Tapahtumien keskipisteessä
Minulla ei ole ikäkriisiä...no ehkä on, pieninä hetkinä. Sellaisina, jolloin näen kuvan interraililta, jonka suoritin ystävieni kanssa parikymppisenä. Hitsit, ajattelen. Miksi ihmeessä minulla oli ulkonäköpaineita silloin, kun näytin aivan helevetin freesiltä.
Minun mielestäni ikävaihettani (täytän kohta 38) kuvaa parhaiten sanonta "tapahtumien keskipisteessä". Olen työelämässä täysillä. Minulla on lapsia, joiden syntymävuodet eivät ole kovin kaukana takanapäin.
Minun ikäiseni hankkivat edelleen lapsia - joskus se ei onnistu kuten pitäisi...kuten ei itsellänikään. Onnistuu tai ei, kyseessä on iso tapahtuma. Ne lapset sairastuvat tai pysyvät terveinä, niille sattuu ja tapahtuu, ja ne menevät päivähoitoon, kouluun ja niin edelleen. Ne lapset ovat ikäisilläni vanhemmilla kaikkea mahdollista vastasyntyneestä täysi-ikäiseen.
Minun ikäiseni myös kriisiytyvät suhteissaan, eroavat, löytävät kumppanin, ehkä sen ensimmäisen varteenotettavan. He saattavat myös etsiä identiteettiään ja löytää jotakin aivan uutta. Tunnen kaikenlaisia kokoonpanoja yksineläjistä suurperheellisiin (myös sellaisiin, joilla se suurperhe koostuu valtavasta määrästä lemmikkieläimiä).
Ympärilläni pyritään minimalismiin, vaihdetaan sisustustyyliä vuodenajan mukaan, hankitaan omistusasuntoja, vaihdetaan maisemaa (ja jopa maanosaa) ja siirrytään siirtolapuutarhamökkiin kesäksi. Talveksi keksitään jotakin muuta.
Valitettavasti ikäiseni myös sairastuvat ja kuolevat - toisaalla tervehdytään ja saadaan lottovoitto. Se lottovoitto on tavallinen, arkinen elämä.
Ikäisteni vanhemmat alkavat olla vähintäänkin myöhäisessä keski-iässä. Osa säilyy todella terveinä, silti soitot ystäviltä, joiden vanhempia on kohdannut sydän- tai aivoinfarkti, eivät valitettavasti ole kovin harvinaisia. Moni menee niistä yli, onneksi.
Kun olen yhteydessä ystävieni kanssa, kaikkialla tapahtuu. Yleensä kenellekään ei kuulu ihan tasaista. Se on samaan aikaan ihanaa ja kamalaa. Välillä tuntuu, ettei kerkeä sisäistää kaikkea. Toisaalta, tämän ikävaiheen perimmäinen tarkoitus ei välttämättä ole sisäistäminen vaan asioiden kokeminen.
En nuorempana arvanut eläväni 38-vuotiaana tähänastisen elämäni kiehtovinta vaihetta. Taisin ajatella, että 38-vuotiaana kaikki alkaa olla jo lähellä loppua. Nyt ymmärrän, että kaikki on oikeastaan vasta alussa.
Vaikka välillä hengästyttää, tykkään tästä elämänvaiheesta valtavasti. Onneksi saan elää ja olla suhteellisen terve. Onneksi ympärilläni ovat ne kaikki, jotka siellä ovat. Toivomme, että yhteinen aikamme jatkuisi niin pitkään kuin vain mahdollista on.
Minun mielestäni ikävaihettani (täytän kohta 38) kuvaa parhaiten sanonta "tapahtumien keskipisteessä". Olen työelämässä täysillä. Minulla on lapsia, joiden syntymävuodet eivät ole kovin kaukana takanapäin.
Minun ikäiseni hankkivat edelleen lapsia - joskus se ei onnistu kuten pitäisi...kuten ei itsellänikään. Onnistuu tai ei, kyseessä on iso tapahtuma. Ne lapset sairastuvat tai pysyvät terveinä, niille sattuu ja tapahtuu, ja ne menevät päivähoitoon, kouluun ja niin edelleen. Ne lapset ovat ikäisilläni vanhemmilla kaikkea mahdollista vastasyntyneestä täysi-ikäiseen.
Minun ikäiseni myös kriisiytyvät suhteissaan, eroavat, löytävät kumppanin, ehkä sen ensimmäisen varteenotettavan. He saattavat myös etsiä identiteettiään ja löytää jotakin aivan uutta. Tunnen kaikenlaisia kokoonpanoja yksineläjistä suurperheellisiin (myös sellaisiin, joilla se suurperhe koostuu valtavasta määrästä lemmikkieläimiä).
Ympärilläni pyritään minimalismiin, vaihdetaan sisustustyyliä vuodenajan mukaan, hankitaan omistusasuntoja, vaihdetaan maisemaa (ja jopa maanosaa) ja siirrytään siirtolapuutarhamökkiin kesäksi. Talveksi keksitään jotakin muuta.
Valitettavasti ikäiseni myös sairastuvat ja kuolevat - toisaalla tervehdytään ja saadaan lottovoitto. Se lottovoitto on tavallinen, arkinen elämä.
Ikäisteni vanhemmat alkavat olla vähintäänkin myöhäisessä keski-iässä. Osa säilyy todella terveinä, silti soitot ystäviltä, joiden vanhempia on kohdannut sydän- tai aivoinfarkti, eivät valitettavasti ole kovin harvinaisia. Moni menee niistä yli, onneksi.
Kun olen yhteydessä ystävieni kanssa, kaikkialla tapahtuu. Yleensä kenellekään ei kuulu ihan tasaista. Se on samaan aikaan ihanaa ja kamalaa. Välillä tuntuu, ettei kerkeä sisäistää kaikkea. Toisaalta, tämän ikävaiheen perimmäinen tarkoitus ei välttämättä ole sisäistäminen vaan asioiden kokeminen.
En nuorempana arvanut eläväni 38-vuotiaana tähänastisen elämäni kiehtovinta vaihetta. Taisin ajatella, että 38-vuotiaana kaikki alkaa olla jo lähellä loppua. Nyt ymmärrän, että kaikki on oikeastaan vasta alussa.
Vaikka välillä hengästyttää, tykkään tästä elämänvaiheesta valtavasti. Onneksi saan elää ja olla suhteellisen terve. Onneksi ympärilläni ovat ne kaikki, jotka siellä ovat. Toivomme, että yhteinen aikamme jatkuisi niin pitkään kuin vain mahdollista on.
Kommentit
Lähetä kommentti