Joululahjoista...

Joululoma alkoi! Lapset ovat tänä viikonloppuna isällään, ja hyvä niin, sillä minulla on vielä hieman tekemistä lahjojen paketoinnin kanssa (yksi lahja on vielä hankkimatta). Olen myös luvannut tuoda joulupöytään oman osani, joten se täytyy vielä valmistaa.

Viimeiset viikot ovat olleet todella uuvuttavia. Mielialani on ollut sinällään ihan hyvä, mutta tekemistä on vain ollut kamalasti sekä töissä että kotona. Suhteellisen perusterveille lapsilleni on myös osunut lääkärikäyntejä ja sen sellaista juuri näille viikoille.

Pian luultavasti helpottaa. Meillä ei ole paljonkaan suunnitelmia lomalle, paitsi että kirkossa ja uimassa aiomme käydä. Muuten nautimme varmaankin hieman myöhäisemmistä aamuista ja keräilemme energiaa tammikuuta varten.

Lomaan liittyy luultavasti myös hieman ystävien näkemistä, ehkäpä ravintolassa syömistä ja mahdollisesti myös jokin museokäynti. Olen iloinen ja helpottunut, ettei mitään isompia ole lyöty lukkoon etukäteen.

Jouluostoksista... Pääosa hankkimistani lahjoista menee lapsille. Kumpikaan lapsistani ei ainakaan vielä ole kovinkaan suuri materialisti. Heillä on paljon lelutoiveita, kuten varmasti suurella osalla lapsista. Meillä ei ole edelleenkään käyty väittelyitä siitä, että jokin esine olisi ihan pakko saada.

Siispä, jos lapseni ovat joskus halunneet jotakin, olen sen heille hankkinut. Naakka toimii jo osittain rahan kanssa, eli hän on kerännyt ja saanut lahjaksi rahaa, jolla hän on hankkinut haluamansa lelun.

Tänä jouluna molemmat lapset saavat yhden isomman lahjan, ja lisäksi pienempiä. Iso lahja on Naakalla Harry Potterin linna (lego) ja Touhilla poliisiasema (lego). Aion ulkoistaa itseni kokoamisesta, ja ehkäpä siemailla likööriä viereisessä huoneessa :D

Aikuisille olen hankkinut pääasiassa lahjoja (lahjottavia aikuisia ei ole monta), joita voi kuluttaa loppuun. Kun minulta on kysytty, mitä itse toivon, olen toivonut samaa - jotakin syötävää, jotakin ihonhoitoon liittyvää sekä esimerkiksi kynttilöitä.

Tänä jouluna en hankkinut lapsille vaatteita. Kummallakaan ei ole suurempaa tarvetta uusille vaatteille, paitsi Touhilla toppahousuille, jotka olemme näemmä hävittäneet ;)

Alkuvuodesta aion investoida lasten arkivaatteisiin - hankin joltakin suomalaiselta valmistajalta jotakin päällepantavaa. Olen huomannut, että kestävät arkivaatteet, joilla on myös jonkinlainen jälleenmyyntiarvo, ovat hyvä hankinta. Metsästän sellaisia myös kirpputorilta...

Tänä vuonna väliin jää myös Ifolor-kirja lasten vuodesta 2019. Se on tekeillä, mutta en ole jaksanut vääntää kirjaa loppuun asti. Aloitin tekemisen niihin aikoihin, kun olin vielä raskaana, enkä ole onnistunut palaamaan asiaan keskenmenon jälkeen. Kirjojen tekeminen on mukavaa, mutta aikaa vievää puuhaa.




Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys