Keskity hyvinvointiisi - ai miten?

 Olen viime aikoina joutunut pohtimaan paljon omaa jaksamistani. Se on yllättävän hankala ja monitahoinen kysymys. On hankalaa saada kiinni, miten sitä jaksamista oikein pitäisi pohtia...ja mitä konkreettista pitäisi oikeasti tehdä.

On selvää, että itseltään ei pidä vaatia mahdottomia. Tunnistan itsestäni ajatusmallin, jonka mukaan minun täytyy suoriutua kaikesta hyvin. Ei kuitenkaan ole realistista, että kaikki menisi just nappiin, vaan täytyisi hyväksyä, että kaikesta ei voi suoriutua täydellisesti.

Ainakaan ei pitäisi miettiä, että oma ihmisarvo on kiinni siitä, että pyrkii täydellisiin suorituksiin eikä sitten yllättäen aina onnistu. Arvatkaa vain, pesiikö tämäkin ajatusmalli minussa. Toivottavasti nyt edes joissain muissakin ;) 

Joka tapauksessa, kun yleensä pohdin tässä vaiheessa, mitä kaikkea seuraavana vuonna saisin aikaiseksi, jätänkin tänä vuonna tämän listan tekemättä. Se ei tunnu kovin merkittävältä juuri nyt. Vuosi voi olla ihana muutenkin.

Olen kivasti saanut viikkoihini liikuntaa, josta tykkään. Käyn Pilateksessa, välillä uimassa ja kävelen paljon päivittäin. Tämä on merkittävä muutos aiempiin vuosiin. Jos en nyt ihan huippukunnossa ole, niin ainakin iloinen silloin kun liikun.

Arkipäivinä on usein kiireistä. Olen kuitenkin ihan tarkoituksella opetellut asenteen, että teen kun kerkeän (toki tätä ei nyt ihan työelämässä voi aina noudattaa, mutta muuten). 

Mitään yleispätevää vastausta jaksamiseen ei tässä(kään) syntynyt. Luulen kuitenkin, että juuri minun olisi hyvä sisäistää, että on ok, että rentoudun. En "pinnaa" mistään, jos keskityn välillä omaankin hyvinvointiini.

Miten tämä kaikki onnistuu ruuhkavuosiäidiltä? No en suoraan sanottuna tiedä. Voin vain mennä asiaa kohti vähitellen. On sanottava etten ole huolehtinut omasta jaksamisestani, öö, pitkään aikaan. Meillä tapahtui viime vuonna paljon, en olisi edes pystynyt.

Nyt voisin taas pystyä. Katsotaan, mihin käytännössä päädyn :) 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys