Päivähoidollisia ajatuksia
Rva:lla ja puolisolla oli tiistaina Naakan vanhempainilta. Naakka on päiväkodissa pientenryhmässä, jossa on 12 lasta. Naakan päiväkotielämä on sujunut oikein hyvin, hän on ollut päivähoidossa nyt vuoden ajan.
Vanhempainillassa on mukava käydä. Paikalla oli tällä kertaa vain yksi Naakan ryhmän hoitaja sairaustapausten vuoksi. Hän puhui pienten ryhmän toimista ja tavoitteista todella kauniisti.
Hän kertoi, että suuri osa ajasta pienten kanssa kuluu perushoitoon. Se ei kuitenkaan ole huono asia, sillä ruokailun, pukemisten, riisumisten ja pottailujen aikana lapseen ollaan kontaktissa, hän voi välillä istua sylissä, jutellaan ja lapsi saa harjoitella toimimaan itsenäisesti.
Hän sanoi, että lapsen itseluottamus kasvaa, kun lapseen luotetaan. Tuo kaunis lause jäi mieleen ja tukee ajatuksena nyt myös omaa vanhemmuuttamme.
Vanhempainillassa keskusteltiin myös tulevista päivähoitoon kohdistuvista leikkauksista. Kun vanhemmilla on ja tulee varmasti olemaan yhä enemmän työttömyysjaksoja, tulee päivähoitojärjestelyihin muutoksia.
Entä, jos vanhempi jää työttömäksi ja lapsi siirtyy puolipäiväiseksi...kun vanhempi saa uuden työn, saako kokopäiväpaikan automaattisesti vai lentääkö lapsi pihalle tutusta päiväkodista jonnekin, missä sattuu olemaan tilaa, kysyin. Päiväkodin johtaja ei osannut vastata.
Puolipäiväisiä lapsia tulee todennäköisesti nykyistä enemmän. Se tarkoittaa mahdollisesti lasten jakamista aamu- ja iltapäivävuoroihin esim. 8 - 12 ja 12 - 16. Kuka haluaa tuon jälkimmäisen vuoron, jossa kaksi ekaa tuntia nukutaan?
Koska puolipäiväisyys lisääntyy, tulee mahdollisesti myös kiertäviä hoitajia, jotka paikkaavat hoitajien tarvetta vuoroin eri paikoissa - kuulostaa levottomalta.
Salaa mielessäni mietin lausumattomia kysymyksiäni: miten oman työllistymiseni käy, kun työkokeilussa vietettävän ajan tulee olla pidempi kuin tuo puolipäiväinen hoito? Jos saankin työn eikä lähipäiväkodissa ole kokopäiväpaikkaa, mitä teen, kun kroppani ei kestä työpäivän lisäksi pitkää päiväkotimatkaa?
Välillä tuntuu, että yleinen mielipide olisi, että nykyvanhemmat ovat laiskoja. Myös työttömät ovat laiskoja...minun täytyy kyllä olla aivan superlaiska, sillä olen sekä nykyvanhempi, työtön että vammainen, huh (sitä tosin en ole vielä kuullut, että nykyvammaiset olisivat laiskoja, siis entisajan vammaisiin verrattuna)!
Kaiken vyörytyksen ja ilkeiden puheiden keskellä olen kiitollinen seutumme vanhemmista, niistä, joiden kanssa pysähtyä juttelemaan ja jakamaan sitä jaksamista puolin ja toisin. Kauniit, kannustavat sanat - niillä olen jaksanut monia hankaliakin päiviä!
Meitä yhdistää, että olemme siellä ruohonjuuritasolla, josta puhutaan. Löydymme kodeista, pihoilta,leikkikentiltä, työpaikoilta ja aamuisilta kärryajeluilta päiväkotiin. Meitä bongaa myös esimerkiksi kauppareissuilta, terveyskeskuksen päivystyksestä ja lastenkirjaosastoilta.
Olen käsittänyt, että me emme saisi valittaa päivähoidon leikkauksista ja niiden haittavaikutuksista elämäämme, koska joukossamme on niitä, jotka "käyttävät hyväksi" nykysysteemiä, joka on kuulemma liian kallis.
Samalla olen tehnyt henkilökohtaisen päätöksen olla kuuntelematta. Teemme hyvää ja merkityksellista työtä, kukin omalla tavallamme ja olemme aivan mahtavia.
Mukavaa perjantai-iltaa ja alkavaa viikonloppua!
Vanhempainillassa on mukava käydä. Paikalla oli tällä kertaa vain yksi Naakan ryhmän hoitaja sairaustapausten vuoksi. Hän puhui pienten ryhmän toimista ja tavoitteista todella kauniisti.
Hän kertoi, että suuri osa ajasta pienten kanssa kuluu perushoitoon. Se ei kuitenkaan ole huono asia, sillä ruokailun, pukemisten, riisumisten ja pottailujen aikana lapseen ollaan kontaktissa, hän voi välillä istua sylissä, jutellaan ja lapsi saa harjoitella toimimaan itsenäisesti.
Hän sanoi, että lapsen itseluottamus kasvaa, kun lapseen luotetaan. Tuo kaunis lause jäi mieleen ja tukee ajatuksena nyt myös omaa vanhemmuuttamme.
Vanhempainillassa keskusteltiin myös tulevista päivähoitoon kohdistuvista leikkauksista. Kun vanhemmilla on ja tulee varmasti olemaan yhä enemmän työttömyysjaksoja, tulee päivähoitojärjestelyihin muutoksia.
Entä, jos vanhempi jää työttömäksi ja lapsi siirtyy puolipäiväiseksi...kun vanhempi saa uuden työn, saako kokopäiväpaikan automaattisesti vai lentääkö lapsi pihalle tutusta päiväkodista jonnekin, missä sattuu olemaan tilaa, kysyin. Päiväkodin johtaja ei osannut vastata.
Puolipäiväisiä lapsia tulee todennäköisesti nykyistä enemmän. Se tarkoittaa mahdollisesti lasten jakamista aamu- ja iltapäivävuoroihin esim. 8 - 12 ja 12 - 16. Kuka haluaa tuon jälkimmäisen vuoron, jossa kaksi ekaa tuntia nukutaan?
Koska puolipäiväisyys lisääntyy, tulee mahdollisesti myös kiertäviä hoitajia, jotka paikkaavat hoitajien tarvetta vuoroin eri paikoissa - kuulostaa levottomalta.
Salaa mielessäni mietin lausumattomia kysymyksiäni: miten oman työllistymiseni käy, kun työkokeilussa vietettävän ajan tulee olla pidempi kuin tuo puolipäiväinen hoito? Jos saankin työn eikä lähipäiväkodissa ole kokopäiväpaikkaa, mitä teen, kun kroppani ei kestä työpäivän lisäksi pitkää päiväkotimatkaa?
Välillä tuntuu, että yleinen mielipide olisi, että nykyvanhemmat ovat laiskoja. Myös työttömät ovat laiskoja...minun täytyy kyllä olla aivan superlaiska, sillä olen sekä nykyvanhempi, työtön että vammainen, huh (sitä tosin en ole vielä kuullut, että nykyvammaiset olisivat laiskoja, siis entisajan vammaisiin verrattuna)!
Kaiken vyörytyksen ja ilkeiden puheiden keskellä olen kiitollinen seutumme vanhemmista, niistä, joiden kanssa pysähtyä juttelemaan ja jakamaan sitä jaksamista puolin ja toisin. Kauniit, kannustavat sanat - niillä olen jaksanut monia hankaliakin päiviä!
Meitä yhdistää, että olemme siellä ruohonjuuritasolla, josta puhutaan. Löydymme kodeista, pihoilta,leikkikentiltä, työpaikoilta ja aamuisilta kärryajeluilta päiväkotiin. Meitä bongaa myös esimerkiksi kauppareissuilta, terveyskeskuksen päivystyksestä ja lastenkirjaosastoilta.
Olen käsittänyt, että me emme saisi valittaa päivähoidon leikkauksista ja niiden haittavaikutuksista elämäämme, koska joukossamme on niitä, jotka "käyttävät hyväksi" nykysysteemiä, joka on kuulemma liian kallis.
Samalla olen tehnyt henkilökohtaisen päätöksen olla kuuntelematta. Teemme hyvää ja merkityksellista työtä, kukin omalla tavallamme ja olemme aivan mahtavia.
Mukavaa perjantai-iltaa ja alkavaa viikonloppua!
Kommentit
Lähetä kommentti