Mistä pidän - maailmanparannus (toivottavasti edes hieman käytännössä)

Koska olen joutunut (saanut) keskittymään hyvinvointiini viime aikoina, on tullut aika pohtia, mistä minä pidän. Se onkin yllättävän vaikea tehtävä vuosikymmenen ruuhkavuosien jälkeen. Ne eivät ole mitenkään päättymässä.

Olen kenties aina ollut kiinnostunut ajattelemaan asioita omaa elinympäristöäni pidemmälle. Se osa maailmasta, jossa asiat eivät ole niin hyvin kuin meillä, on kiehtonut. En ole asiantuntija, mutta minusta on mukavaa ajatella, kuinka esimerkiksi mahdollisuus juomaveteen, terveydenhuoltoon ja koulutukseen parantaa ihmisten elämää.

Uskon myös elämän helpottumisen rauhoittavan ja ehkäisevän konflikteja. Nyt meillä on Burundissa kummipoika D. Hänen yhteisönsä elämää tuemme toivon mukaan vielä vuosia. Olemme saaneet kummipoika D:ltä ensimmäisen kirjeen, jossa on hänen piirretty kädenjälkensä. Kirjoitamme pian hänelle seuraavan kirjeen.

Kotimaassakin riittää huolenaiheita. Eniten olen tänä vuonna miettinyt jengiytymistä. Nuori voi toki joutua "huonoille teille", mutta jotenkin tuntuu, että taustalla on asioita, jotka eivät ole hyvin. Kärjistäen ajattelen, että jos nuorilla miehillä missä tahansa päin maailmaa on näköalattomuutta ja vähän mahdollisuuksia, siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää.

Miten tähän voisi vaikuttaa, onkin hankalampi kysymys. Ehkäpä tarvitsisimme lisää positiivisia roolimalleja. Tämän esimerkiksi minä keski-ikäisenä valkoihoisena naisena ( :D ) en sopisi, roolimallin pitää olla lähempänä nuoren omaa viiteryhmää.

Murrosikä ja sen jälkeiset vuodet ovat suurta muutoksen aikaa jokaiselle. Vaikka asiat menisivät solmuun tässä vaiheessa, ne saattavat myös selvitä ajan kanssa. On myös hyvä muistaa, että asioilla on tapana järjestyä.

Monen mielestä tällaiset pohdinnat ovat varmasti ahdistavia ja ikäviä. Itselleni taas on tuottanut myönteisiä tunteita pohtia, millä tavalla hankalia asioita voisi ratkaista. En ole vaikuttavassa asemassa, mutta pystyn omassa työssäni tekemään tiettyjä asioita joiden toivon auttavan edes vähän.

Luonteeseeni taitaa kuulua ratkaisukeskeisyys, tosin oman pääni ongelmiin asti se ei aina yletä ;) 

Omaa kouluaikaa ei voi kyllä sanoa pohjustukseksi kiinnostuksenkohteilleni - esimerkiksi kehitysmaa- ja alkuperäiskansaosiot jätettiin aina käsittelemättä, koska niihin ei riittänyt aikaa :D Suunta tuntuu nykyään olevan aika lähelle sama, eikä opetussuunnitelma taida edelleenkään taata paljoakaan opetusta tämänkaltaisissa asioissa.