on sellainen syvältä tuleva yskä.  Minä kuntouduin kuitenkin sen verran, että palauduin töihin eilen. Sanotaanko, että kunto kesti suhteellisen hyvin töissä olemista, mutta heikommin työmatkakävelyä. Muu perhe sairastaan vielä kotosalla. Keuhkoni eivät ole oikein tykänneet, mutta onneksi tilanne ei ole lähtenyt pahenemaan uudestaan. Olen käyttänyt aika paljon avaavaa lääkettä ja yrittänyt olla levossa mahdollisimman paljon. Ääneni ei oikein meinaa vielä kestää. Ruoka ei maistu vielä mahdottoman hyvin meille kenellekään, mutta eiköhän tilanne hi...

Mistähän sitä aloittaisi..

Viikko on ollut aikamoinen. Astmaoireeni pahenivat viikko sitten, ja sunnuntain ja maanantain välisenä yönä minulle tuli hengenahdistusta. Kun nousin aamulla ylös, se helpotti. Lähdin kävelemään töihin, ja palleaan alkoi sattua. Oli pakko kääntyä takaisin. Työterveyteen siirtyminen oli aika tuskaista, kun happi ei meinannut kulkea. Pääsin kuitenkin perille. Lääkäri ei varsinaisesti osannut auttaa, mutta määräsi verikokeisiin, ekg:hen ja keuhkokuvaan. Minä menin kotiin sairastamaan. Olo pysyi aika surkeana, oli raskas hengittää, vaikka lääkitsin itseäni astmalääkkeillä. 20.30 lääkäri soitti. Minulla oli kuulemma sellainen arvo koholla, että pitäisi heti lähteä päivystykseen katsomaan, ettei kyseessä ole sittenkin keuhkoveritulppa. Tuo on asia, jonka ihminen haluaa viimeiseksi kuulla siihen aikaan illasta. Ei siinä muukaan auttanut. Saavuime päivystykseen, joka oli täynnä erilaisista hengitystieinfektioista kärsiviä potilaita. Ajattelin itse niissä oireissani, että jes, olen ainakin sa...

Urheilumies, uunot ja edes yksi sukarapu

Kuva
 Jos T:n mielenkiinnonkohteet olivat 2-vuotiaana Palomies Sami, Palomies Sami...jne., nyt on kyllä siirrytty toden teolla urheilun puolelle. T. käy säännöllisesti mutta sopivan rennosti futistreeneissä, ja katsoo kyllä varsinkin lätkää mielellään.  Minähän en ole varsinainen urheilutietäjä. Tosin vuoden 2000 paikkeilla seurasin isäni kanssa formuloita, kunnes ne siirtyivät maksukanaville. Olen katsonut mm-lätkää, jos Suomi pääsee tarpeeksi pitkälle. Hyvin nuorena meillä katsottiin kotona talvilajeja mäkihypystä ampumahiihtoon. Tämä on nyt vissiin sellainen poikajuttu (vaikka tyttöjen ja poikien juttuja ei pitäisi olla erikseen). T:n isäkin on mielestäni alkanut kunnostua yhä enemmän penkkiurheilijana, vaikka ei mielestäni aiemmin ihan sellainen ollut ;)  Onneksi eilen katsoimme muutakin - nimittäin Uuno Turhapuro armeijan leivissä. Lainasin dvd:n kirjastosta, koska Uunoja ei oikein ole tällä hetkellä missään saatavilla. Ovat luultavasti jo nykyään sen verran vanhoja. Mi...

Astmaa ja OCD:tä

Kuva
Aika paljon on mennyt viime viikkoina aikaa jaksamisen kanssa kamppaillessa. Jouduin uudelle kortisonikuurille, kun keuhkot eivät edelleenkään pelittäneet. Mitenkäs olisivat, kun sää on edelleen kuiva, kylmä ja pölyinen. Joku siellä keuhkoissa nyt pitää tulehdusta korkeana. Tämä vaikuttaa kieltämättä moneen asiaan. Olen puheammatissa, eikä ole kiva olla koko ajan hengästynyt, kun puhuu. Portaita tai mäkiä ylöspäin meneminen on hankalaa. Näin astman pahenemisvaiheessa pelkkä liikkeelläolo on hankalaa. Syön nyt toisenkin viikon kuurin ja otan pef-arvot. Varaan sen jälkeen lääkärin.  Toinen elämässäni jaksamista vaativa asia on mielenterveys. Minulla on sekä yleinen ahdistuneisuushäiriö että OCD. Kun jälkimmäinen pahenee, seuraa ahdistus. Se voi pahimmillaan johtaa työkyvyttömyyteen, kuten välillä käy. Avainsana on stressi: minulla ei yksinkertaisesti saa olla liikaa stressiä. Se onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty aikuisena uuden ammatin opiskelleelle ruuhkavuosiäidille :D Jo...

Helpotusta nukkumiseen ja mahdollisesti uuteen asuntoon

Kuva
Tällä viikolla tuli nostalginen olo , kun käytimme Naakkaa pitkästä aikaa Pikkujätissä. Naakka itsekin kertoi muistavansa erityisesti Mauri Kunnas -aiheiset seinäkuvat, vaikka viime käynnistä on vuosia. Meillä ei ole ollut Naakasta huolta. Nyt on ollut kuitenkin sellaista ongelmaa, että Naakalla on ollut jo pidempään vaikeuksia nukahtaa illalla. Kokeiltu on vähän kaikkea, mutta mikään ei ole oikein auttanut. Naakka on nukahtanut myöhään ja ollut päivisin niin väsynyt, ettei oikein jaksa mitään. Lääkäri oli mukava. Naakka sai vastata itse kysymyksiin, ja me vanhemmat vähän autoimme muutamassa kohdassa. Lääkäri oli sitä mieltä, että kokeillaan melatoniinia. Lisäksi tuli lähete verikokeisiin varmuuden vuoksi. Olo oli kaikilla huojentunut, kun Naakka nukahti kuin tukki ja nukkui sikeästi koko yön. Unet olivat olleet hieman "selkeämpiä" kuin tavallisesti, minkä tiedän itsekin melatoniinin ominaisuudeksi. Äitinä ajattelin, että jes, yksi huoli vähemmän! Meillä on ollut alkuvuodesta...

Miniristeily ja vastapainoksi rauhaa

Kuva
 Kävin eilen miniristeilyllä hyvässä seurassa. Se olikin jännä päivä! Lähdimme liikkeelle vasta klo 15, mikä on tavalliselle kahden päivän viikonlopulle oikein riittävä risteilyaika. Olin tosin aika väsynyt keuhko-ongelman takia. Onneksi tilanne on mennyt hiljalleen paremmaksi. Menomatkasta tulikin...tuulinen! Kun olin juuri hiihtolomalla kärsinyt keinuvassa laivassa, tuli pohdittua, että miten ihmeessä olen näin pian suostunut samanlaiseen tilanteeseen :D Olimme alkuun keulassa musiikkiesitystä kuuntelemassa. Horisontin heilunta ei ollutkaan ihan hyvä juttu. Totesimme, että seisominen ja keinumisen myötäily oli paras vaihtoehto. Laivassa myös oksennettiin, ja oksupusseja oli jaossa. Itselläni tilanne ei onneksi mennyt ihan siihen pisteeseen. Paluumatkasta muodostui hivenen rauhallisempi . Oli keinutusta, mutta vähemmän. Buffet oli hitsin hyvä, ja esimerkiksi vegaanivaihtoehtoja oli paljon. Ostin korvakorut, enkä juuri muuta. Meillä on kotona syöty herkkuja suurin piirtein hiihtol...

Sairauksia ja tutkimuksia

Kuva
Minulla oli pitkästä aikaa tällä viikolla tavallista hankalampaa astman kanssa. Vointi alkoi heikentyä maanantaina ja tiistaina. Keskiviikkona kävelin töihin, mutta totesin, että täytyy lähteä lääkäriin. Sekin meni vähän sähläykseksi. Päästyäni toimipisteeseen totesin, että lääkärin aika on tosiaan toisella puolella kaupunkia. Ratikoissa suhaaminen (en ole mitenkään pro reittien suhteen) otti voimille, kun happi ei meinannut kulkea. Onneksi oikea osoite löytyi viimein. Lääkäri tutki tilanteen, keuhkoista kuului komeat vinkunat. Koskaan ei tiedä, mutta todennäköisesti kylmä, kuiva ja pölyinen ulkoilma ja kenties työpaikan sisäilma olivat suututtaneet keuhkot. Sen seurauksena olin sairauslomalla keskiviikon ja torstain. Olo oli keskiviikkona aika infernaalinen. Tuntui, että keuhkokapasiteetti ei riitä oikein mihinkään, ja puhuminenkin väsytti. Torstaina tilanne alkoi onneksi hitaasti helpottaa.Kortisonitablettien kanssa se onneksi tapahtui. Kävin viemässä roskat, ja illemmalla menin vie...

Seksuaalikasvatuksesta

Kuva
Sana "seksuaalikasvatus" saa minut jostakin syystä kiusaantumaan. Se johtunee ehkä siitä, että muistan kouluaikaisia oppituntihetkiä. joissa opettajakin oli kiusaantunut :D Ajat ovat onneksi muuttuneet, vai ovatko? Mielestäni jo hivenen kulunut sana "polarisoitunut" kuvaa tätä aikaa. En haluaisi olla opetussuunnitelman- tai oppikirjojen tekijä juuri nyt. Voisin nimittäin saada haukut ja joutua sairauslomalle riippumatta siitä, mitä olisin tehnyt. Nykyään ollaan monta mieltä siitä, mitä koulussa pitäisi opettaa. Olen havaitsevinani kolme nykytilannetta kritisoivaa ryhmittymää: 1. "Lasten ja nuorten tulee saada tietää enemmän seksuaalivähemmistöistä ja sukupuolen moninaisuudesta" 2. Lasten ja nuorten ei tule saada tietää edellisistä lainkaan tai juuri ollenkaan. Perinteinen mies- ja naisasetelma sekä lisääntymisasiat sallitaan. 3. Lasten ja nuorten ei tulee saada koulussa tietää mistään edellisistä - vanhemmat opettavat sen, mikä on heidän mielestään tarpee...

Töitä, välienselvittelyä ja Donkey Kong

Kuva
Tällä viikolla minä olen palannut normaaliin työaikaan. Se sujui oikeastaan aika kivuttomasti. Alkuviikosta hermostutti, mutta jaksoin kuin jaksoinkin sosiaaliset tilanteet. Ihan en tänään saanut valmiiksi kaikkea, mitä toivoin, mutta suurimman osan kuitenkin. Minun täytyy saada tehdä mukavia ja vähän "hyödyttömiäkin" hommia myös työviikolla. Nyt olen pelannut hiihtolomalla ostamaani Donkey Kong Returns -peliä. Se on vanha peli, mutta sain joululahjarahaa ja hankin hd-version, joka toimii Switchillä. Olen pelannut noin puoli tuntia päivässä ja edennyt ihan hyvin. En ole oppinut tykkäämään synkistä ja väkivaltaisista peleistä, joten "piirroshahmot" ovat minulle oikein hyviä. Lasten mielestä pelaamiseni on kiva juttu. Joskus huomaan, että pelivalintani huvittavat heitä hieman :D T:n kanssa on ollut hieman säätöä . Kaveriporukassa on tyyppi, joka on pitkin kakkosluokkaa yrittänyt ärsyttää. Nyt on viime aikoina tapahtunut, että T. on viimein provosoitunut, ja pojat ova...

Nukkumispäivitys

Kuva
Pohdin, että olen viime aikoina nukkunut pääasiassa aika hyvin. Toki se johtuu osin lääkityksistäni, sekä mielenterveys- että vaihdevuosilääkityksestä. Jälkimmäisen merkitys tuntuu vain kasvavan. Osaksi se taas johtuu varmaankin siitä, että päivärytmini on aika samanlainen joka päivä. Tyynyyni en ole oikein tyytyväinen. Minulla on "halpis-Tempur". Aidot ovat parhaita. Minulla on kyllä ollut hyviäkin kopioita, mutta tämä nykyinen ei ole oikein mieleeni. En kyllä toisaalta ole raaskinut ostaa toistaiseksi aitoakaan. Kääntöpuoli "kovempaan" tyynyyn tottumisessa on, että hotelleissa jne. tyynyt tuntuvat järjestään huonoilta. Laivalla piti pyytää ekstratyyny :D  Nukkumiselle on toistaiseksi vielä hyvä vuodenaika. Sitten taas vaikeutuu, kun lämpötilat nousevat. Vähän yli 20 asteen päivälämpötila ei vielä kuumenna asuntoa, mutta yli 25 alkaa olla jo hankala. Nyt on toistaiseksi ihan mukavaa. Naakalla on usein hankaluuksia nukahtaa illalla. Hän on siinä mielessä kanssani ...