Alkukesän puuhia
Joo-o, kyllä se väsymys nyt jollakin tavalla alkaa hellittää, tänään tuntuu jo aika virkeältä (lieneekö syy tavallista vähän pidemmissä yöunissa vai siinä, että puoliso lähti Naakan ja isoisän kanssa juuri Prismaan ja rva saa höpsötellä muutaman tunnin kotona ihan itsekseen.
Niska oli tosiaan aika ikävässä kunnossa alkuviikon, eikä tilanne vieläkään ole ihan kohdillaan. Tilasin ajan Ortonin fyssarille, mutta aika on ikävä kyllä vasta parin viikon päästä, joten siihen saakka täytyy selvitä näillä eväillä.
Vaikka minä pärjään jokapäiväisessä menossa jo vähän paremmin, suren niitä niskavammaisia, jotka tälläkin hetkellä yrittävät selvitä kipujen, byrokratian ja henkisen puolen kanssa. Miten se sairausloman saaminenkin voi olla whiplashin kanssa niin kiven takana vielä tänäkin päivänä!
Sitten kun on työelämässä, täytyy pysytellä paikallaan kaikki vapaa-aika, jotta niska ei enempää rasittuisi ja töihin meno olisi mahdollista taas seuraavana ja sitä seuraavana päivänä. Rva:lla on jotakin tällaista edessä syksyllä, mutta toisaalta ei ilmeisesti määrättyjä työaikoja (tai pakkoa tienata heti), joten rva:n tilanne on siinä mielessä monen muun tilannetta helpompi.
Tältä viikolta löytyy useita kohokohtia...ensin täytyy mainita, että Naakka seisoo yhä paremmin, ja ottaa varovasti jo muutamia askeleitakin! Minä olen niin ylpeä pienestä tytöstäni, joka tekee kovasti työtä oppiakseen tämän uuden taidon! Samalla mielen täyttää haikeus - meillä ei todellakaan ole täällä enää vauvaa.
Keskiviikkona kävimme Naakan, hänen ikätoverinsa ja tämän äidin kanssa metsässä kävelyllä. Määränpäänämme oli eräs hiihtomaja/kahvila, josta sai uskomattoman hyvää sämpylää, pullaa ja kahvia. Paikalla ei ollut monia muita, ja asetuimme pihalle. Naakka söi välipalaa rattaissa ja hänen ikätoverinsa äitinsä sylissä (onneksi Naakka ei vaadi tuossa tilanteessa syliä, äidin fysiikka ei kestäisi).
Kun taaperot pääsivät "vapaiksi", meno olikin varsin hurjaa, kun toinen konttasi toiseen suuntaan ja toinen toiseen. Tytöt myös aivan selvästi villitsivät toisiaan ja hihittelivät toistensa menolle. Oli ihanaa nähdä, kuinka tyttöset nauttivat.
Tämä retki pelasti myös rva:n päivän, joka oli ollut aika väsymyksen- ja niskakivun täytteinen!
Eilen suuntasimme Naakan kanssa kaupungille ja vierailulle Naakan kummitädin tatuointiliikkeeseen (kumpikaan meistä ei kyllä ottanut tatuointia). Viihdyimme hyvin vähän erilaisessa ympäristössä, minä sain kuunnella vähän erilaisia juttuja ja Naakalla oli hauskaa. Hän nukahti päiväunilleen tatuointikoneen surinassa ja nukkuikin jopa tunnin.
Illalla iski väsy ainakin rva:han, mutta jaksoin silti tehdä yläselän jumppaliikkeet. Tänään olisi puolestaan vuorossa alaselkä, se on jostakin syystä rva:lle paljon yläselkää työläämpi. Illalla rva toivoo voivansa lähteä sauvakävelemään, puoliso kävi ostamassa sauvoihin uudet suojukset tippuneiden tilalle, joten se skriik-ääni ei enää ole niin kamala.
Rva teki päätöksen ryhtyä uudelleen sauvakävelemään. Vammautuessaan rva tarvitsi sauvoja tasapainon vuoksi, nyt tasapaino säilyy onneksi muutenkin. Trauma on myös viimeinkin ohi, vielä pari vuotta sitten sauvat suorastaan ällöttivät. Rva yrittää nyt sauvakävellä pari kertaa viikossa, kun ilman rattaita ei paljon sen useammin pääse liikkeelle.
Niska oli tosiaan aika ikävässä kunnossa alkuviikon, eikä tilanne vieläkään ole ihan kohdillaan. Tilasin ajan Ortonin fyssarille, mutta aika on ikävä kyllä vasta parin viikon päästä, joten siihen saakka täytyy selvitä näillä eväillä.
Vaikka minä pärjään jokapäiväisessä menossa jo vähän paremmin, suren niitä niskavammaisia, jotka tälläkin hetkellä yrittävät selvitä kipujen, byrokratian ja henkisen puolen kanssa. Miten se sairausloman saaminenkin voi olla whiplashin kanssa niin kiven takana vielä tänäkin päivänä!
Sitten kun on työelämässä, täytyy pysytellä paikallaan kaikki vapaa-aika, jotta niska ei enempää rasittuisi ja töihin meno olisi mahdollista taas seuraavana ja sitä seuraavana päivänä. Rva:lla on jotakin tällaista edessä syksyllä, mutta toisaalta ei ilmeisesti määrättyjä työaikoja (tai pakkoa tienata heti), joten rva:n tilanne on siinä mielessä monen muun tilannetta helpompi.
Tältä viikolta löytyy useita kohokohtia...ensin täytyy mainita, että Naakka seisoo yhä paremmin, ja ottaa varovasti jo muutamia askeleitakin! Minä olen niin ylpeä pienestä tytöstäni, joka tekee kovasti työtä oppiakseen tämän uuden taidon! Samalla mielen täyttää haikeus - meillä ei todellakaan ole täällä enää vauvaa.
Keskiviikkona kävimme Naakan, hänen ikätoverinsa ja tämän äidin kanssa metsässä kävelyllä. Määränpäänämme oli eräs hiihtomaja/kahvila, josta sai uskomattoman hyvää sämpylää, pullaa ja kahvia. Paikalla ei ollut monia muita, ja asetuimme pihalle. Naakka söi välipalaa rattaissa ja hänen ikätoverinsa äitinsä sylissä (onneksi Naakka ei vaadi tuossa tilanteessa syliä, äidin fysiikka ei kestäisi).
Kun taaperot pääsivät "vapaiksi", meno olikin varsin hurjaa, kun toinen konttasi toiseen suuntaan ja toinen toiseen. Tytöt myös aivan selvästi villitsivät toisiaan ja hihittelivät toistensa menolle. Oli ihanaa nähdä, kuinka tyttöset nauttivat.
Tämä retki pelasti myös rva:n päivän, joka oli ollut aika väsymyksen- ja niskakivun täytteinen!
Eilen suuntasimme Naakan kanssa kaupungille ja vierailulle Naakan kummitädin tatuointiliikkeeseen (kumpikaan meistä ei kyllä ottanut tatuointia). Viihdyimme hyvin vähän erilaisessa ympäristössä, minä sain kuunnella vähän erilaisia juttuja ja Naakalla oli hauskaa. Hän nukahti päiväunilleen tatuointikoneen surinassa ja nukkuikin jopa tunnin.
Illalla iski väsy ainakin rva:han, mutta jaksoin silti tehdä yläselän jumppaliikkeet. Tänään olisi puolestaan vuorossa alaselkä, se on jostakin syystä rva:lle paljon yläselkää työläämpi. Illalla rva toivoo voivansa lähteä sauvakävelemään, puoliso kävi ostamassa sauvoihin uudet suojukset tippuneiden tilalle, joten se skriik-ääni ei enää ole niin kamala.
Rva teki päätöksen ryhtyä uudelleen sauvakävelemään. Vammautuessaan rva tarvitsi sauvoja tasapainon vuoksi, nyt tasapaino säilyy onneksi muutenkin. Trauma on myös viimeinkin ohi, vielä pari vuotta sitten sauvat suorastaan ällöttivät. Rva yrittää nyt sauvakävellä pari kertaa viikossa, kun ilman rattaita ei paljon sen useammin pääse liikkeelle.
Kommentit
Lähetä kommentti