Pelimuistelmia

Pelaaminen sekä tietokoneella että erilaisilla konsoleilla on aina kiehtonut minua ja kiehtoo edelleen. Käytännössä pelaamiseen ei nyt löydy kovin paljon aikaa, mutta tykkään silti ajoittain seurata sivusta, mitä pelimaailmassa tapahtuu.

Taisin olla 8-vuotias, kun meille hankittiin ensimmäinen Commodore 64 - kone. Siinä tuli mukana paljon pelejä, disketillä tietysti! Muistan edelleen joitakin, kuten Boulder Dash (pulmapeli, jossa en koskaan päässyt kovin pitkälle), Enduro Racer (ajettiin kilpaa moottoripyörillä) ja Goonies (se vasta olikin vaikea). 

Yhteistä noille vanhoille peleille taisi olla, että niissä oli todella vaikeaa päästä pitkälle, kun ei voinut tallentaa. 

1990-luvun alussa sain ensimmäisen pelikonsolin, joka oli tietysti 8-bittinen Nintendo. Sillä tuli pelattua usean vuoden aikana aivan valtavasti, Mariot, Donkey Kongit, Mega Manit sekä ajan hitti Turtlesit tulivat tutuiksi...

Teini-ikää lähestyttäessä pelaaminen vähän jäi. Meille tuli ensimmäinen PC-kone muistaakseni vuonna 1995. Siihenkin tuli pelejä, jotka nyt muistan valitettavan huonosti. Toisaalta kokeilin joskus Doomia ja Lemmingsiä, ja dos-pohjainen Rayman olikin tosi mukava, kun se meille saatiin.

Hassuina taisimme siskoni kanssa hankkia meille tuolloin jo vähän vanhentuneen Super Nintendon, jolloin Mariot, Donkey Kongit jne. palasivat rytinällä elämäämme. 

Sitten seurasivat opiskeluvuodet, jolloin pelaaminen väheni minimiin. Tosin tuolloinen seurustelukumppanini latasi koneelleni retropelit emulaattorilla, jolloin niitä tuli jonkin verran pelattua. En ole poistanut näitä ohjelmia vieläkään (mutta en kyllä juuri pelannutkaan)!

Nintendo Wii oli ilmestyessään niin kiva konsoli, että hankin sen itselleni, tosin vasta pari vuotta ilmestymisen jälkeen. Vanhat retropelihahmot ja uudet pelit valtasivat tällä kertaa minun ja puolisoni kodin.

Wiitä olen pelaillut viime vuosien aikana tasaisesti, noin kerran viikossa. Naakan kanssa pelaamista ei voi oikein harjoittaa, joten pelata voi meilla silloin kun Naakka nukkuu. Naakka on tutustunut pelien maailmaan hyvin vähän, olemme pari kertaa käyneet Pikku kakkosen sivuilla pelaamassa jotakin.

Mikäli aikaa olisi vähän enemmän, panostaisin varmasti tähänkin harrastukseen. Esimerkiksi Broken age ja Toren vaikuttavat mielenkiintoisilta uusilta peleiltä. Jostakin syystä myös Boulder Dashin klooni Supaplex (noin vuodelta 0) voisi olla hauska pitkästä aikaa.

En tykkää kovin väkivaltaisista peleistä enkä myöskään urheilupeleistä. Lähellä sydäntä ovat seikkailut, tasohyppelyt ja pulmapelit, joissa esimerkiksi etsitään kadonneita esineitä. Taistelua peleissä saa olla suurin piirtein Zelda -fantasiapelien verran! Retropelit taitavat olla juttuni.

Sain idean tähän blogikirjoitukseen tätä videota katsellessa: 







Kommentit

  1. Argh, muistan tuon Aku-pelin musiikin edelleen! Ja Ressua tuli pelattua myös C64:lla. Meillä suosikkipelejä oli Winter Games, California Games, Maniac Mansion jne. Pikkuveli pelasi Turtlesia ja The Last Ninjaa. Ja toki 8-bittinen Nintendo löytyi myös ja löytyy edelleen veljen häkkivarastosta Duck Hunteineen, Super Marioineen ja Bubble Bobbleineen. Pc-aikaan siirryttiin 90-luvun alussa ja kunhan laitteistot sen verran päivittyi että alkoi muutkin kuin dos-pelit kunnolla toimia, istuin illat seuraamassa pikkuveljen pelaamista. Itse en juurikaan pc:llä pelannut formuloita kummempaa.

    Nykyään meillä löytyy PS2, Wii ja Wii U. PS2:lla otettiin miehen kanssa Buzz-matseja ja Wiillä pelattiin pääasiassa urheilupelejä. Lapset hoitaa nykyään pelaamisen, ei onnistu minulta enää edes Super Mario Bros 3, jonka ostin Wii-kaupasta. Aika on tehnyt tehtävänsä, joten keskityn silloin tällöin pelaamaan tabletilla Angry Birds Seasonsia kun siihen tulee uusia kenttiä viikon-parin välein. Ei oikein kroppa tykkää enää pidemmistä pelisessioista, tuollainen yksi kenttä silloin tällöin on sopiva annostus :)

    VastaaPoista
  2. Jopa oli nostalginen video. Vieläköhän sitä osaisi virittää mökillä olevan C64:n toimintaan? Liekö enää ehjäkään, mutta olisipa hauska pelata noita muinaisia pelejä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe