Jo koettua - pienen lapsen ruutuaika

Mitähän tästäkin kirjoittaisi :D Molemmat lapseni kiinnostuivat muistaakseni ruudusta siinä 1,5-2 vuoden iässä. Kirjoitinkin jo, miten meillä on taannoin katsottu Pikku kakkosta ruokapöydässä, joten jätän sen tästä kirjoituksesta pois.

Kun Naakka oli pieni, minulla oli vielä niin alkeellinen puhelin, ettei sillä voinut katsoa ohjelmia. Naakan isän puhelimella se taisi olla mahdollista. Meillä on kautta lasten lapsuuden ollut televisio ja kaksi läppäriä, mutta tablettia emme omista edelleenkään.

Meillä ohjelmien katsominen sijoittui (lasten ollessa pienempiä) niihin syömishetkiin, ei kuitenkaan välipaloille. Kriittisiä tilanteita taisivat olla myös ne, kun minun oli pakko laittaa ruokaa tai siivota. Muuten vietettiin kirjojen lukuaikaa tai leikkiaikaa.

En muista kertaakaan, että olisin antanut puhelinta esimerkiksi rattaisiin pihalla. Silloin lapsiraukkani katselivat lähinnä maisemia ;) Jotenkin meillä selvittiin suhteellisen helpolla, vain ajoittain lastenohjelman katsomisen loppuminen on aiheuttanut kiukkua.

Meillä ei pelattu muuta kuin Pikku kakkosen pelejä ajoittain, nyt tilanne on toki vähän toinen. Kun lapset olivat kipeitä (Touhi oli yhteen aikaan koko ajan), tilanne oli toinen - kipeänä ollessa en ole rajoittanut ohjelmien katselua, koska katselisin varmaan itsekin.

En ole kokonaisuudessaan ottanut kovin suurta stessiä ruutuajasta, mutta olen puuttunut asioihin, kun homma tuppaa mennä pelkäksi katseluksi. 1-4-vuotiaan aivot tarvitsevat leikkiä, ja meidän lapset ovat kyllä sitä luullakseni saaneet.

Olisikohan niin, että oma ei-diginatiiviuteni on vaikuttanut asioihin siten, että omien pienten lasten hereilläoloaika ja sen sisältö on ollut suhteellisen helppo hahmottaa. Jos minulla on ollut vaikeuksia asioiden kanssa, olen miettinyt, mitä päiväkodissa tehdään :D Sitten älyän, että kun sisällytän lasten päivään sisäleikin, ulkoilun, ruokailun ja levon, ei ruutuajasta ehdi tulla ongelmaa.

Itseäni olen sen sijaan joutunut ajoittain patistamaan muuhun toimeen kuin puhelimen päättömään selailuun. Olen myös joutunut toteamaan, että minun esimerkkini vaikuttaa lapsiin. Tosin löysin itseni taaperokaaoksen pahimmillaan ollessa selailemassa salaa puhelinta jossakin asunnon pimeässä nurkkauksessa ;) 

Itselleni on ollut myös helppoa tutustuttaa lapset liikkumattoman ruudun eli kirjojen pariin. Molemmat, erityisesti Naakka ovat olleet taaperoita, joille voisi lukea loputtomiin. Nyt on kieltämättä vähän ikävä lukuhetkiä pikkuisen kanssa. 

Kaikella on kuitenkin aikansa, ja olen helpottunut, että sain luotsattua lapseni läpi ensimmäisten vuosien niin, ettei ruutuajasta tullut ongelmaa. 

PS. ravintolassa taaperomme tuijottivat välillä lastenohjelmaa puhelimesta, jotta me aikuiset saimme syödä rauhassa.

PPS. Kiinnostus pelaamiseen syttyi molemmilla lapsilla noin viisivuotiaana, ja nyt painin tämän alueen parissa - kirjoitan siitä lisää tuonnempana.

PPPS. Eräs äitiyden hyvä puoli on mielestäni, että omat tavat kuten oma ruutuaika tulevat uudenlaisen tarkastelun alle - haluanko minäkään lohkaista isoja osia päivästäni esimerkiksi puhelimen selailuun?