Tuskanhikeä julkisissa
Rva:n ensimmäinen "työviikko" on mennyt ihan hyvin. Vaikeuksia ovat tuottaneet lähinnä tietyt matkat. Naakalla oli nimittäin tiistaina elämänsä ensimmäinen hammaslääkäri tai oikeastaan tarkastus.
Matkustimme tarkastukseen bussilla. Bussissa oli vähän tilaa, taitavat olla vanhemman kaluston busseja, joihin mahtuvat yhdet rattaat ja yksi viereen istumaan tai kahdet rattaat siten ettei kumpikaan istu.
Rva:lle on aina hieman hankalaa, kun on rattaiden kanssa liikkeellä eikä voi itse istua. Siinä kärrypaikalla istui vielä yksi kyynärsauvojen kanssa kulkeva aikuinen (paikka toimii myös invapaikkana). Myös toinen henkilö oli paikalla lastenvaunujen kanssa, hän auttoi minua, jotta pääsin ahtautumaan Naakan kanssa bussiin.
Vaunujen kanssa matkustanut jäi pian pois, kyynärsauvojen kanssa matkustava vähän myöhemmin. Sitten mahduinkin jo istumaan loppumatkaksi Naakan viereen.
Terveysasemalla meitä ilahdutti kyltti, jossa kerrottiin, että rattaat pitää jättää sisääntuloaulaan. Naakka painaa nyt melkein 11 kiloa, eikä juuri viihdy sylissä. Kun odotusaulassa piti vielä kirjoittaa esitietolomake, minulta valui jo tuskanhiki...
Itse tarkastus sujui ihan hyvin, ongelmana oli vain viihdyttää Naakkaa pitkähkön valistussession (joskin hyvän sellaisen) ajan. Kuulin kaikenlaista uutta, kuten että hampaita, siis aikuistenkaan, ei saa huuhdella vedellä harjauksen jälkeen, sillä silloin fluori ei pääse vaikuttamaan (ups).
Naakan suukin saatiin auki, joskaan ei ihan kunniallisella tavalla. Menimme sylikkäin tutkimustuoliin, ja Naakka-pieni pelästyi ilmeisesti hammashoitajan maskia. Karjunnan aikana saimme laskettua hampaat, 9 kappaletta niitä jo on!
Kaupunginosassa, jossa terveysasema on, sijaitsee eräs hyvä itämaisten elintarvikkeiden kauppa, josta saa halpaa ja hyvää tofua. Päätin, että poikkeamme vielä siellä, kun satumme olemaan lähistöllä. Minulla oli huono olo ja niskaa särki.
Kun astuimme kauppaan sisään, vastaan porhalsi tiukkailmeinen täti, joka ilmoitti että lastenvaunuja ei saa tuoda kauppaan. Enempää suomea hän ei sitten puhunutkaan, mutta asia tuli sillä selväksi. Meinasin jo kääntyä takaisin, mutta sen tofun takia nappasin rimpuilevan Naakan vielä kerran kainalooni ja toivoin, että etsimäni tavarat löytyvät nopeasti.
Eivät tietenkään löytyneet! Minun oli pakko laskea Naakka aina pariksi sekunniksi lattialle, kun en oikeasti kyennyt pitämään yhdellä kädellä sylissä (ne ostokset korissa toisessa kädessä). Naakka pyrki aina lähimpiä purkkeja ja purnukoita kohti, joten taas kainaloon ja menoksi.
Juuri sillä retkellä tein päätöksen, että en enää visiteeraa 1-vuotiaani kanssa paikoissa, joihin ei saa viedä rattaita. Se olisi tarpeeksi raskasta ilman whiplashiakin, mutta vamman kanssa lähes mahdotonta. Tulen liian kipeäksi.
Torstaina olimme taas liikkeellä julkisilla, ja siellä puolestaan sattui tilanne, jossa yksi vanhempi oli parkkeerannut vaununsa vinoon ja toinenkin ihan hassusti (hänen lapsensa ei istunut rattaissaan), eikä kumpikaan tehnyt elettäkään antaakseen meille tilaa. Olin kai vielä niin väsynyt tiistain vaunukielloista, etten jaksanut alkaa pyytää, vaan tyydyin paikkaan ylipäätänsä ratikan sisäpuolella.
Yksin matkustaessani istun nykyään usein invapaikalla, mutta sinne ei oikein rattaissa matkustavan lapsen kanssa pääse. Näillä on mentävä.
Matkustimme tarkastukseen bussilla. Bussissa oli vähän tilaa, taitavat olla vanhemman kaluston busseja, joihin mahtuvat yhdet rattaat ja yksi viereen istumaan tai kahdet rattaat siten ettei kumpikaan istu.
Rva:lle on aina hieman hankalaa, kun on rattaiden kanssa liikkeellä eikä voi itse istua. Siinä kärrypaikalla istui vielä yksi kyynärsauvojen kanssa kulkeva aikuinen (paikka toimii myös invapaikkana). Myös toinen henkilö oli paikalla lastenvaunujen kanssa, hän auttoi minua, jotta pääsin ahtautumaan Naakan kanssa bussiin.
Vaunujen kanssa matkustanut jäi pian pois, kyynärsauvojen kanssa matkustava vähän myöhemmin. Sitten mahduinkin jo istumaan loppumatkaksi Naakan viereen.
Terveysasemalla meitä ilahdutti kyltti, jossa kerrottiin, että rattaat pitää jättää sisääntuloaulaan. Naakka painaa nyt melkein 11 kiloa, eikä juuri viihdy sylissä. Kun odotusaulassa piti vielä kirjoittaa esitietolomake, minulta valui jo tuskanhiki...
Itse tarkastus sujui ihan hyvin, ongelmana oli vain viihdyttää Naakkaa pitkähkön valistussession (joskin hyvän sellaisen) ajan. Kuulin kaikenlaista uutta, kuten että hampaita, siis aikuistenkaan, ei saa huuhdella vedellä harjauksen jälkeen, sillä silloin fluori ei pääse vaikuttamaan (ups).
Naakan suukin saatiin auki, joskaan ei ihan kunniallisella tavalla. Menimme sylikkäin tutkimustuoliin, ja Naakka-pieni pelästyi ilmeisesti hammashoitajan maskia. Karjunnan aikana saimme laskettua hampaat, 9 kappaletta niitä jo on!
Kaupunginosassa, jossa terveysasema on, sijaitsee eräs hyvä itämaisten elintarvikkeiden kauppa, josta saa halpaa ja hyvää tofua. Päätin, että poikkeamme vielä siellä, kun satumme olemaan lähistöllä. Minulla oli huono olo ja niskaa särki.
Kun astuimme kauppaan sisään, vastaan porhalsi tiukkailmeinen täti, joka ilmoitti että lastenvaunuja ei saa tuoda kauppaan. Enempää suomea hän ei sitten puhunutkaan, mutta asia tuli sillä selväksi. Meinasin jo kääntyä takaisin, mutta sen tofun takia nappasin rimpuilevan Naakan vielä kerran kainalooni ja toivoin, että etsimäni tavarat löytyvät nopeasti.
Eivät tietenkään löytyneet! Minun oli pakko laskea Naakka aina pariksi sekunniksi lattialle, kun en oikeasti kyennyt pitämään yhdellä kädellä sylissä (ne ostokset korissa toisessa kädessä). Naakka pyrki aina lähimpiä purkkeja ja purnukoita kohti, joten taas kainaloon ja menoksi.
Juuri sillä retkellä tein päätöksen, että en enää visiteeraa 1-vuotiaani kanssa paikoissa, joihin ei saa viedä rattaita. Se olisi tarpeeksi raskasta ilman whiplashiakin, mutta vamman kanssa lähes mahdotonta. Tulen liian kipeäksi.
Torstaina olimme taas liikkeellä julkisilla, ja siellä puolestaan sattui tilanne, jossa yksi vanhempi oli parkkeerannut vaununsa vinoon ja toinenkin ihan hassusti (hänen lapsensa ei istunut rattaissaan), eikä kumpikaan tehnyt elettäkään antaakseen meille tilaa. Olin kai vielä niin väsynyt tiistain vaunukielloista, etten jaksanut alkaa pyytää, vaan tyydyin paikkaan ylipäätänsä ratikan sisäpuolella.
Yksin matkustaessani istun nykyään usein invapaikalla, mutta sinne ei oikein rattaissa matkustavan lapsen kanssa pääse. Näillä on mentävä.
Kommentit
Lähetä kommentti