Mä joka osapäivätöitä teen...
Vammautuminen ja työ, vammautuminen ja opiskelu... nämä aihepiirit ovat kummitelleet mielessäni kuluneella viikolla muutamastakin syystä.
Yksi syy on mukava, melkein juhlan arvoinen: puolen vuoden työkokeilun jälkeen sain nyt samasta paikasta maaliskuun ajaksi tuntitöitä. Tämä työrupeama on ollut ensimmäinen oikea, työpaikalla tapahtuva työni sitten vammautumiseni vuonna 2009.
Ilokseni voin myös todeta, että minulla on sujunut oikein hyvin. Myös työkokeilu sujui hyvin, lukuun ottamatta alun fyysisiä sopeutumisvaikeuksia (niska ei heti alkuun meinannut jaksaa tahdissa mukana, mutta sitten helpotti).
Työn kanssa moni niskavammainen kohtaa isoja haasteita. Ensimmäiset ongelmat tulevat usein heti vammautumisen jälkeen. Jopa sairausloman saaminen voi olla hankalaa, tutkimuksiin ei haluta lähettää ja lääkkeenä tarjotaan "jatkamista kuten ennenkin".
Tuo jälkimmäinen perustuu varmaankin osaksi ajatukseen, että liikkeen ja normaalin elämän jatkaminen mahdollisimman pian on yleinen (ja osassa tapauksia melko toimiva) keino niskavammakuntoutuksessa.
Kuitenkin, se seikka, että heti onnettomuuden jälkeen pitäisi levätä ja kuunnella oireita, unohdetaan. Kun retkahdusvamma on syntynyt, oireet saa helposti pahenemaan entisestään, jos väliin ei jää minkäänlaista lepuutusaikaa. Myös liian rajut ja vääränlaiset hoidot voivat jopa pahentaa vauriota entisestään.
Kylmä fakta on, että kaikki kroonistuneen niskan retkahdusvamman saaneet eivät kuntoudu työkykyisiksi. Moni kykenee osittaiseen työntekoon ja on myös niitä, jotka kuntoutuvat täysin. Itse edustan tällä hetkellä osatyökykyisyyttä, josta osaan oman kokemukseni perusteella kertoa.
Pystyn tällä hetkellä hyvän ergonomian, rauhallisen työtilan ja rajoitetun työajan turvin tekemään koulutustani vastaavaa työtä, joka on minulle mieluista. Tästä on mielestäni hyvä jatkaa.
Haasteeni on tällä hetkellä varsinaisten fyysisten seikkojen lisäksi työkokemuksen kartuttaminen. Vuosien tauolla työnteosta on seurauksensa, varsinkin, kun aikanaan valmistuin suoraan wihplash-potilaaksi. Nykytilanteesta on kuitenkin hyvä jatkaa.
Tulevaisuuden haaste onkin sitten hieman pysyvämpään työtilanteeseen, ainakin osapäiväiseen, hakeutuminen. Koska perhetilanteeseemme on tulossa muutos pienen tulokkaan myötä, siirtyy tämä tavoite muutamalla vuodella eteenpäin. Yritän myös, etten hermoilisi tätä asiaa liikaa, kun en vähään aikaan pääse asiaan vaikuttamaan.
Mitä itse kaipaisin työelämäni tueksi? No neuvontaa ja ohjeistusta tietysti! "Oikeiden ihmisten" lisäksi esimerkiksi asiantunteva nettiportaali vammautuneille, työelämään siirtyville ja töitä etsiville henkilöille olisi ihan huippu. Tällä hetkellä on pakko todeta, ettei tietoa löydy kootusti yhtään mistään.
Etsiessään tietoa asioista rva on kokenut reaktioita laidasta laitaan. "No tottahan sitä tietoa löytyy...mutta ei se kyllä sinun tilanteeseesi sovi". "Ei me tiedetä täällä tuollaisesta mitään!" "Jotta työllistyisi, täytyy olla työhaluinen..." jne.
Sitäkin rva on pohtinut, että olisiko näistä viime aikoina mediassa esiintyneistä mentoreista apua, kun työhalua on (kai sitä pitää tässäkin korostaa... ;), mutta työkyky on jollakin tavalla rajoittunut. Voisiko joku heistä konsultoida rva:n kaltaisia?
Yksi syy on mukava, melkein juhlan arvoinen: puolen vuoden työkokeilun jälkeen sain nyt samasta paikasta maaliskuun ajaksi tuntitöitä. Tämä työrupeama on ollut ensimmäinen oikea, työpaikalla tapahtuva työni sitten vammautumiseni vuonna 2009.
Ilokseni voin myös todeta, että minulla on sujunut oikein hyvin. Myös työkokeilu sujui hyvin, lukuun ottamatta alun fyysisiä sopeutumisvaikeuksia (niska ei heti alkuun meinannut jaksaa tahdissa mukana, mutta sitten helpotti).
Työn kanssa moni niskavammainen kohtaa isoja haasteita. Ensimmäiset ongelmat tulevat usein heti vammautumisen jälkeen. Jopa sairausloman saaminen voi olla hankalaa, tutkimuksiin ei haluta lähettää ja lääkkeenä tarjotaan "jatkamista kuten ennenkin".
Tuo jälkimmäinen perustuu varmaankin osaksi ajatukseen, että liikkeen ja normaalin elämän jatkaminen mahdollisimman pian on yleinen (ja osassa tapauksia melko toimiva) keino niskavammakuntoutuksessa.
Kuitenkin, se seikka, että heti onnettomuuden jälkeen pitäisi levätä ja kuunnella oireita, unohdetaan. Kun retkahdusvamma on syntynyt, oireet saa helposti pahenemaan entisestään, jos väliin ei jää minkäänlaista lepuutusaikaa. Myös liian rajut ja vääränlaiset hoidot voivat jopa pahentaa vauriota entisestään.
Kylmä fakta on, että kaikki kroonistuneen niskan retkahdusvamman saaneet eivät kuntoudu työkykyisiksi. Moni kykenee osittaiseen työntekoon ja on myös niitä, jotka kuntoutuvat täysin. Itse edustan tällä hetkellä osatyökykyisyyttä, josta osaan oman kokemukseni perusteella kertoa.
Pystyn tällä hetkellä hyvän ergonomian, rauhallisen työtilan ja rajoitetun työajan turvin tekemään koulutustani vastaavaa työtä, joka on minulle mieluista. Tästä on mielestäni hyvä jatkaa.
Haasteeni on tällä hetkellä varsinaisten fyysisten seikkojen lisäksi työkokemuksen kartuttaminen. Vuosien tauolla työnteosta on seurauksensa, varsinkin, kun aikanaan valmistuin suoraan wihplash-potilaaksi. Nykytilanteesta on kuitenkin hyvä jatkaa.
Tulevaisuuden haaste onkin sitten hieman pysyvämpään työtilanteeseen, ainakin osapäiväiseen, hakeutuminen. Koska perhetilanteeseemme on tulossa muutos pienen tulokkaan myötä, siirtyy tämä tavoite muutamalla vuodella eteenpäin. Yritän myös, etten hermoilisi tätä asiaa liikaa, kun en vähään aikaan pääse asiaan vaikuttamaan.
Mitä itse kaipaisin työelämäni tueksi? No neuvontaa ja ohjeistusta tietysti! "Oikeiden ihmisten" lisäksi esimerkiksi asiantunteva nettiportaali vammautuneille, työelämään siirtyville ja töitä etsiville henkilöille olisi ihan huippu. Tällä hetkellä on pakko todeta, ettei tietoa löydy kootusti yhtään mistään.
Etsiessään tietoa asioista rva on kokenut reaktioita laidasta laitaan. "No tottahan sitä tietoa löytyy...mutta ei se kyllä sinun tilanteeseesi sovi". "Ei me tiedetä täällä tuollaisesta mitään!" "Jotta työllistyisi, täytyy olla työhaluinen..." jne.
Sitäkin rva on pohtinut, että olisiko näistä viime aikoina mediassa esiintyneistä mentoreista apua, kun työhalua on (kai sitä pitää tässäkin korostaa... ;), mutta työkyky on jollakin tavalla rajoittunut. Voisiko joku heistä konsultoida rva:n kaltaisia?
Kommentit
Lähetä kommentti