Takaisin Lontoosta
Aikuiset Niskaset palautuivat Lontoosta sunnuntai-iltapäivällä, ja alkavat jo sopeutua loman loppumiseen / arkeen palaamiseen. Niskasten jälkikasvu ja eläinmaailma odottivat meitä tyytyväisinä ja hyvin hoidettuina - kiitokset kaikille "projektiin" osallistuneille!
Rva viihtyi myös kolmannella Lontoon-visiitillään oikein hyvin. Kaupunki ja sen ympäristö olivat yhtä värikkäitä ja mielenkiintoisia kuin ennenkin. Erityisesti Lontoossa viehättävät mitä erilaisemmat rakennukset - ikivanhoja tiilitaloja ja upouusia pilvenpiirtäjiä saattaa sijaita ihan vieri vieressä.
Nähtävyyksiä tutkailimme lähinnä ulkopuolelta, mutta sisällä kävimme Madame Tussaud`s -vahakabinetissa sekä London Aquariumissa. Ulkopuolelta tsekkailu sopi rva:n niskalle paremmin kuin sisänähtävyydet, varsinkin tuon ensimmäisen kohdalla piti sitten selvitellä huonoa oloa ja niskakipua parisen tuntia.
Lontoossa oli hauska käydä myös tavallisissa ruokakaupoissa. Ihan niiden erilaisten valmisruokien takia olisi kiva viipyä maassa vähän pidempäänkin. Hotelliin ei paljon viitsinyt ostaa, mutta valmiiksi pilkotut hedelmälajitelmat olivat niin houkuttelevia, että niitä piti käydä hakemassa pariinkin kertaan.
Rva jäi ihmettelemään, miksi hedelmät ja marjat maksavat Suomessa niin älyttömästi...onko tämä nyt sitten niin paljon kauempana tuotantopaikoista kuin esimerkiksi tuo Lontoo (näin pohdin erityisesti kumotessani vadelmapurkin sisältöä suuhuni)?
Toinen ihana löytö olivat sushipaikat, joista sai ostaa varsin kohtuullisella hinnalla mukaansa mitä erilaisempia lajitelmia ja lisäksi samalla periaatteella tehtyjä isompia rullia ("handrolls"). Sushit saattoi viedä hotellille ja syödä huoneessa.
Se, mitä Lontoosta ei tule ikävä, olivat ruuhkat. Osuimme jonkinlaiseen huoltotyöviikonloppuun, ja metroja kulki harvemmin kuin tavallisesti ja jotkut asematkin olivat välillä suljettuja. Rva:lle tulee täyteen ahdetussa metrossa ja varsinkin metrolaiturilla sen verran klaustrofobinen olo, että helpotus oli suuri silloin, kun viimein pääsimme maanpinnalle.
Sinänsä se metroverkostokin on iso ja jännä - asemat olivat välillä todella sokkeloisia, joten onneksi rva:lla oli mukanaan hra, jonka suuntavaisto on meistä kahdesta se parempi.
Sen verran kiinnitin kulkemiseen huomiota, että Lontoon City näyttää olevan pyörätuolilla, lastenvaunujen kanssa tai muuten liikuntaesteisille vähän hankala, ainakin julkisten kulkuneuvojen osalta. Hissejä kyllä löytyi, mutta ei ollenkaan niin tiheään kuin meillä - portaita oli myös siellä täällä.
Saattaa kumminkin olla, että avuliaat ihmiset korvaavat osan tästä puutteesta - kohteliaisuus tuntui olevan Lontoossa ihan toisella tasolla kuin täällä meillä, ja apua sai, kun sitä vähänkin tarvitsi. Sellainen tuntui oikein hyvältä.
Kun sunnuntaina palasimme kotiin, niin kyllä meillä olikin jo ikävä Naakkaa! Meinasin alaovella oikein hermostua, kun minulla ei ollut avainta ja puoliso tuntui etenevän avaimineen liian hitaasti. Lopulta pääsimme kuitenkin sisään.
Naakka, kuten kuulemma monet 1-vuotiaat, ei ollut huomaavinaankaan äitiä tai isiä ensimmäiseen tuntiin. Sitten hän ikäänkuin hokasi, että mehän siinä olemme! Sen jälkeen ilta kuluikin äidin ja isinkin lähettyvillä. Naakkaa myös itketti tavallista enemmän, jos minä katosin hetkeksi näköpiiristä.
Eilen kaikki olikin jo ihan normaalia. Niska elää vielä "krapulaa" eli on hemmetin kipeä matkan rasituksista, huimannutkin on tavallista enemmän. Aloitimme eilen Naakan kanssa ohjatun leikkipuistotoiminnan, jossa viihdyimme molemmat oikein hyvin. Väsymys vaivaa vielä, mutta josko se tästä alkuviikon aikana helpottaisi.
Rva viihtyi myös kolmannella Lontoon-visiitillään oikein hyvin. Kaupunki ja sen ympäristö olivat yhtä värikkäitä ja mielenkiintoisia kuin ennenkin. Erityisesti Lontoossa viehättävät mitä erilaisemmat rakennukset - ikivanhoja tiilitaloja ja upouusia pilvenpiirtäjiä saattaa sijaita ihan vieri vieressä.
Nähtävyyksiä tutkailimme lähinnä ulkopuolelta, mutta sisällä kävimme Madame Tussaud`s -vahakabinetissa sekä London Aquariumissa. Ulkopuolelta tsekkailu sopi rva:n niskalle paremmin kuin sisänähtävyydet, varsinkin tuon ensimmäisen kohdalla piti sitten selvitellä huonoa oloa ja niskakipua parisen tuntia.
Lontoossa oli hauska käydä myös tavallisissa ruokakaupoissa. Ihan niiden erilaisten valmisruokien takia olisi kiva viipyä maassa vähän pidempäänkin. Hotelliin ei paljon viitsinyt ostaa, mutta valmiiksi pilkotut hedelmälajitelmat olivat niin houkuttelevia, että niitä piti käydä hakemassa pariinkin kertaan.
Rva jäi ihmettelemään, miksi hedelmät ja marjat maksavat Suomessa niin älyttömästi...onko tämä nyt sitten niin paljon kauempana tuotantopaikoista kuin esimerkiksi tuo Lontoo (näin pohdin erityisesti kumotessani vadelmapurkin sisältöä suuhuni)?
Toinen ihana löytö olivat sushipaikat, joista sai ostaa varsin kohtuullisella hinnalla mukaansa mitä erilaisempia lajitelmia ja lisäksi samalla periaatteella tehtyjä isompia rullia ("handrolls"). Sushit saattoi viedä hotellille ja syödä huoneessa.
Se, mitä Lontoosta ei tule ikävä, olivat ruuhkat. Osuimme jonkinlaiseen huoltotyöviikonloppuun, ja metroja kulki harvemmin kuin tavallisesti ja jotkut asematkin olivat välillä suljettuja. Rva:lle tulee täyteen ahdetussa metrossa ja varsinkin metrolaiturilla sen verran klaustrofobinen olo, että helpotus oli suuri silloin, kun viimein pääsimme maanpinnalle.
Sinänsä se metroverkostokin on iso ja jännä - asemat olivat välillä todella sokkeloisia, joten onneksi rva:lla oli mukanaan hra, jonka suuntavaisto on meistä kahdesta se parempi.
Sen verran kiinnitin kulkemiseen huomiota, että Lontoon City näyttää olevan pyörätuolilla, lastenvaunujen kanssa tai muuten liikuntaesteisille vähän hankala, ainakin julkisten kulkuneuvojen osalta. Hissejä kyllä löytyi, mutta ei ollenkaan niin tiheään kuin meillä - portaita oli myös siellä täällä.
Saattaa kumminkin olla, että avuliaat ihmiset korvaavat osan tästä puutteesta - kohteliaisuus tuntui olevan Lontoossa ihan toisella tasolla kuin täällä meillä, ja apua sai, kun sitä vähänkin tarvitsi. Sellainen tuntui oikein hyvältä.
Kun sunnuntaina palasimme kotiin, niin kyllä meillä olikin jo ikävä Naakkaa! Meinasin alaovella oikein hermostua, kun minulla ei ollut avainta ja puoliso tuntui etenevän avaimineen liian hitaasti. Lopulta pääsimme kuitenkin sisään.
Naakka, kuten kuulemma monet 1-vuotiaat, ei ollut huomaavinaankaan äitiä tai isiä ensimmäiseen tuntiin. Sitten hän ikäänkuin hokasi, että mehän siinä olemme! Sen jälkeen ilta kuluikin äidin ja isinkin lähettyvillä. Naakkaa myös itketti tavallista enemmän, jos minä katosin hetkeksi näköpiiristä.
Eilen kaikki olikin jo ihan normaalia. Niska elää vielä "krapulaa" eli on hemmetin kipeä matkan rasituksista, huimannutkin on tavallista enemmän. Aloitimme eilen Naakan kanssa ohjatun leikkipuistotoiminnan, jossa viihdyimme molemmat oikein hyvin. Väsymys vaivaa vielä, mutta josko se tästä alkuviikon aikana helpottaisi.
Kommentit
Lähetä kommentti