Rva käy säännöllisesti (n. kerran kahdessa kuukaudessa) eräällä lääkärillä. Käynnit kuuluvat rva:n hoitosuunnitelmaan ja ovat toimineen hyvin osana hoitoa. Rva:n edellinen aika olisi ollut elokuun puolessa välissä.
Päivää ennen käyntiä rva:lle soitettiin, että ks. lääkäri on sairastunut ja on poissa pidemmän aikaa. Kerrottiin, että minun ei tarvitse tehdä mitään, uusi aika lähetetään postitse. Kului viikkoja,eikä uutta aikaa tullut. Syyskuussa rva soitti poliklinikalle uudelleen.
Puhelimeen vastasi henkilö, joka ei osannut auttaa tilanteessa. Hän ohjasi rva:n soittamaan omahoitajalleen (rva ei edes tiennyt, että sellainenkin löytyy). Omahoitaja ei kertonut tienneensä, että mitään aikaa oli luvattu lähettää.
Rva taas oli luullut, että kun varsinainen lääkäri sairastuu, käynnistyy suhteellisen yksinkertainen prosessi, jossa vakituisille potilaille lähetetään korvaavat ajat tai niin asia ainakin rva:lle puhelimessa muotoiltiin.
No, omahoitaja kertoi, että varsinainen lääkäri on palaamassa töihin puolentoista viikon kuluttua. Hän lupasi kertoa lääkärille, että lääkäri soittaa minulle. Mitään soittoa ei kuulunut. Tarvittavat lääkkeet menivät sentään automaattisesti uusittaviksi.
Kului kolmisen viikkoa, eikä lääkäri soittanut. Pari päivää sitten rva soitti jälleen poliklinikalle. Kävi ilmi, että varsinainen lääkäri on edelleen sairauslomalla, joten ei ihmekään ettei ole soittanut. Nyt rva sai soittoajan uudelle lääkärille, jonka kanssa selvitetään tilanne.
Niin, lääkäri soittaa rva:lle tänään, työpaikalle. Rva:n työpiste on käytävällä, mistä ei ole kovin kiva selvitellä asioitaan.
On kuitenkin hyvä, että asia menee eteenpäin. Silti rva ihmettelee tätäkin prosessia. Ehkä toimistossa on kiire, ehkä sielläkin henkilöt ovat vaihtuneet. Tulee kuitenkin ikävästi mieleen, että potilaat on poikkeustilanteessa vain unohdettu siitäkin huolimatta, että säännölliset poliklinikkakäynnit kuuluvat kiinteästi hoitoon.
Nyt asia kai selviää, vaikka vähän turhan julkisesti.
Missään vaiheessa rva:lle ei pahoiteltu tilannetta.
Loppuun vielä maininta, että rva:n varsinainen lääkäri on todella hyvä ja ammattitaitoinen. Hänellä on aidosti ihmisestä välittävä asenne, ja olen hyötynyt asioinnista hänen luonaan. Toivottavasti hän paranisi ja palaisi pian töihin!
"Onneksi oleelliset asiat maailmassa muuttuvat niin verkkaiseen tahtiin, että hidaskin pysyy hyvin tahdissa mukana."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Nelosten tanssit ja epätavallinen viikko
Voisi jopa sanoa , ettei meidän perheessä ole juhlittu Suomen itsenäisyyttä koskaan näin monipuolisesti. Keskiviikolle, varsinaiselle itsenä...

-
Pari päivää sitten hankin jotakin huvittavaa Tokmannilta - ryhtiliivin. En ollut perehtynyt koko ryhtiliiviasiaan aiemmin, mutta niissäkin ...
-
Maanantai-iltapäivällä olo alkoi tuntua hieman kummalliselta. Arvuuttelin, että vatsanväänteiden täytyy johtua liiasta kahvin juomisesta t...
-
Olen tehnyt viime aikoina lastenhuoneessa pienimuotoista raivausta. Vaikka huone onkin tilava, on Naakalla ja Touhilla sen verran eri tava...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti